Paska norski...some räjähti

"Some räjähti" taitaa olla nykyisin melko yleinen kommentti, kun jotakin kummallista tapahtuu jossakin joka kiinnostaa joitakin jotenkin. Eilen Lahden MM-kisojen miesten parisprintin jälkeen tapahtui juuri näin tai ainakin median mukaan "some räjähti".
Mikä on se määrä, että voidaan sanoa oikeasti "some räjähti". Se näyttää siltä, kun esim. pari-kolmekymmentä twiittiä tmv. laitetaan feediin. Entäs ne, joita eivät kisat edes kiinnosta tai he, jotka eivät kommentoi millään tavalla. Mediassa asiat saadaan näyttämään kaikki sillä tavalla kuin ne halutaan. Media on Janus.
Entäpä me tavan immeiset? "Some räjähti", se tiedetään, mutta mitä tapahtui kotona, kun Iversen kiilasi Niskasen eteen muutama sata metriä ennen maalia. Varmasti raivo nousi ja norjalainen haukuttiin pataluhaksi, varmasti pahemmaksikin. Kysyn "miksi"? Mitä oikeastaan Iversen teki? Tarkastellaanpa tilannetta hieman neutraalimpien silmälasien läpi.
Jokainen halusi kultaa ja norski tajusi, että siihen on mahdollisuus, koska italiaano ja ryssä olivat jääneet. Jäljellä oli enää suomalainen hiihtäjä, joka vaikutti vahvalta. Norski vilkaisi taakseen ja sitten eteen ja sitten vaihtoi sisäladulle, koska se oli lyhin matka maaliin. Vaikka norskit ovat maailman parhaita hiihtäjiä, ei heilläkään ole näkevää silmää takapuolessa. Tämä oli huonojen sattumien summa. Jos itsetunto on kunnossa, ei syyttää voi ketään. Paska homma, mutta hiihto ja urheilu on tällaista. Muistaako muuten kukaan enää Sotshin olympialaisia, kun Jauhojärvi kiilasi Tscharnken eteen, saksalainen pyllähti ja jäi pronssille...mutta se on se toinen juttu.

Valinta

Mä olen ollut politiikasta kiinnostunut ihan pienestä pitäen, veren perintönä. Vanhempani ovat maaseudulta, savonmualta, kotoisin, mutta ovat muuttaneet nuorina Helsinkiin töitä tekemään. Molemmat ovat työläisiä, sairaanhoitaja ja levyseppä/hitsaaja, ja demareita. He eivät ole koskaan olleet puolueen jäseniä, mutta heidän sydämensä on aina sykkinut vasemmalle. Muistan ajan kun Kalevi Sorsaa ja varsinkaan Paavo Lipposta ei saanut arvostella saatikka haukkua.
Oma ensimmäinen kosketukseni puoluepolititikkaan on ollut yläasteella kouluneuvostovaaleissa. Silloin piirsin todnäk joko Aku Ankan tai kirkkoveneen vaalilippuun. Olen äänestänyt kaikissa vaaleissa vuodesta 1980 asti, jolloin minusta tuli äänioikeutettu 18-vuotiaana. Ensimmäiset vaalini olivat vuonna 1982 toteutettu pressan vaali. Äänestäminen on ollut minulle aina oikeus, velvollisuus ja itsestäänselvyys.
Taustavaikuttamiseni jonkun ehdokkaan puolesta alkoi vuonna 1995. Asuin silloin Siilinjärven Pöljällä ja tein töitä aktiivisesti Kuopion seudulla Jorma Kukkosen (demari) puolesta. Vasta tuolloin sain tuta mitä ovat vaalit ja politiikka. Sen jälkeen mulla on ollut aina, joku jota olen tukenut puhumalla, jakamalla flaijereita, pinssejä, keittoa, kahvia...
Mulle on aina ollut ihminen se tärkein. En niin ole katsonut puoluetta, jos olen tuntenut ihmisen hyvin ja tiennyt hänen olleen "ihan hyvä tyyppi". Puolueen jäsen en kuitenkaan ole koskaan ollut...ennen kuin nyt.
Syy sitoutumattomuuteeni on ollut arvot ja puolueohjelmat. En ole pystynyt sitoutumaan yhteenkään niistä kokonaan. Mulle on aina ollut tärkeitä arvoja tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja suvaitsevaisuus. YK:n maailmanlaajuinen ihmisoikeuksien julistuksen toisen artiklan kohta on ollut elämäni ohjenuora pienestä pitäen. Se kuuluu: "Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.' Nyt tuntuu, että olen löytänyt kodin politiikasta ja se on Feministinen puolue F!

Ecce Homo

Vajaan kolmen viikon päästä voimaantuleva laki, joka sallii samaa sukupuolta olevien ihmisten avioliiton, on saanut monta nimeä. Nimi riippuu siitä mikä on katsontakanta ja tulokulma kyseiseen lakiin. Tulee mieleen eräs sota, joka käytiin keväällä 1918. Sekin sai monta rakasta nimeä riippuen kummalla puolella seisoi...tai kaatui.
Nyt viimeistään olisikin hyvä valita puolensa ja mennä poteroihin. Sieltä on hyvä heitellä kiviä nimettöminä, kasvottomina. Kun me tiedämme, että sota alkaa 1.3.2017 klo 00.00, niin miksi emme varautuisi, koska iskeminen, hyökkäys, selkäänpuukottaminen, viha, suoranainen murskaaminen olisi silloin helpompaa.
Suuressa maailmassa sodassa on termi "collateral damage", jonka voi kääntää "sivulliset uhrit". Nämä sivulliset uhrit ovat ne, joita varsinaisesti ei haluta tuhota, mutta sattuvat nyt olemaan siinä varsinaisen kohteen lähellä. C'est la vie! No can do! Voi, voi!
1.3. alkaen emme tiedä keitä nämä sivuliset uhrit ovat. Kuka voittaa, kuka häviää on myös peitossa. Jotkut myös hykerrellen hierovat karvaisia käsiään, kun muut taistelevat. Saattaapi olla niin, että se porukka, joka ajattelee voittaneensa, sitten joskus kun pöly on haihtunut, ovat kuin kuningas Pyrrhos, joka totesi taistelun jälkeen "Vielä yksi tällainen voitto, niin olen hukassa".

Mä vihaan sua...

Monestiko on kuultu "mä vihaan sua" joko kumppanin tai teinin suusta? Vaikka purkaus on kova, niin uskon ettei sitä ole tarkoitettu sanan varsinaiseksi merkitykseksi. Kun vihaa jotakuta tai joitakuita, on tapahtunut jotain käsittämätöntä, peruuttamatonta. Vihan seuraava porras on toisen vahingoittaminen. Haluammeko todella astua sille?
Sanasta 'vihapuhe' on tullut arkipäivää. Mitä sillä edes tarkoitetaan? Vihapuhe on Euroopan neuvoston ministerikomitean ehdotuksen mukaan sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen. Termiä sellaisenaan ei esiinny Suomen lainsäädännössä.
Arkikielessä vihapuheeksi luonnehditaan jo kaikenlainen erimielisyys, vaikka niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Olemmeko siis menettäneet kyvyn kommunikoida, väitellä tai olla eri mieltä menettämättä hermoja. Eikö yksi keskustelutaito ole olla omaa mieltä, ymmärtäen toista, mutta ei välttämättä hyväksyen. Lupa on myös vaihtaa mielipidettään.
Onko olemassa vain yksi totuus, minun totuus? Some ja netti yleensäkin on tämän vihapuheen nousun takana. Tietysti se olemme me ihmiset, mutta kasvottomina on helppo lietsoa vihaa. Kun se ei vielä ole edes rangaistavaa, niin miksipä ei menisi mukaan haukkumaan. Negatiivisuus on kollektiivista, yhdistävää. Mitäpä jos kääntäisimme tämän kaiken ja alkaisimme somettamaan hyvää. Se ei tarkoita, että kriittisyys häviäisi tai pitäisi hävittää, koska sen myötä menisi kehitys. Eri mieltä saa olla ja pitää olla. Elämmehän maailman sananvapaimmassa maassa.