Kylähäät

Sanooko toi otsikko mitään? Kuka tunnistaa kappaleen? Entä se alkuperäinen 'Der Bauer und sein Weibchen'? Marion Rung lauloi nämä niin saksalaisten kuin myös suomalaisten sydämiin. Entäpä kun alkaa laulaa ko. kappaletta oikeasta kohdasta..."pormestarille tietä antakaa, nyt kuullaan juhlapuhujaa, hän puhuu aina asiaa, ei siitä kyllä selvää saa, mut silti kaikki taputtaa, ei tuoli kestä kauempaa, kun pyörii maa..."
Nyt tuntuu jo varmasti tutummalta, vaikka biisi on yli 40 vuoden takaa. Se on kuitenkin varsin ajankohtainen...ainakin Helsingissä, jossa (täällä) on kuntavaaleista tehty pormestarivaalit. Tässä on kunnostautunut erityisesti Kokoomus ja Vihreät, jotka himoavat kalifiksi kal...öö...hetkinen meillähän ei ole pormestaria toisin kuten Ankkalinnalla ja Tikkurilassa.
Ymmärrän sen, että pormestarin paikka on haluttu. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta äänestäjien harhauttaminen sen sijaan on. Se, että uskotellaan Helsingin suurimman puolueen saavan myös pormestarin viran, ei pidä paikkaansa. Pormestarin valitsee uusi Helsingin kaupunginvaltuusto. Miksi tätä ei ole sanottu rehellisesti ja suoraan?
Siksi, että sekä Vihreät että Kokoomus taistelevat Helsingin suurimman puolueen asemasta. Todennäköisesti jompi kimpi se onkin, mutta ei näin. Mediakin on lähtenyt tähän mukaan ilmoittamalla, että se on joko Anni Sinnemäki tai Jan Vapaavuori. Kun valtuusto valitsee se voi mahdollisesti olla (aakkosjärjestyksessä) myös Paavo Arhinmäki, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Musta Hevonen, Laura Kolbe tai Mika Raatikainen. Tällaista on demokratia.

Miksi nyt?!

"Politiikka ei mua kiinnosta" on kommentti monen suusta kuultua. Kuitenkin niin kunta- kuin myös valtiopolitiikassa sekä jatkossa maakuntapolitiikassa päätetään meidän, sinun ja minun, tärkeistä asioista - elämästä.
Itse muistan valveutuneeni politiikasta isän ja äidin myöstä jo varsin nuorena. Muistan kun he hohkasivat vaalien alla, kehuivat ja haukkkuivat. Myöhemmin teininä sain tietää ja kuulla miksi porvarit eivät ole hyviä kun taas demarit ovat ainoa oikea vaihtoehto. Tarkemmin politiikkaan mukaan menneenä huomasin ettei asia ole niin mustavalkoinen.
Sain äänestää ensimmäisen kerran vuoden 1982 presidentinvaaleissa ja sen jälkeen olen äänestänyt joka kerta - se on oikeus ja velvollisuus. Samalla lähdin mukaan taustahenkilönä vaaleihin aina auttaen jotakuta ehdokasta. Se ehdokas oli tärkeämpi kuin puolue. Varsinaisen kipinän lähteä itse ehdokkaaksi sain muutaessamme takaisin pääkaupunkiseudulle.
Tajusin kuitenkin kun ympärillä pyöri yksi varhaisnuori ja kaksi hänen pientä sisarusta, ettei se ole mahdollista ilman uhrauksia. Perhe oli niin tärkeä etten lähtenyt mukaan, vaikka mieli oli kova. Toisen kerran innostuin vajaa kymmenen vuotta myöhemmin, mutta kohtalo päätti toisin. Rakas vaimoni, lasteni äiti, kuoli ja jäin näin yksinhuoltajaksi nyt neljälle lapselle, jotka tarvitsivat isää enemmän kuin yhteiskunta. Politiikassa vaikuttaminen sai siis jäädä.
Vuonna 2017 tilanne on toinen. Kotonani asuvat kaksi nuorinta lastani, jotka ovat jo 17- ja 19-vuotiaita. Kaksi vanhempaa olevat jo maailmalla. Mahdollisuus lähteä politiikan kiemuroihin ehdokkaaksi, ja kenties tulla valituksi, on ihan toinen. Lapsilla tuntuu elämä kulkevan turvallisesti heidän omalla toivomalla tavallaan. Nyt voin hyvin mielin lähteä mukaan politiikkaan, siihen mikä minua on kiinnostanut lapsesta asti. Vaikuttamaan niihin asioihin, joita pidän tärkeänä. Varmaan arvaatte, että kaikki mikä liittyy monimuotoiseen perhe-elämään on yksi pääpointtini.
Näin jälkikäteen olen enemmän kuin tyytyväinen omiin valintoihini. Olen aina mennyt perhe edellä. Kun vaimoni oli elossa teimme kahdestaan ja koko perheen kanssa paljon erilaisia, ihania asioita. Vaimoni kuoleman jälkeen jatkoimme samalla linjalla - yhdessä!  Suhteeni lapsiini on aivan ihana. Se johtuu paljolti siitä, että he ovat olleet aina se ykkösasia. Olen ollut kiinnostunut heidän iloistaan, huolistaan, harrastuksistaan, kouluistaan, seurusteluistaan, kaikesta, ihan kaikesta. Olen kuitenkin uskoakseni pystynyt toimimaan niin, että he ovat saaneet kasvaa omina itseinään vahvistaen heidän itsetuntoa ja identiteettiä. He tietysti osaavat parhaiten vastata tähän kysymykseen.
En koe olevani uhrautuja, päinvastoin, vaan olen saanut lapsiltani niin paljon. Ennen lapsia ajattelin paljon sitä, mitä tekisin ja miten huolehtisin lapsistani kun niitä alkaa "tulla". Sillä huolehtimisen tiellä olen edelleen, mutta kuten sanoin, nyt on se aika, jolloin on hyvä lähteä mukaan tähän minulle lapsesta asti tärkeään harrastukseen, kenties työhön.

Kelaa vähän

Aluksi hieman historiaa. Kela aloitti toimintansa 16. joulukuuta 1937, ja se oli aluksi nimensä mukaisesti Eläkelaitos. Alkuaikojen jälkeen toiminta on uudistunut, laajentunut ja monipuolistunut.
Todellakin on uudistunut, laajentunut ja monipuolistunut. Sitä ei käy kiistäminen etteikö Kelan merkitys yheiskunnassamme ja kansalaisillemme, meille, olisi ollut merkittävä sen 80-vuotisen historiansa aikana. Kuka meistä ei olisi saanut jonkinlaista tukea jossakin elämämme vaiheessa.
Nyt kuitenkin puhaltavat uudet tuulet. Kun viime vuonna Kelan pääjähtajaksi valittiin äänin 6-6 Elli Aaltonen, niin kaikki on mennyt päin Brinkkalaa. Ne säästötoimenpiteet, mitkä Aaltonen on...hetkinen...miten joku voidaan valita äänin 6-6? Ai niin, poliittisella arvalla. 62 vuotta keskustalainen on pitänyt hallussaan pääjohtajan paikkaa ja nyt melkein he menettivät sen sitoutumattomalle. Eihän se käy. Poliittiset virkanimitykset ovat historiaa kuten pääministeri Juha Sipilä sanoi. Nyt kävi vaan tuuri. Tarkistikohan kukaan kenen nimi oli toisessa arpalipussa?
Aaltosen kommentit, "toimeentulotuen ruuhkat oli yllätys" ja "miksi ylläpidämme järjestelmää, joka maksaa ihmiselle olemisesta", eivät ole tästä maailmasta tai ainakaan sellaisia, jotka päästää suustaan valveutunut, pätevä, työhönsä vihkiytynyt johtaja, joka välittää mitä pienuloisille Suomen kansalaisille kuuluu. Hän ei edes tiennyt omaa palkkaansa, kun sitä häneltä kysyttiin ja oli kovasti yllättynyt, kun hän kuuli peruspalkkansa olevan 15000€/kk.
Vuonna 2009 Kela oli TNS Gallupin tekemässä yhdeksää organisaatiota koskeneessa imagotutkimuksessa Suomen kolmanneksi luotetuin palveluorganisaatio. 74 prosenttia piti sitä joko erittäin tai melko luotettavana. Kela sijoittui tutkimuksessa kolmanneksi Poliisin ja Puolustusvoimien jälkeen. Taakse jäivät muun muassa tuomioistuimet, sosiaaliturvajärjestelmä, julkinen terveydenhuolto ja kirkot. Mikäköhän tilanne olisi nyt?

Naistenpäivä

Suomi täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Monia asioita on ehtinyt tuohon aikaan mahtua. Niin sanottuja kulminaatiopisteitä ovat varmasti olleet kolme sotaa, mutta myös muita monia tärkeitä asioita. Meillä kaikilla on niitä isoja, tärkeitä (tai huonoja) hetkiä, jotka ovat muuttaneet elämämme suuntaa. Joskus jonkun toisen elämäntilanne on vaikuttanut meihin.
Naisen asema on muuttunut näiden 100 vuoden aikana hurjasti...siis Suomessa. Tänä päivänä voi puhua aika hyvällä mielellä tasa-arvosta. Varsinkin naisten oikeudet ja velvollisuudet on taattu lakiteitse. Se on hyvä, mutta onko meillä todellinen tasa-arvo naisen ja miehen välillä.
Mittareita voi olla monia. Fyysisesti, voimallisesti ajateltuna nainen ei koskaan voi yltää miehen tasolle...siis ilman treenaamista. Toisaalta me miehet eivät voi synnyttää luonnollisesti. Armeija on pakollinen miehille, mutta ei naisille. Jos oikein etsii, niin varmasti löytyy muitakin.
Syrjintä on veteen piirretty viiva. Sitä on vaikea todistaa. Joihinkin työtehtäviin on varmasti naisen vaikeampi päästä. Onko meillä miehillä sellaisia työpaikkoja, johon katsotaan karsaasti? En tiedä, koska monille naisvaltaisille aloille halutaan nimenomaan miehiä.
Naistenpäivän juhliminen/muistaminen on hyvä asia. Silloin voidaan oikeutetusti nostaa sellaisia asioita esille, jotka eivät tunnu tasa-arvoiselta. Sitten kun olemme täysin tasa-arvoisia, niin teoissa kuin myös ajatuksissa, voimme juhlia yhdessä naisten- ja miestenpäivää.