Monestiko on kuultu "mä vihaan sua" joko kumppanin tai teinin suusta? Vaikka purkaus on kova, niin uskon ettei sitä ole tarkoitettu sanan varsinaiseksi merkitykseksi. Kun vihaa jotakuta tai joitakuita, on tapahtunut jotain käsittämätöntä, peruuttamatonta. Vihan seuraava porras on toisen vahingoittaminen. Haluammeko todella astua sille?
Sanasta 'vihapuhe' on tullut arkipäivää. Mitä sillä edes tarkoitetaan? Vihapuhe on Euroopan neuvoston ministerikomitean ehdotuksen mukaan sellaista ilmaisua, jolla levitetään, yllytetään, edistetään tai oikeutetaan rotuvihaa, muukalaisvihaa, antisemitismiä tai muunlaista vihaa, joka perustuu suvaitsemattomuuteen. Termiä sellaisenaan ei esiinny Suomen lainsäädännössä.
Arkikielessä vihapuheeksi luonnehditaan jo kaikenlainen erimielisyys, vaikka niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Olemmeko siis menettäneet kyvyn kommunikoida, väitellä tai olla eri mieltä menettämättä hermoja. Eikö yksi keskustelutaito ole olla omaa mieltä, ymmärtäen toista, mutta ei välttämättä hyväksyen. Lupa on myös vaihtaa mielipidettään.
Onko olemassa vain yksi totuus, minun totuus? Some ja netti yleensäkin on tämän vihapuheen nousun takana. Tietysti se olemme me ihmiset, mutta kasvottomina on helppo lietsoa vihaa. Kun se ei vielä ole edes rangaistavaa, niin miksipä ei menisi mukaan haukkumaan. Negatiivisuus on kollektiivista, yhdistävää. Mitäpä jos kääntäisimme tämän kaiken ja alkaisimme somettamaan hyvää. Se ei tarkoita, että kriittisyys häviäisi tai pitäisi hävittää, koska sen myötä menisi kehitys. Eri mieltä saa olla ja pitää olla. Elämmehän maailman sananvapaimmassa maassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti