Manu R.I.P.

Mä olen syntynyt kekkosenmaahan. Tosin silloin en ollut pitkään aikaan kiinnostunut yhteiskunnalisesta asioista, olinhan tuolloin lapsi-nuori-teini.
Ensimmäistä kertaa pääsin äänestämään vuoden 1982 presidentin valitsijamiesvaalissa. Äänestin Koivistoa, vaikka muistan Holkerin olleen hyvä tyyppi. Koivisto oli vaan niin luonnollinen jatkumo. Olihan hän hoitamut pressan tehtäviä Kekkosen sairastuttua. Hänestä hohti sellainen luotettava, aito ihminen.
Koko nuoren aikuusuuteni ajan Mauno Koivisto oli presidenttinä ja loi minullekin suuntaviivoja elämälleni. Silti ihmettelen tänä päivänä hänen elämäänsä, miten rikas ja monipuolinen se on ollut. Valitettavasti monet asiat ovat tulleet julki vasta hänen kuolemansa jälkeen. Meillä ihmisillä on ihmeellinen tapa kertoa hyviä asioita vasta kun henkilö on poismennyt.
Presidentti Mauno Koiviston elämäntyö on vertaansa vailla. Hän on osannut olla oikealla tavalla, oikeassa, oikeassa paikassa. Hän, joka väittää muuta, valehtelee. Presidentin ja muiden valtionjohtajien duuni on vaikea, todella vaikeaa. On tehtävä kompromisseja ja taas kompromisseja. On pidettävä Suomen puolta, Suomen puolta. Tässä Mauno Koivisto onnistui täydellisesti.
Manun hautajaiset olivat todella hyvin järjestetyt. Jälleen kerran osoitimme, että osaamme järjestää melankolisia tilaisuuksia todella upeasti. Olen ylpeä meistä kansakuntana ja kaikista heistä, jotka ottivat osaa hautajaisten järjestelyihin. Suomi on paras maa elää, olla ja tehdä.
Nöyrä kiitos. Koko jälkipolvi kiittää.

Analyyssi MM-lätkästä

Tämä blogi kertoo Suomen jääkiekkomaajoukkueen peleistä Saksan/Ranskan MM-kisoissa. Lue jos uskallat...
Jokainen joka on katsonut tämän vuoden kisoja ei voi olla tyytyväinen siihen peliin mitä maajoukkueemme on esittänyt. Koko joukkueella, valmennusta myöden, on joku kipsi päällä. Ammattiurheilijatkin ovat tavallisia ihmisiä, eivät robotteja, joiden henkinen kapasiteetti tulee aika ajoin rajalle, jossa otetaan mittaa. Joukkueurheilussa sen solmun avaaminen voi olla vieläkin vaikeampaa kuin yksilöurheilussa. En tiedä onko meidän maajoukkueella Pariisissa mukana "kallonkutistaja", mutta syytä olisi - aina.
Edellisenä keväänä 2016 Suomi pelasi Kari Jalosen johdolla käsittämättömän upeaa peliä. Niissä MM-kisoissa Suomi voitti kaikki alkusarjan pelit puhtaasti maalierolla 29-6 ja jatkopeleissä kaatuivat Tanska 5-1 ja kotijoukkue Venäjä 3-1. Vain finaalissa tuli tappio Kanadalle 0-2, joista jälkimmäinen maali tehtiin tyhjiin. Tämän maajoukkueen vaikeudet alkoivat jo syksyllä Kanadassa järjestetyssä World Cupissa.
Ensimmäinen virhe oli laittaa rookie-valkku Lauri Marjamäki WC-joukkueen penkin taakse. Voin kuvitella tilanteen kun peli ei kulje, vaikka kentällä on Suomen parhaat pelaajat, niin mitä kokematon maajoukkuevalkku voi tehdä. WC-joukkuetta oli rakennettu jo kauan ennen Marjamäkeä. Hän sai paikan Jalosen kieltäydyttyä jatkopestistä.
Lauri Marjamäki valinta maajoukkueen päävalkuksi julkaistiin 28.8.2015. Hänen kautensa alkoi 2016 MM-kisojen jälkeen. Koko kausi 2015-16 meni Kärpissä ja kausi päättyi pronssimitaliin, mikä lienee pettymys, koska kehdella edellisellä kaudella Kärpät oli voittanut sekä runkosarjan että mestaruuden. Koko ko. kauden ajan erikoisryhmä kokosi WC-joukkuetta ilman Marjamäkeä. Ryhmään kuuluivat ainakin (in alphabetical order) Waltteri Immonen, Jarmo Kekäläinen, Saku Koivu, Jari Kurri, Jere
Lehtinen, Teppo Numminen, Teemu Selänne ja Kimmo Timonen. Sanoisinko tietotaitoa itse
pelaamisesta ja taktiikasta löytyi, mutta mitä tapahtui itse World Cup of Hockey-turnauksessa? Suomihan hävisi kaikki kolma alkusarjan otteluaan maalierolla 1-8. Ainoan maalin teki Valtteri Filppula.
Jotain siellä Kanadassa tapahtui mitä ei kerrota julkisuuteen. Sieltä alkanut huonopelaaminen on kestänyt tänne asti. Mistä sitten johtuu, että Suomi pelaa huonosti? Tähän on ainakin kolme major-syytä: 1) Maajoukkueen rosteri on selkeästi huonompi kuin aikaisemmin. Voisi sanoa jopa, että meillä on tasoltaan heikoin maajoukkue vuosiin. 2) Muut maat ovat nostaneet tasoaan vuosi vuodelta. Enää ei voi väheksyä mitään A-sarjan maata. Turnauksessa kuka tahansa voi voittaa kenet ahansa, koska tasoerot ovat pienentyneet. 3) Luottamus maajoukkueen johtoon, erityisesti valmennukseen, on huvennut kautta rantain.
WC-joukkueesta on parhaillaan kuluvissa MM-kisoissa mukana vain kaksi pelaajaa. Siis kaksi! He ovat Valtteri Filppula ja Sebastian Aho. Tämä ei voi olla sattumaa eikä johtua mistään muusta kuin epäluottamuksesta valmennusjohtoon. Filppula oli siis ainut maalintekijä WC:ssa ja Aho on paljosta velkaa Marjamäelle: 1+1=2!
Maajoukkueen kausi 2016-17 on ollut tahkoamista ihan alusta asti. WCH, EHT, harjoituspelit ja nyt MM-kisat. Peli ei vaan ole lähtenyt kulkemaan. Pariisissa pelaamme jatkuvasti veitsenterällä. Joudumme jännittämään miten kääntyy jatkoaika tai miten muut maat pelaavat. Paine joukkueen sisällä täytyy olla valtava, vaikka pelaajien puheet ovat jotain ihan muuta. Paine ja ahdistus näkyy erityisesti Lauri Marjamäen habituksessa, ilmeissä ja puheissa. Kärsimys alkaa olla jo käsin kosketeltavissa, emmekä me hokifanit tee sitä yhtään helpommaksi. Tosin meillä faneilla on oikeus vaatia parempaa, aina, meillä ei ole vastuuta.
Suomen jatkoonpääsy voi ratketa tänään, jos Norja ei ota pistettäkään Kanadalta. Tilanne on siitä hullu, että Suomi voi olla runkosarjassa sijoilla 1-5. JOS Suomi menee jatkoon sijoitus koko MM-kisoissa on välillä 1-8. Edessä on siis katastrofi, semihelpotus tai menestys vailla vertaa. Ennustajaksi en rupea, mutta peliesityksiä ajatellen JOS Suomi menee jatkoon tullee lähtö ekassa pelissä. Vastaan tulee Venäjä, Ruotsi tai USA. Huvittavinta olisi, että Suomi voittaisikin lohkonsa ja ekassa pudotuspelissä vastaan tulisi joka Saksa tai Latvia 😊
Kävi miten kävi, on edessä pitkät keskustelu siitä onko Lauri Marjamäki oikea mies valmentamaan Suomen lippulaivaa, jääkiekkomaajoukkuetta. Edessä on Etelä-Korean olympialaiset, joihin ainakin viimeisten tietojen mukaan olisi tulossa kuitenkin kaikesta huolimatta NHL-pelaajat - tuleeko Suomelle jää nähtäväksi? Kuten sanoin kaikki on mahdollista sodassa, rakkaudessa ja lätkässä...

Lätkää

Meillä monella on monia muistoja jääkiekosta, lätkästä. Suurimmat muistot liittynevät voittoihin teemalla "missä olit 1995 ja 2011?" Itse olin 1995 Kuopiossa Kalakukkopubissa ja kärvistelin jo ennen peliä kun paikka ei ollut varannut yhtään pulloa kuohuvaa...oluella ja siiderillä siis mentiin. Vuonna 2011 olin kotikatsomossa skidien kanssa kun voitettiin se toinen maailmanmestaruus. Silloin kuohujuomaa riitti...
Oma paras muistoni lätkään tapahtui 5.12.1995, jolloin olin alkanut tapailemaan tulevien skidieni äidin kanssa. Hän pyysi minut varsin mystisesti treffeille ja mielessäni ajattelin, että se on sitten bänät. Ei noin upea nainen halua seurustella tällaisen tyypin kanssa. Oltiin istuttu vähän aikaa, niin hän sanoi unohtumattomat sanat: "Mä oon suhun ihan lätkässä". Siitä se sitten alkoi...
Suomi on ollut finaalissa peräti 10 kertaa, joissa on siis tullut 8 tappiota, joista osa todella katkeralla tavalla. Tosin katkerimmat tappiot ovat tulleet mitalipelien ulkopuolella. Pronssimitaleita meillä on 3. Kaikki tämä kimara, yhteensä 13 mitalia, on tullut vuodesta 1992 lähtien. Vastaavasti Ruotsi on saman 25 vuoden aikana saanut 16 mitalia, Tsekillä 14, Venäjällä ja Kanadalla 11 eli aika tasoissa mennään.
Suomi on aina yksi ehdokas maailmanmestariksi. Näin siis on ollut viimeiset 25 vuotta. Toisin oli ennen. 50-luvulla oltiin tyytyväisiä kun saatiin kiekko suurten maiden maaliin, 60- ja 70-luvuilla alettiin jo voittamaan ja 80-luvulla tuli ensimmäinen arvokisojen mitali vuoden 1988 olympialaisissa Norjassa.
Tänään alkaa jokavuotinen kisa jääkiekon maailmanmestaruudesta. Vaikka se käydään B-maajoukkueilla, ei se himmennä arvostusta lätkäfanin silmissä ja sydämessä. Kulta on joukkueen ja fanien tavoite - vähempään ei tyydytä. Toinen asia on se mitä muu maailma ajattelee tästä pohjoisen lajista. Ranskalainen päälehti Le Monde oli kirjoittanut kahdeksan sivua jalkapallon mestareiden liigan välieräotteluista kun taas jääkiekon MM-kisoista ei ollut riviäkään...