Tunneäly

Ihmisen mieltä lienee tutkittu jo ammoisista ajoista asti, mutta tieteellisesti ala on varsin nuori vasta 1800-luvulta, Kyse on tieteenalasta, joka tutkii ihmisen mielen sisäisiä tapahtumia kuten tunteita, muistia ja käyttäytymistä. Suoraan kreikan kielestä käännettynä psykologia tarkoittaa mielioppia ja alkujaan psykologiaa kutsuttiin sielutieteeksi. Sittemmin psykologiaan on tullut oseita eri osa-alueita  ja suuntauksia (mm. kehitys-, kasvatus-, havainto-, neuropsykologia).
Sanotaan, että ihminen on kokonaisuus jostakin, mitä se nyt sitten tarkoittaakaan. Kehitys- ja kasvatuspsykologia kulkevat käsi kädessä syntymästä asti. Ne tutkivat ikään liittyviä henkilökohtaisia muutoksia ihmisessä ja psykkiseen kehitykseen, kasvuun, oppimiseen sekä niiden ohjaukseen liittyviä kysymyksiä. Tällöin käydään myös kasvatustieteen puolella.
Huh, huh, onpa tieteellistä tekstiä tosin ilman ihmeellisiä koukeroita. Tahdomme tai emme joudumme kohtaamaan itsemme psykologisesti aina ja jatkuvasti. Kysymys kuuluu: Miksi toimin/tein/koin näin? Vastaus löytyy tai sitten ei. Kyse on tahdosta/halusta oppia uutta itsestä ja toisesta. Kyllähän sitä voi porskuttaa välittämättä itsestään tai kenestäkään. Mitäs väliä sillä on?
Tunteet tuovat sävyt ja värit elämään. Ne ovat mukana niin jokapäiväisessä arjessan kuin elämän suurissa ratkaisuissa. Ne antavat tietoa siitä, mikä on innostavaa, vastenmielistä, surullista ja lannistavaa, tärkeää tai vähemmän tärkeää. Niiden myötä saamme vaikutelmia ja teemme välittömiä tulkintoja toisista ihmisistä ja ympäristöstä. Minäkuvan ja itsetunnon perustana olevat käsitykset itsestä ovat tunnepitoisia. Tunteet ovat mukana sanattomassa ja sanallisessa vuorovaikutuksessa sekä kaikessa inhimillisessä toiminnassa. Tunteet ohjaavat meitä, halusimme tai emme.
Tiukkaan paikkaan me joudumme tunteiden puuttuessa peliin. Oli kysy sitten asiasta tai ihmisestä, emme voi välttyä tunteilta. Tunne on jonkin tuntemuksen kuten mielihyvän tai mielipahan sävyttämä tietoinen elämys. Tällöin puhumme esim. ilosta, inhosta tai ilosta. Emme varsinaisesti pysty vaikuttamaan tunteisiin kuin kokemamme eletyn elämän kautta, koska kohdatessamme jonkun asian tunteet ovat edistäneet meidän sopeutumista ympäristöön, kuten sosiaalisiin tai uhkaaviin tilateisiin.  Tunteet ovat mukana mm. kyvyssä toivoa, haaveilla, luottaa ja arvostaa. Jos asia on täysin uusi, heittävät aivot ns. häränpyllyä eli menevät monesti solmuun. Se miten toimimme uuden tilanteen kohdatessamme, ratkaisevassa osassa on tunneäly.
Tunneäly on joukko henkilökohtaisia, emotionaalisia ja sosiaalisia kykyjä ja taitoja jotka vaikuttavat yksilön kykyyn selviytyä onnistuneesti ympäristön vaatimuksista ja paineista. Tunneäly eli miten toimimme (aivot toimivat) kun se uusi, voimakas asia tulee eteen, riippuu siis eletystä. koetusta, opitusta elämästä. Jos esim. ihminen olisi 50 vuotta ollut täysin koomassa ja heräisi tähän päivään, olisi hän aivan hukassa tunteineen päivineen. Todennäköisesti hän poukkoilisi pelokkaana suuntaan ja toiseen ymmärtämättä yhtään mitään mistään. David Coleman on eritellyt tunneälyn tekijöitä viiteen osa-alueeseen:

1. Omien tunteiden tiedostaminen on tunneälyn kulmakivi. Ihmiset, jotka havaitsevat tunteensa ja osaavat ehkä nimetä ne, osaavat järjestää elämäänsä itselleen tärkeään suuntaan.

2. Tunteiden hallitseminen tarkoittaa tunteiden käsittelyä niin, että ne sopivat kulloiseenkin tilanteeseen. Tämä taito lisääntyy itsetuntemuksen myötä. Tästä puhutaan tarkemmin tässä luvussa, kun kerrotaan tunteiden muuttamisesta ja vihan tunteiden purkamisesta.

3. Motivaation löytäminen tarkoittaa taitoa valjastaa tunteensa jonkin päämäärän saavuttamiseen. Kun ihminen löytää motivaation, hän osaa siirtää mielihyvää tuonnemmaksi, pidätellä impulssejaan, keskittyä tiiviisti ja päästä näin FLOW–tilaan. (FLOW–tilassa keskitytään innostavaan ja mielenkiintoiseen asiaan niin, että aika menettää merkityksensä.)

4. Muiden tunteiden havaitseminen tarkoittaa empatiakykyä. Tässä taitavat ihmiset osaavat huomata pieniäkin viestejä muiden tarpeista ja ovat erityisen sopivia myyjiksi, opettajiksi tai johtajiksi.

5. Ihmissuhteiden hoito eli taito, jonka avulla saadaan aikaan yhteistyötä.

Suomessa tunneälyä on Suomessa tutkinut mm. Mikael Saarinen, jonka mukaan näistä viidestä osa-alueesta tärkeimpiä ovat 'Omien tunteiden tiedostaminen' ja 'Tunteiden, impulssien hallitseminen'. Näitä voi harjoitella ja oppia, jolloin itsetuntemus ja itsenäisyys kasvavat.

Mitä tästä kaikesta jää käteen? Ainakin se, että jos emme hallitse tunteitamme, joudumme helposti ongelmiin joko itsemme tai toistemme kanssa. Tärkeintä on olla tietoinen omista tunteistaan, jolloin voi valita toimintansa tietoisemmin hyvän moraalin ja mielikuvituksen avulla. Elämästä tulee näin helpompaa,

Hääblogi

Tasan kaksi viikkoa sitten kävin vihkimässä sukulaistyttöni Kaavilla (Kuavi paikallisella kielellä). Jos joku ei tiedä mikä on ja missä sijaitsee Kaavi, niin tässä heille wikipediaa: Kaavi on Suomen kunta, joka sijaitsee Pohjois-Savon maakunnan itäosassa. Kaavi kuuluu myös historialliseen Karjalaan. Kunnassa asuu 3 030 ihmistä ja sen pinta-ala on 789,59 km², josta 115,57 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 4,50 asukasta/km². Kaavilta on matkaa Kuopioon noin 60 ja Joensuuhun noin 90 kilometriä, ja sen  naapurikunnat ovat Kuopio, Juuka, Outokumpu, Polvijärvi ja Tuusniemi.
Olin erityisen otettu kun sain yhteydenoton Savosta, että tulisinko vihkivään serkkuni tyttären. Isän puolen sukulaisten kanssa ei olla pidetty samanlaista yhteyttä kuten esimerkiksi äidin puolelta, vaikka molemmat ovat savolaisia. Tottakai suostuin ja erittäin mielelläni.
Toinen serkkuni kävi hakemassa minut lentokentältä ja vaikka emme olleet nähneet 25 vuoteen, niin juttu luisti kuin hyvin voideltu suksi. Majoituin paikalliseen hotelliin (ainoa) Kaavinlinnaan. Semmonen kuriositeetti, et Metallican piti esiintyä Kaavin Iloharjulla vuonna 1984, mutta keikka peruuntui tai siirrettiin Nivalaan. Ei ihme ku paikalle ois tullu ehkä noin 100 dudea. Tosin ei kai silloin Nivalassakaan montaa metallipäätä ollu. Tän päivän Kaavinlinnassa on muuten kaksi huonetta, jotka olivat molemmat varatut. Hotelli oli siis fullbooked!
Vihkiminen oli luonteva, mukava ja sydämellinen, vaikka itse niin sanonkin. Lisäksi vihkimisen aikana tapahtui muutama odottamaton asia kuten virsikirjojen puuttuminen hääväeltä. Keskeytin virren ja eikun kanttori ja suntio hommiin hakemaan kirjat. Toisen hämmennyksen aiheutin kun aloitin taputtamaan vihkilaulun jälkeen. No, esitykselle pitää taputtaa. Näin se vaan on. Kuulemma eka kerta ku Kaavin kirkossa taputettiin. Ehkäpä puheenikaan ei ollut ihan perinteinen. Sitä saa mitä tilaa!
Hääjuhla oli minulle mitä mainioin. Tapasin sukuani, joista osaa olin nähnyt noin 45 vuotta sitten!? Olipa mukava jutella niitä näitä ja vähän enemmänkin. Todella syvällisiä keskusteluita käytiin ja rohkeasti mulle puhuttiin. Tunsin syvää luottamusta ja ylpeyttä, että kuulun tähän sukuun.
Juhlat jatkuivat aina pikkutunneilla asti. Viimeiset tunnit vietimme Kaavinlinnan alakerrassa olevassa pubissa, joka oli sympaattinen jäänne jostain menneeltä ajalta. Paikka ajoi kuitenkin asian ja tärkeintä ovat ihmiset, ei paikka. Karaoke oli kova juttu.
Seuraavana päivänä lentäessäni kotiin oli reppuuni jäänyt kiitollisuus sukulaisista ja muista tapaamistani ihmisistä. Erityisen onnellinen olin saadessani tutustua serkkuihini nyt uudestaan. Se sydämellisyys jota sain kokea oli ainutlaatuista. Kiitos hääväelle ja kiitos serkut, puolisot, eksät, ystävät, muut. Teitte viikonlopustani ikimuistoisen, unohtumattoman.

Rakkaudella,

Haka-pappi

Nainen kirkon johdossa

Muistan lapsena kuulleeni vastauksena kysymykseen 'Maailman ohuimmat kirjat' "Hitlerin hyvät teot ja Biafran keittokirja". Hauskalla vastauksella on kaamea kääntöpuoli. Hitlerin hirmuteot tuntevat kaikki, mutta Biafra lienee outo monelle. Biafra irtautui Nigeriasta 60-luvun lopulla ja siitä johtuneen sodan seurauksena maa kärsi kammottavasta nälänhädästä, kansanmurhasta ja maan täydellisestä tuhoutumisesta. Biafra 30.5.1967 - 15.1.1970. R.I.P.
Tähän listaan voisi lisätä uuden kirjan nimeltä 'Naiset kirkon johdossa'. Vaikka tänään valittiin Espoon hiippakunnan uudeksi piispaksi Kaisamari Hintikka, nainen, niin Suomessa toimivien kristillisten kirkkojen on turha pullistella tällä asialla. Tilanne vuodesta 1155 asti, jolloin kristinusko tuli Suomeen: luterilaiset 2, ortodoksit 0, katoliset 0, muut 0. Miesten vastaavat luvut...no, enpä edes viitsi laittaa niitä, mut ne ovat ne loput...
Tunnetuin kristillisen kirkon johtaja lienee paavi. Vaikka olisi ateisti tai kirkon kieltäjä, niin nimi ponnahtaa esille niin usein, että kaikki sen tietävät. Sitä sen sijaan moni ei tiedä, että paavina on historia saatossa todennäköisesti toiminut myös nainen! Legendan mukaan Johanna niminen nainen toimi paavina vuosina 814-855. Tätä ei luonnollisesti virallinen katolinen kirkko myönnä, vaan tuolle ajalle ovat paaveiksi merkityt Pyhä Leo III, Stefanus IV, Pyhä Paschalis I, Eugenius II, Valentinus, Gregorius IV, Sergius II ja Pyhä Leo IV. Monta papaa ja yksi nainen...
Joka tapauksessa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkon historiankirjassa on käännetty uusi sivu. Kirkkoon on valittu piispaksi nainen, toinen sellainen Irja Askolan (Helsingin hiippakunnan piispana 2010-2017) jälkeen. Nyt voi sanoa, että putki on päällä ja toivottavasti se jatkuu...
Pelkkä naiseus ei tuo sitä mitä kirkko ja yhteiskunta tarvitsee, Sen tuo pätevyys ja sopivuus. Yhteiskunta Suomessa on muuttunut myötämielisemmäksi naisten johtajuutta kohtaan, mutta kirkko on tullut jälkijunassa. Kun naispappeus lopultakin hyväksyttiin vuonna 1988, on se mahdollistanut naisten hakemisen myös kirkon johtotehtäviin. Näiden kolmenkymmenen vuoden aikana on siis valittu vain kaksi naispuolista piispaa, mutta myös lukuisia kirkkoherroja (ruotsiksi kyrkoherde, kirkkopaimen). Tanskassa naispappeus hyväksyttiin 1948, Ruotsissa 1958, Saksassa 1960, Norjassa 1961 Virossa 1967. Pikkuhiljaa siis...
Kaikkein suurin merkitys tämän päivän naisen valinnalle kirkon johtoon on symbolinen. Se antaa kirkollemme nykyajan kasvot. All-male-panel on 10.2.2019, jolloin Kaisamari Hintikka vihitään piispan virkaan ja tehtävään, historiaa ja toivottavasti lopullisesti. Uusi piispa on sen verran nuori, että hänen aikanaan jää moni piispa eläkkeelle eli eikun vaan naispuoliset papit kädet ristiin ja paikkoja hakemaan...stage is yours! Tästä on kiittäminen kaikkia niitä naisia ja miehiä, jotka ovat tasa-arvoasioita ajaneet niin kirkossa kuin myös yhteiskunnassa.
Wendla Matilda Salokas (o.s. Ivaska) 1.6.1889-22.11.1969 R.I.P.