Fame!

Kuvataiteilija Andy Warhol (1928-1987) uskoi, että tulevaisuudessa jokaiselle on varattu 15 minuuttia julkisuudessa. Näin somen ja keltaisen lehdistön aikakaudella voi varmaan todeta hänen olleen enemmän kuin oikeassa. Mistäs sen tietää onko se varttiminuutti jo mennyt vai onko se vielä tulossa?
Välillä tuntuu, että jotkut haluavat julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä. Toiset taas haluavat pysyä valokeilassa samalla hinnalla. Tottakai keltainen lehdistö kirjoittaa välillä ihan mitä sattuu tyyliin "Aki Linnanahdetta luultiin Juha Tapioksi", "Marco Bjurström osti papukahvia" tai "Antti Tuisku oli kahvilla ystäviensä kanssa". Kuka näitä tietoja kaipaa? Toinen asia taas on kun julkisuuden henkilöt itse ottavat yhteyttä mediaan ja haluavat kertoa jotain "tärkeää". Jos ammatti on julkkis, niin siellä on pysyttävä, maksoi mitä maksoi.
Kiitos? sosiaalisen median tämä julkisuus on nyt mahdollista kaikille. Voit postata ihan mitä vaan varsinkin itsestäsi, oli se sitten totta tai ei. Pääasiassa some on positiivinen medialähde. Enemmän siellä kerrotaan mukavista asioita kuten matkoista, perheen elämäntilantaista, kotieläimistä, hauskoista jutuista. Jonkun verran siellä on negatiivistakin kuten haukkumista, epäasiallista kritiikkiä, ylikehumista, vihaa.
Jokainen meistä,on vastuussa omista sanoista, teoista, mutta loppujen lopuksi kuinka moni suoraan valehtelee, puhuu totta tai jättää jotain oleellista kertomatta. Mitäpä jos kirjoittaisimme joka päivä yhden rehellisen postauksen mitä kyseisenä päivänä oikeasti tapahtui. Kestäisimmekö totuuden vai olisiko se EVVK-tasoa? Veikkaisin et some "räjähtäisi".
Miten sinä käyttäisit 15 minuuttia, jos oikeasti saisit sen ajan käyttöösi?

Kännissä

Aika moni meistä aikuisista, ja kyl alaikäisistäkin, on nauttinut alkoholia, ainakin kerran, ja on ollut humalassakin, ainakin omasta mielestään. Millaisia fiiliksiä se luo, tuo, suo? Muistammeko koko illan, yön, vai veikö dokaus muistin? Miksi Jeppe juo? Jeppe on sen verran sukupuolineutraali, että en lisää muuta nimeä.
Hesarista huomasin erää kirjoituksen, joka varmasti sopii monen lomalaisen uumeniin. Sen on kirjoittanut nainen nimimerkillä 'Väsynyt ja voimaton'. Siteeraan hänen tekstiään parissa kohdassa:
"PUOLISONI meni viime viikon perjantaina juomaputkensa takia Helsingin Malmin sairaalaan katkaisuhoitoon. Hoidon kestoksi määrättiin kolme päivää. Kun maanantaina tulin töistä kotiin, puolisoni oli jo humalassa, eikä meno ole siitä rauhoittunut. Kolme päivää ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen.
Aiemmin katkaisuhoito on kestänyt viisi päivää tai viikonkin. Silloin juominen oikeasti loppui, ja viinan heikentämä ihminen pääsi takaisin jaloilleen. Olimme toivoneet, että osastolle pääsy olisi tuonut elämäämme rauhan. Niin ei käynyt. Tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille."
Mitenkään väheksymättä ko. kirjoitusta ja perheen tilannetta mietin meidän omaa vastuuta. Olen toiminut opettajana 15 vuotta ja nähnyt kun moni kollega käyttää kesäkuun dokaamiseen ja ajattelee sitte pikku hiljaa lopettavansa ennen kuin koulut elokuussa alkavat, mutta ränni venyy, venyy ja venyy...Olen nähnyt monen lekurin (en kirurgeja) dokaavan runsaasti koko vuoden ajan ja luen heidät ainakin suurkuluttajiksi. Perjantaipullo on edelleenkin arkipäivää, ammatista riippumatta.
Mikä helvetti ajaa meitä dokaamaan alkoholia? Kysyn itse, vastaan itse! Siihen on varmaan ziljoona syytä. Ensinnäkin on syytä muistaa, että alkoholi on elintarvike siinä missä kaikki muukin. Toiseksi sopivasti nautittuna se tuottaa paljon mielihyvää, poistaa estoja ja jotkut tuotteet jopa maistuvat hyvälle. Kolmanneksi se vaan on tapa, joka on, josta ehkä olisi hyvä poistua, mutta silti se on. Lopuksi vastuu on sillä, joka juo. Harvoin kukaan juottaa toista väkisin, kädet sidottuina. Otetaan siis itse se vastuu, dokataan tai ei.

PS. Tämä teksti on kirjoitettu noin 1,5‰ tilassa.

9b 1973-78

Anssi Kela laulaa biisissään 1972 varsin osuvasti siitä, mitä hänen ja luokkakavereidensa toiveet, haaveet ja unelmat olivat. "Meidän piti muuttaa maailma" laulaa Kela, mutta miten sitten kävikään. Mitä ajattelee nuori peruskoulun tai lukion päättyessä?
Kun me, 9b vm 1978, ensimmäisen kerran kokoonnuimme vuonna 1993 15 vuotta peruskoulun jälkeen, oli monella jo selkeät urasuunnitelmat ja kaikilla ammatti tai työ. Silti väitän, että suuri osa meistä ei ajatellut muuttaa maailmaa, vaan selviytyä siinä.
9b oli monella tapaa erikoinen. Suurinta osaa koulu ei kiinnostanut juuri ollenkaan. Se oli pakkopaikka, jossa tehtiin kaikkea muuta kuin opiskeltiin. Meillä oli kundijengi, joka oikein miettimällä mietti miten kiusata opettajia. Eikä vain kiusata, vaan tehdä opettajien työ mahdollisimman hankalaksi tunteja häiritsemällä. Menemättä yksityiskohtiin osa luokkamme pojista siirrettiin muille luokille, koska koulussamme ei ollut "tarkkista" tuolloin. Tämä tapahtui vajaa kolme kuukautta ennen kevään päättöjuhlaa.Taustalla oli Suomen ennätys nelosissa joulutodistuksissa, mikä määrä oli noin 60! Osa meistä sitten jäi luokalla, osa meni töihin, osa ammattikouluun, kauppikseen, lukioon. Jokainen kuitenkin löysi paikkansa.
Kokoonnuimme ensin viiden vuoden välein, sitten tahti tiivistyi ja nyt viimeisten vuosien ajan olemme tavanneet joka vuosi, viimeksi eilen yhden "häirikön" kotona, jolloin päätimme treffata syksyllä toisen "häirikön" kotona ja ensi vuoden 40v-juhlat järjestää kolmas "häirikkö". Vuosien vartella meidän jengistä on 2 kuollut, 8 ei ole käynyt kertaakaan tapaamisissa. Yhteensä meitä "valmistui" Vantaan Simonkylän koulusta 35 nuorta, joilla kaikilla oli joku ajatus tulevaisuudestaan.
Mikä meidät saa yhteen vaikka koulu ei kiinnostanut? Tähän varmaan pätee sanonta "any publicity is good publicity", sillä juuri nuo muut asiat meitä yhdisti. Vaikka kaikki eivät osallistuneet tyhmyyksiin, niin lähes kaikki olivat mukana jollakin tavalla. Monet nauroivat toisten toilailuille, jotkut varmasti jopa salaa ihailivat, että "miksen minäkin". Kekseliäisyydellämme ei ollut rajoja. Jos sen energian, mitä me käytimme hölmöilyyn olisimme kanavoineet opiskeluun, niin me todella olisimme voineet muuttaa maailman, Monesti kokeiden palautus oli yhtä juhlaa, kun joku meistä saikin nelosen sijaan vitosen tai jopa kutosen, puhumattakaan paremmasta! Ja häntä joskus haukuttiin hikipingoksi...
Joka tapauksessa me olemme 9b ja nautimme toistemme seurasta. Tavoitteena ensi vuoden 40v-juhliin olisi saada mahdollisimman moni. Nöyrin tavoite olisi saada edes yksi sellainen luokkakaveri, joka ei vielä ole syystä tai toisesta päässyt yhteiseen juhlaamme. Kaikesta menneestä huolimatta ja ehkä juuri siksi 9b rulez❤️
"Meidän piti muuttaa maailmaa. Meistä tuli muurareita, taksikuskeja, suutareita, yksinhuoltajaäitejä, autokauppiaita. Meistä tuli lääkäreitä, virkamiehiä, vääpeleitä ja tänään voidaan hetki olla kuninkaita".

We will make America great again

Amerikan yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus tuli 4.7.1776 eli 241 vuotta sitten. Näiden vuosien aikana USA on kokenut monenlaista. Yksi käänteentekeviä hetkiä oli sisällissota 1860-luvulla, jonka seurauksena mm. lakkautettiin orjuus ja tasa-arvo sai uudet kasvot.
Tänä pakolaisuuden muuttoaikana on hyvä miettiä kenella mikäkin maa kuuluu ja ketkä ovat ns. kantaväestöä tai kuinka pitkälle on mentävä löytääksemme alkuperäiskansaa. Pohjois-Amerikkaan "intiaanit" ovat tulleet jopa noin 40 000 vuotta sitten todennäköisesti nykyisen Venäjän alueelta. Euroopasta ei juurikaan löydy sitä alkuperäistä heimoa mitään maasta, koska kansainvaellukset keskiajalla 300-luvulta alkaen sekoitti koko pakan. Suomessa ei taasen asunut kukaan jääkauden takia reilut 10 000 vuotta sitten. Tänne ollaan tultu jostakin - todennäköisesti joka ilmansuunnasta.
Varsinainen siirtolaisuusbuumi Amerikkaan alkoi kun oltiin "löydetty" tämä uusi maa. Kolumbusta (Cristóbal Colón) pidetään maan löytäjänä, mutta todellisuudessa hän ei edes mantereella käynyt ja itse asiassa luuli löytäneensä Intian. 1500-luvulta alkaen Pohjois-Amerikan ovat täyttäneet espanjalaiset, englantilaiset, hollantilaiset, ranskalaiset, italialaiset, pohjoismaalaiset, muut eurooppalaiset, etelä-amerikkalaiset ja päälle vielä orjat. Kun puhutaan kansojen sulatusuunista, niin Yhdysvallat on mitä suurimmassa määrässä sitä.
Nykyajan USA on varsin suosittu vierailukohde. Maassa on näkemistä ja kokemista loppuiäksi. Me ihannoimme ja vihaamme tätä supervaltaa. Oltiin jenkeistä mitä mieltä tahansa, niin on hyvä, että he ovat ns. hyvän puolella. USA on pelastanut maailman monesta pahasta - ainakin tähän asti. Tulevaisuudesta kukaan ei tiedä mitään...