Suomen hiihto 2001✝️

"Juha Mieto johtaa, mutta takaa tulevat Magnuson, Formo ja Vedenin...viestikulta on näiden miesten harteilla...pystyykö Mieto pitämään johdon...matkaa on enää vajaa kilometri maaliin...muut kiristävät tahtia...miten käy meidän Juhan ja Suomen...maali häämöttää...kaikki maat ovat rinta tinnan...mutta Suomi ja Juha Mieto voittaa...Suomeen olympiakulta/maailmanmestaruus."
Jotenkin näin selostin itselleni yksin hiihtäessäni Ilolan kallioilla Vantaalla 70-luvun alussa. Hiihto oli lätkän ohella suuri suosikkini niin harrastamisessa kuin myös penkkiurheilijana. Fanitin Juha Mietoa, Helena Takaloa kuin myös Timo Sutista ja Jorma Valtosta.
Muistan kun olin Helsingin yliopistolla 28.2.2001 ja sain tiedon radiosta dopingista kiinnijääneistä. Aikaisemmin kärähtäneet Jari Isometsä ja Janne Immonen eivät mun hiihtosydäntä murtaneet, mutta kun Mika Mylllylä ja erityisesti Harri Kirvesniemi jäivät kiinni dopingista - oli maailmani hetkeksi sekaisin. Lähdin kotiin saman tein ja itkin. Itkin kotona vaimoni kuunnellessa kärsivällisenä. Hiihto jäi lopullisesti.
Pystyin vasta viime vuonna, 15 vuotta tapahtumien jälkeen keskustelemaan Lahden tapahtumista asiallisesti. Nyt oli aika tullut myös katsoa rauhallisesti, ilman suuria tunteenpurskeita, Arto Halosen loistavasti tehty dokumentti 'Sinivalkoinen valhe'. Mulle tuli siitä todella surullinen olo urheilijoiden puolesta. Vaikka heillä on viimeinen vastuu dopingin käytöstä, niin mikä on valmentajien ja erityisesti johtoportaan vastuu. Suurin osa johtajista luikkii varjoissa ja he pääsevät pälkähästä. Mutta kuten he, jotka halusivat vapautua taakasta totesivat "parempi puhua totta ja kertoa kaikki, niin ei paina askel joka kerta miettiessä milloin, missä ja mitä on sanonut". Suomen hiihto R.I.P.

Lööv

Rakkaus on varmasti yksi käsittämättömämpiä asioita, minkä meistä suurin osa on kohdannut. Mitä se on? Mitä on rakkaus? Jokainen meistä, joka on rakastunut oikeasti ja totaalisesti tietää, mitä se on. Se vie mukanaan, se tekee pään sekoboltsiksi, se tekee meistä jotain poikkeuksellisesta.
Rakkaus on tunne, vai onko se? Kun me tunnemme vihaa, kateutta, tykkäämistä, what ever, me tiedämme missä mennään, mutta tiedämmekö me, kun me rakastumme oikeasti?
Se vie meidät svääreihin, joka ei enää tunnu omalta, mutta emme silti pysty hallitsemaan sitä. Onko se edes tarpeen? Parhaimmillaan sokea, totaalinen rakastuminen on jotain sellaista, mitä harva pystyy kokemaan. Se on tunne, jossa ihminen on "invinsible" kuin Jumala.
Olen sitä mieltä, että meidän ei pitäisi tehdä suuria päätöksiä, kun olemme joko rakastuneita tai vihastuneita. Suurin osa niistä menee pieleen. Mutta kuten ystäväni sanoi "Nauti siitä kun joku rakastaa sinua ehdoitta. Kaikki eivät saa kokea sitä ikinä". Tämä ystävä tiesi mistä puhua❤️

Äkkikuolema

Syntymä - elämä - kuolema. Nämä kolme ovat totta meille eläville ja kaikille kuolleille. Ensimmäiseen emme voi itse vaikuttaa, toinen on paljolti meidän omissa valinnoissa, kolmas...se on väistämätön ennemmin tai myöhemmin.
Pari päivää sitten kuoli eräs ihminen, jonka olen tuntenut himpun vajaa kaksikymmentä vuotta. Opiskellessani yliopistolla tämä ihminen opetti joitakin kursseja ja jäi mieleen rentona tyyppinä, joka ei pätenyt vaan halusi opiskelijan parasta. Myöhemmin törmäsin häneen pappishommissa. Hän oli siirtynyt yliopistosta kirkon töihin. Näissä hommissa hän oli samanoloinen, aito ihminen siis.
Saadessani tiedon hänen kuolemasta ihmettelin reaktiotani. Olin nimittäin todella mietteissäni, häntä ajatellen, kahvikupin äärellä, useamman tunnin. En edes tuntenut häntä kovin hyvin. Hän oli niin sanottu hyvän päivän tuttu, kollega.
Uskon reaktiooni olevan ainakin kolme syytä. Ensinnäkin se somevyöry omallaan, vaimonsa ja pastoreiden sivuilla oli käsittämätön. Satoja yhteydenottoja niin tutuilta kuin tuntemattomiltakin. Tämä ihminen siis oli koskettanut elämänsä aikana monia.
Toinen liittyy häneen itseensä. Koskaan en kuullut hänen kouhkaavan mitään, vaikka käsittelikin vaikeita asioita. Kun tunteet kuumenivat joillakin somesivuilla, hän ei hyökännyt, mutta piti pintansa ja oman mielipiteensä.
Kolmas on hyvin henkilökohtainen. Kysyin itseltäni: miksi hän? Miksi ihminen, joka on tuollainen, aito ihminen, hyvä tyyppi, joutuu jättämään tämän maailman. Jos tämä koskettaa näin syvästi minua, joka en tuntenut häntä kovin hyvin, niin miten se koskettaakaan hänen oikeita ystäviään puhumattakaan rakkaista läheisistä, perheestä.
"Life's a bitch then you die", sanotaan. Tämä ihminen ei uskonut siihen. Uskon hänen eläneen täysillä tehden niitä asioita mitä hän halusi, niiden joiden kanssa hän halusi. Hän tiesi, että häntä rakastettiin, rakastetaan ja tullaan rakastamaan. Siinä on tavoitetta meille kaikille eläville.

Momentum

”Hockey is a momentum game. The puck didn't bounce our way.” Taisi olla jääkiekkoleijona #79, Juhani "Tami" Tamminen, joka lanseerasi lätkäkieleen tämän termin 'Momentum'. Se on hyvä! Sana on latinaa ja tarkoittaa hetkeä, tärkeyttä, painoarvoa, sekuntia sekä englannissa sen merkitys on liikemäärä, voima, vauhti tai liikevoima. Monimerkityksellinen sana on 'Momentum', mutta lätkässä sillä tarkoitetaan 'Hetkeä', joka pitää käyttää, niin sanottu 'Etsikkoaika'. Tykkään monista Tamin termeistä. Ne selkeyttävät lätkän ymmärtämistä.
Erkka Westerlund on yksi Suomen arvostetuimmista lätkäkoutseista; 'Art of coach'. Sillä kokemuksella ja kilinällä kaulassa ei luulisi päästävän enää sammakoita suustaan. 'Ability may take you to the top, but it takes character to stay there'.
Westerlund otti kovasti kantaa taannoiseen nuorten päävalmentajan Jukka Rautakorven potkuihin kesken MM-kisojen. - Aivan oma lukunsa valmentajien arvostuksessa on, miten kerta toisensa jälkeen yksittäinen ihminen heitetään "epäonnistuneena" julkisuuden junan alle. Se on joka kerta myös inhimillinen tragedia, jota ei ymmärrä ennen kuin sen itse kokee. Siitä on respect kaukana! Westerlund jyrähti.
Kun miettii tätä keissiä ja huippuvalmennusta yleensä, niin 'High risk, high reward'. Rautakorpi valittiin päävalmentajaksi diktatoorisesti hyväveli-järjestelmällisesti. Hän teki valmennusta sivutoimisesti. Päätyö oli siis muualla. Huippu-urheiluyksikön johtaja, Mika Kojonkoski, sanoi, että ei ollut varaa palkata häntä päätoimiseksi, koska Rautakorven palkka varsinaisesta päätyöstä oli niin kova.
Niin Rautakorpi kuin myös koko nuorten maajoukkue joutuivat kovan paikan eteen kun viime vuoden maailmanmestarit hävisivät pelin toisensa perään ja joutuivat lopulta karsintapeliin tippumisesta B-sarjaan. 'Win the right games' ei toiminut. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela teki omat johtopäätökset: 'Keep it simple' ja 'Back to basics'. Rautakorpi ulos ja Ahokas tilalle.
Nummelan toiminta oli ainut ja oikea, todellinen johtajan teko. Jos pelkää kritiikkiä, älä tee mitään. Westerlundille ja Rautakorvelle sekä samanmielisille terveiset 'If you can’t stand the heat, stay out of the kitchen'.

Lätkässä

Jääkiekko on monesti enemmän tunnetta kuin järkeä. Tottakai pelin analysointia ja tilastoja tarvitaan, mutta itse ottelu ratkaistaan kentällä tilanteissa, jotka kaikki ovat ainutlaatuisia.
Suomen maajoukkueet pärjäsivät viime vuoden MM-kisoissa erinomaisesti. Erityisesti nuoret pelasivat upeaa hokia voittaen sekä 18- että 20-vuotiaitten maailmanmestaruuden. Pohja tähän kauteen oli siis kunnossa, vaan miten kävi...
Suomen u20-nuoret hävisivät alkusarjan kolme ensimmäistä peliä maalierolla 4-8. Tiukkoja tappioita siis, mutta kaikki tappioita. Mikä siis mätti? Kirjoitin tämän blogini ennen valmennusjohdon erottamista, toisen tappion (Tanskalle 2-3) jälkeen, joten jokainen voi arvioida analysointiani sillä perspektiivillä.
Olen toiminut eri lajien valmentajana vuodesta 1980 alkaen ja nähnyt koko kirjon menestyksestä katkeraan tappioon asti. Ulkopuolelta on tietysti vaikea katsoa ja tietää, mitä joukkueen sisällä tapahtuu nimimerkillä kokemusta on, mutta yritetään kuitenkin.
Suomen nuorilla Kanadan kisoissa itseluottamus on eniten hukassa ja vastuunotto myös täysin poissa. Paineet mestaruuksista näkyvät jokaisen pelaajan otteista. Varsinkin niiden, jotka nostivat pyttyä viime vuonna. Suurin vastuu on kuitenkin valmennuksella, joka ei tiedä mitä tehdä. Tiukoissa paikoissa ottelut ratkaistaan, mutta nyt ei oikein reagoitu mitenkään. Ylimielisyyden pystyi lukemaan pelaajien ilmeiltä ja penkiltä, joka lopulta muuttui epätoivoksi.
Pelillisesti viisikkopelissä ei tiedetty mitä tehdään. Syötöt eivät menneet omille pelaajille, kiekkoa ei haettu ja kiekoton pelaaja ei ollut liikkeessä. Taistelu kiekosta oli kadoksissa. Ylivoimalla näkyivät samat ongelmat. Lisäksi maalivahtipelin on oltava kunnossa turnauksen ensimmäisestä pelistä alkaen. Suurin ongelma on kuitenkin tehottomuus; paikkoja on, mutta ei maaleja. Tästä viimeisestä asiasta ei päävalmentajaa voi syyttää.
Nyt tiedämme, että päävalmentaja Jukka Rautakorpi ja suurin osa valmennusryhmästä on erotettu. Ratkaisu on ollut täysin oikea. Rautakorven tapa johtaa joukkuetta on ollut väärä. Häntä ei olisi pitänyt edes laittaa valmentamaan nuorten maajoukkuetta. Sulle/mulle ja Kummolan diktatuuri ovat vanhaa, mennyttä tapaa johtaa. Nuorten valmennukseen kuuluu enemmän ymmärrystä ja tunnetta kuin kuria ja järjestystä. Sitä Jussi Ahokas pystynee tuomaan paremmin.