Avoin kirje Kai Telanteelle ja muille toimitusjohtajille

Syrjintä työpaikalla: Kiellettyjä syrjintäperusteita ovat ikä, alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, poliittinen toiminta, ammattiyhdistystoiminta, perhesuhteet, terveydentila, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen tai muu henkilöön liittyvä syy. (tyosuojelu.fi)
2010-luvulla luulisi olevan selvää, että patruunoiden aika on ohi. Enää ei vain käskytetä, eikä varsinkaan syrjitä...tai ei pitäisi. 'Tapaus Telanne' on vain jäävuoren huippu, sillä moni syrjiminen jää näkymättömäksi, koska syrjitty ei uskalla nostaa omaa tapaustaan esille. Pelko esimiehen tai muiden johtajien kostosta estää oikeudenmukaisen kohtelun. Suurin osa syrjityistä siis joko on hiljaa tai äänestää jaloillaan, mutta on myös poikkeuksia.
Päivi Anttikoski ei saanut hänelle jo vahvasti luvattua Aamulehden päätoimittajan paikkaa, mutta hänet valittiin myöhemmin valtioneuvoston viestintäjohtajaksi, Kyseinen titteli osoittaa melko korkeasta pätevyydestä. Kyse ei kuitenkaan ole itse valinnasta, vaan valintamenettelystä, jossa Anttikoskea on kohdeltu syrjintäpykälän mukaisesti.
Jos tämä olisi ensimmäinen tapaus AlmaMedian toimitusjohtajalta, niin en ehkä kirjoittaisi tätä blogia...siis ehkä? Jo vuonna 2008 ko. tj oli tehnyt sopparin ja valinnut Johanna Korhosen Lapin Kansan päätoimittajaksi. Saatuaan tiedon, että Korhonen on naimisissa naisen kanssa.työsuhde peruttiin ja alkoi selittely, joka kuulostaa kovin samanoloiselta kuin nyt kymmenen vuotta myöhemmin. Sittemmin Telanne sai tuomion työsyrjinnästä aina korkeinta oikeusastetta myöten. Se ei kuitenkaan vaikuttanut tj:n työhön. Nähtävästi hän on pätevä työssään, mutta tavat ovat unohtuneet.
Sitä, mitä on tapahtunut kymmenessä vuodessa ei ole tullut tietoon, joten on luottaminen Telanteen oppineen 'Tapaus Korhosesta'. Hyvä niin, mutta nyt ei kelvannut päteväksi todettu Anttikoski, joka sanoi ettei halua muuttaa pysyvästi Tampereelle päätoimittajan pestin takia. Tämä ei sitten kelvannut Telanteelle, koska hänen mukaansa Anttikosken 10-vuotias poika ei tule toimeen ilman äitiään pitkää aikaa. Ei, vaikka perheessä on isä. Näin ollen Anttikoski jäi ilman paikkaa, joka hänelle oli jo luvattu. Isä dissattiin tässä täysin.
Päivi Anttikoski teki suuren palveluksen, kun hän toi tämän asian esille. Hänkään ei voinut tuoda tätä heti, koska varmaan pelkäsi "kostoa" tai välinpitämättömyyttä tai #metoo-kortin käyttöä. Olemme saaneet lukea nyttemmin, että poliisi tutkii onko Anttikoskea syrjitty työnhakutilanteessa. Nähtäväksi jää, jos tulee tuomio, onka Telanne vieläkin niin kova jätkä, että pitää pallinsa...tarkoitan siis toimitusjohtajan paikkansa. Sanonta "Absolut power corrupts absolutely" on niin osuva ja se näkyy monella työpaikalla - valitettavasti...

Fanitus

Eiköhän me kaikki oomme fanittanut jotakin kohdetta. On se sitten henkilö, joukkue, laji, tapahtuma tai oikeastaan ihan mikä vaan. Jostakin sitä vaan alkaa tykkäämään fanitusmielessä. Joskus se voi ampua yli, mutta useimmiten se pysyy terveellä pohjalla ja antaa voimaa elämään.
Mä olen tavannu faneja, jotka esim. käyvät joka pelissä, jopa vierasmatseissa. Faneja, jotka kiertävät bändin jokaisella keikalla, jopa ulkomailla. Faneja, jotka vuodesta toiseen tulevat tapahtumaan säästä riippumatta. Faneja, jotka ovat keränneet idolistaan materiaalia pilvin pimein. Faneja, jotka haluavat pukeutua kuten idolinsa.
Mikä sitten on sairasta fanitusta? En tiedä. Ehkäpä sellainen mikä ottaa enemmän kuin antaa, kun siihen väsyy, eikä osaa lopettaa tai pitää ottaa koko ajan lainaa pystyäkseen fanittamaan. Kuitenkin varsinkin nuorena olisi hyvä olla idoleita, terveitä sellaisia, jotka antavat turvallisia arvoja nuoren elämään. Vanhemmista ei valitettavasti ole idoleiksi, vaikka kuinka upeita tyyppejä olisimmekin. Terve nuori tietää, että idoli on tavoittanaton, mutta mielessä ja sydämessä. Tunne ja järki toimii silloin parhaiten.
Itselläni kohteet ovat olleet lähinnä joitakin ryhmiä. Tottakai oon digannu yksilöitä kuten Winston Churchill, Victoria Principal, Hannu Kapanen, Atik Ismail, Ritchie Blackmore, Zlatan Ibrahimovic...mutta se ei ole mennyt todellisen fanituksen tasolle. Tai ehkäpä Hannu Kapanen oli sellainen, koska tein niin monta leikekirjaa hänestä ja seurasin monta vuotta hänen tekemisiään.
Bay City Rollers oli mun oikea fanituksen kohde parisen vuotta 70-luvulla. Mikään HC en ollu, mutta Suomen keikat tuli koettua, ostin kaikki levyt, tilasin matskua Skotlannista, pukeuduin skottiruutuihin ja vuorasin huoneeni bändin kuvilla. Sittemmin vastaavaa ei ole ollut. Lähemmäksi on päässyt Jokerit, jota olenkin fanittanut sen perustamisesta lähtien vuodesta 1967.
Tänään koen erittäin todennäköisesti erään aikakauden lopun. Musta tuli hevari jo pikkupoikana. Kuulin isojen poikien soittavan jotain eriskummallista musiikkia, joka teki muhun lähtemättömän vaikutuksen. Sittemmin luokkakaverini soitti hienolla levysoittimella samaista bändiä ja olin fani ikuisesti.
Kyseinen bändi perustettiin tasan 50 vuotta sitten. Kun olin 14-vuotias bändi laittoi pillit pussiin ja olin todella lohduton. Onneksi fanitukseni oli terveellä pohjalla, koska tuollainen voi traumatisoida nuoren. Kahdeksan vuotta myöhemin bändi teki comebackin, joka on kestänyt näihin päiviin asti. Nyt bändi on sanojensa mukaan viimeisellä kiertueella - surullista, mutta totta!
Kun tänään koen, näen ja kuulen Deep Purplen soundin Tammisaaressa, on oloni varmasti haikea, mutta myös kiitollinen. Erittäin todennäköisesti tää on vika keikka Suomessa. Onko se mun viimeinen DP-keikka jää nähtäväksi. Tänään fanitetaan, tänään nautitaan, tänään eletään...

Trump vs Putin vai Putin & Trump

Meikä on elämäni aikana boikotoinut yhtä jos toista. Ensimmäinen boikotti lienee eka luokalla, jolloin en suostunut avaamaan suutani hammaslääkärissä ennen kuin mutsi tulee paikalle - enkä muuten avannut. Sittemmin boikotissa ovat olleet koulu, Nestle, McDonalds, Shell, ranskalaiset tuotteet...näitä riittää. Myös monessa mielenosoituksessa, -ilmauksessa oon ollu. Ehkä kiihkeimmin aikoinaan vastustin Makasiinien purkua.
Mitä hyötyä näistä on ollu? Viime vuosina oon alkanu miettimään tätä kysymystä. Kun lähtee boikotoimaan tai osoittamaan mieltään, on kuunneltava omaa sydäntä. Näin minä tein, mutta silti kysyn "mitä hyötyä"?
Sananvapaus ja oikeus ilmoittaa mielensä on kansalaisoikeus, jossakin tapauksessa myös velvollisuus. On hyvä kuitenkin miettiä miksi boikotoi, miksi osoittaa mieltään. Jotkut boikotit ovat olleen varsin tehokkaita ja saaneet aikaan paljon hyvää. Esimerkiksi kun Ranska aloitti ydinkokeet Mururoan atolleilla, ei vastustuksella ja mielenosoituksilla ollut mitään vaikutusta. Vasta kun globaalisti alettiin vastustamaan ja boikotoimaan ranskalaisia tuotteita, loppuivat ydinkokeet kuin seinään 90-luvulla.
Kysyn nyt meiltä kaikilta: Mitä hyödyttää osoittaa mieltään Trumpia ja Putinia vastaan? Mitä hyödyttää tehdä hyvinkin vihamielisiä plakaateja näitä miehhiä kohtaan? Mitä sinä saat siitä, että protestoit Yhdysvaltojen ja Venäjän preaidenttien tapaamista? Mikä on sun tavoite? Saatko sen aikaan menemällä huutelemaan jotain törkeää tai kirjoittamalla jotain törkeämpää? Puhummeko me nyt vihapuheesta, joka koskee kaikkia. Sitä ei saa suvaita.
Mä oon tehny koulukiusaamista vastaan duunia jo yli kolmekymmentä vuotta, joten voi sanoa, et mulla on kokemuata, tietoa ja taitoa ko. asiasta. Mulla on omanlainen kaava, jota olen menestyksellä toteuttanut. Pääasia siinä on, etten syyllistä ketään kiusaamiseen osallistunutta ja viime kädessä sovin kiusaajan ja kiusatun kanssa niin sanotusti kättä päälle, ja tämä systeemi todellakin toimii.
Pahaa ja huonoa ei voiteta pahalla tai huonolla. Siihen tarvitaan oikeanlaista diplomatiaa, psykologiaa, oikeudentuntoisuutta, nöyryyttä. Se ei tarkoita nöyristelyä. Kuinka moni meistä on saanut jotain parannusta vallitsevaan tilaan haukkumalla, kiusaamalla tai väkivallalla...

Pride

Koko maailma on polarisoitunut, ääripäistynyt, monessa asiassa. Mielipiteitä riittää joka lähtöön eikä se jää valitettavasti puhumiseen. Eriävää mielipidettä osoittavaa kohtaan otetaan usein myös väkivalta käyttöön. Toisen tappaminen on arkipäivää, ei Suomessa, mutta maailmalla kylläkin. Onko tilanne pahempi nyt kuin ennen?
Yksi Suomessa paljon puhetta ja ääripäisyyttä aiheittanut aihe on sukupuolisuus. Perinteisesti ollaan ajateltu, että on kaksi sukupuolta, nainen ja mies. Muistan kun olin teini 70-luvulla oli homoseksuaalisuus syntiä tai sairautta ja muut, jotka pukeutuivat esim. naisiksi tai muuten vaan erikoisella tavalla, heitä kutsuttiin friikeiksi. Näitä ryhmiä halveksittiin, niille naureskeltiin, joten ei ihme, että ne olivat alakulttuuria; pois silmistä, pois mielistä. Tämä sukupuoliasia on noudattanut samaa kaavaa kuin kaikki muutkin muutokset maailman historiassa. Sitä kutsutaan ketsuppipulloilmiöksi. Kun jonkun asian paine kasvaa tarpeeksi, lähtee tapahtumat etenemään vauhdilla, mutta mihin suuntaan, sitä ei kukaan osaa aavistaa.
Kaikki vallankumoukset ovat syntyneet epäoikeudenmukaisuudesta. Vallanpitäjät eivät ymmärrä höllentää otettaan tarpeeksi ajoissa, tehdä kompromisseja. Kun kansaa on tarpeeksi siirtynyt vallitsevaa tilaa vastaan, on tie kuljettu loppuun. Sitä ei saa pysäytettyä puheilla, ei lupauksilla, ei rangaistuksilla, ei väkivallalla. Kansanvalta on juuri sitä, että valta on kansalla.
Seksuaalisuutta ei ole kieltäminen. Me, jotka olemme suurin piirtein sinut oman seksuaalisuutemme kanssa tiedämme, miten vaikeaa se voi olla pysyä raameissa, jotka olemme luoneet osin yhteiskunnan lakien, osin oman mielemme mukaan. Miten vaikeaa se on hänelle, joka ei voi toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan tai heille, jotka eivät tiedä omaa sukupuoltaan? Nämä ihmiset tarvitsevat kaiken tuen ja ymmärryksen, jotta heidän elämä, tämä ainut, helpottuisi. Kaikki lähtee lopulta asenteista, hyväksynnästä. Kukaan ei pakota heteroa kääntymään miksikään muuksi.
Juuri äsken marssittu Pride-kulkue herätti monenlaisia tuntoja. Polarisoituna väkivaltaisista ajatuksista ja eleistä aina iloon ja riemuun asti. Oltiin kulkueesta, homoseksuaalisuudesta, translaista, sateenkaariväestä tai HLBTIQ-jengistä mitä mieltä tahansa, niin olisi hyvä muistaa, että ymmärryksessä ja hyväksynnässä on kyse ihmisoikeuksista, rakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Vinkki: Kun ketsuppipulloon laittaa tilkan vettä ja ravistaa pulloa, sujuu valuttaminen kuin leikki😊