Nobelin rauhanpalkinnon saavat Donald J.Trump ja Kim Jong-un

Otsikon luettuasi varmaan haukkasit sitä kuuluisaa väärää palaa. Toivottavasti et kuitenkaan juonut samalla mitään. Voisiko tämä olla mitenkään mahdollista?

Juuri nyt Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean välit ovat pahasti tulehtuneet. Maiden johtajat uhittelevat toisilleen kuin pahaiset kakarat. En ole ihan varma ymmärtävätkö he, että mahdollinen alkava sota voisi suistaa koko maailman menon raiteiltaan...joskin joidenkin mielestä me ollaan jo nyt sivuraiteella. Joka tapauksessa sota on aina se kaikkein huonoin vaihtoehto. Itse asiassa se ei saisi olla edes mahdollinen vaihtoehto.

Maailmassa käydään sotia tai sodiksi kutsuttavia lähes kaikissa maanosissa. Laajemmasta maailmansodasta on kuitenkin jo tovi, yli 70 vuotta. Me tiedämme mitä kauheuksia sota tuo tullessaan ja tiedämme myös rauhan merkityksen. Tämän päivän päättäjillä ei kuitenkaan ole henkilökohtaisia kokemuksia sodan julmuuksista ja vaikutuksista. Siksi jopa sota voi tuntua heistä "mukavalta kokeilla". Saahan siinä ainakin kokeilla oman maan sotastrategioita ja aseteollisuus kiittää. Menen nyt näiden kahden maan johtajan pään sisään. Aloitan Pohjois-Korean johtajasta Kim Jong-unista.

Hän saa näyn. Hän alkaa hieroa rauhaa joka suuntaan, erityisesti Yhdysvaltoihin. Koko maailma on kiinnostunut hankkeesta. Kaikki maailman maat ja suuryritykset lupaavat tukea rauhanneuvotteluille, jotka lopulta tullaan aloittamaan polittisesti neutraalissa maassa. Pikkuhiljaa rahavirrat suuntaavat Pohjois-Koreaan ja maa alkaa voida paremmin. Samalla sekä Kim Jong-un että Donald J.Trump ovat maailman valokeilassa. He ovat suosituimpia kuin koskaan. Donald J.Trump matkustaa suuren kohun saattelemana Pohjois-Koreaan ja vastavierailu tehdään seuraavana vuonna. Rauha saadaan aikaan ja koko maailma huokaisee helpotuksesta. Lopulta Koreat yhdistyvät. Yhdysvaltojen presidentin ei tarvitse kuin olla öllötellä. Kääntöpuolena on se, että hänen jatkokautensa on turvattu, mutta kaikkea ei aina saa mitä haluaa.

Ja nobelin rauhanpalkinnon saavat Donald J.Trump ja Kim Jong-un...

Minä lupaan...

"Minä N. N. lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan. Tahdon noudattaa kirkon lakia ja järjestystä sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."

Tätä lupausta mietin kovasti ennen pappisvihkimystäni liki 15 vuotta sitten: Pystynkö siihen? Mulle sanottiin jo 80-luvulla, kun toimin uskonnonopettajana, "miksi et ryhdy papiksi"? Vastaukseni oli "minä en usko kuten pappi uskoo". Sittemmin 90-luvun loppupuolella usko tavoitti minut ja päätin lähteä lukemaan papiksi. Halusin olla rehellisesti pappi. Sitten opiskeluaikana törmäsin tähän pappislupaukseen ja kasvoin siihen sisälle. Lopulta uskoin voivani toimia papintyössä lupauksen mukaisesti.

Viime aikoina olen miettinyt mitä tuo lupaus pitää sisällään. Kuluvalla viikolla ystäväni, kollegani, tuomittiin pappislupauksen rikkomisesta. "Rangaistus" oli vakava moite. Rangaistus on lainausmerkeissä, koska sellaista rangaistusta kuin "vakava moite" ei ole olemassa. Syy, miksi hän sai tämän rangaistuksen oli se, että hän vihki avioliittoon samaa sukupuolta olevan parin; avioparin molemmat osapuolet olivat miehiä. Tämä vihkiminen tapahtui 1.3.2017, jolloin samaa sukupuolta olevien vihkiminen tuli yhteiskunnan puolelta sallituksi. Sittemmin vihkimisiä on eri pappien toimesta tapahtunut kymmeniä. Myös ystäväni, kollegani, on vihkinyt uudestaan. Osa näistä vihkimisistä mennee kirkon tuomiolle. Muutamia näistä jo käsitellään.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon korkein päättävä elin on kirkolliskokous, joka kokoontuu Turussa kahdesti vuodessa, touko- ja marraskuussa. Siellä päätetään mm. kirkon kanta samaa sukupuolta olevien vihkimiseen, joka ei siis nyt ole kirkon lain ja järjestyksen mukaan mahdollista. Pappi joutuu nyt taiteilemaan monen lain sokkelossa toteuttaessaan samaa sukupuolta olevien vihkimisiä. Rikkooko pappi tässä pappislupausta, jossa ei puhuta mitään vihkimisistä? Pappislupauksessa puhutaan sakramenttien oikeasta jakamisesta, mutta aviolitto ei ole sakramentti, pyhä toimitus. Ev.lut. kirkon sakramentit ovat kaste ja ehtoollinen, jotka kirkkomme perustaja Martti Luther päätti noin 500 vuotta sitten. Katolisella kirkolla oli tuolloin 7 sakramenttia, mutta Luther perusti päätöksen Raamattuun, jossa Jeesus itse on asettanut nämä kaksi. Lutherin mukaan muut 5 (konfirmaatio, papiksi vihkiminen, avioliitto, parannuksen tekeminen, sairaan voitelu) eivät olleen Raamatun mukaisia Jeesuksen asettamia ja siten myös eivät pyhiä toimituksia.
Kirkkojärjestys, joka määrää mm. papin toimista, ei puhu kuin aviopuolisoista, sukupuolta ei mainita. Sen sijaan Kirkkojärjestyksen 5. luvussa puhutaan papin virasta näin: Papin erityisenä tehtävänä on julkisen jumalanpalveluksen toimittaminen ja pyhien sakramenttien jakaminen, muiden kirkollisten toimitusten hoitaminen sekä yksityinen sielunhoito ja rippi. Papiksi vihittävän tulee olla jumalaapelkäävä ja kristillisestä elämästään tunnettu konfirmoitu kirkon jäsen. Papin tulee olla suorittanut yliopistossa sellaisen teologisen tutkinnon, jonka piispainkokous on hyväksynyt pappisviran kelpoisuusvaatimukseksi sekä muutoinkin pappisvirkaan soveltuva.
Siis aika veteen piirretty virka. Mitä ovat jumalaapelkäävä, kristillisestä elämästä tunnettu ja muutoinkin pappisvirkaan sopiva? Näitä ja pappislupausta mietin. Tähän Jumala minua auttakoon.

Antti Rinne Au Revoir

Suomen Sosiaalinen Demokraattipuolue on perustettu vuonna 1899. Huh, huh! Kohta 120 vuotta vanha puolue on kokenut näiden vuosien aikana monen moista. Alkuperäinen nimi oli Suomen Työväenpuolue, joka tänä päivänä olisi kovin trendikäs, koska kaikki haluavat olla sitä. Nimi vaihdettiin vuonna 1903 Forssassa varsin rohkeasti, sillä valtaapitävien Venäjän johto kenraalikuvernööri Bobrikovin johdolla ei halunnut sanaa 'sosiaalidemokratia' Suomen poliitikkaan mukaan. Pää pidettiin ja näin syntyi SDP.
Kaikki jotka väittävät muuta ovat väärässä seuraavan suhteen. SDP on saanut aikaa vuosien saatossa niin paljon duunareille, työväestölle, tavallisille ihmisille, hyvää aikaan, että muut puolueet kalpenevat ja voivat vaan nöyrästi myöntää puolueen erinomaisuuden. Ilman demareiden rohkeutta olisi moni hyvä jäänyt saamatta. Tänä päivänä Suomen hyvinvointivaltio on paljon vasemmiston ansiota.
Kaksi kovaa syntiä laittaisin demareiden syyksi näiden lähes 120 vuoden aikana. Ensimmäinen oli Suomen tasavallan itsenäisyyden syntyaikana, jolloin demarit perseilivät ja halusivat kuunnella liikaa Venäjää. Onneksi porvarit pitivät pintansa ja Suomi itsenäistyi. Toinen oli puoluekokous vuonna 2014, jolloin Antti Rinne valittiin puolueen puheenjohtajaksi. Siitä alkoi alamäki.
Olin Mäntsälässä, jossa Antti Rinne asuu, töissä peruskoulun opettajana vuosina 2007-09, jolloin törmäsin hänen toimintatapoihin ja huomasin heti hänen olevan öky, despootti, ajattelematon ja omaannapaantuijottaja. Mulla on hänestä niin käsittämätön tieto, että en viitsi sitä tähän edes kirjoittaa. Se osoittaa ko. henkilön olevan täysin kykenemätön johtamaan mitään lafkaa 2000-luvulla.
Se mitä demarit tulevat tekemään, jos haluavat päästä hallitukseen vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen on se, että puoluehallitus syksyllä päättää uudesta puoluekokouksesta kesälle 2018 ja silloin valitaan uusi nykyaikainen puoluejohtaja, joka vie demarit vaalivoittoon, SDP ihmisen puolella, on aina ollut, mutta nyt on aika vaihtaa ju(n)ttajohtaja pois. Tällöin minäkin voin äänestää heitä.
Antti Rinne on passé.