Rakkaudesta

Kysymys: Mikä yhdistää tornipöllöjä, punasusia, lunneja, merihevosia, valkopäämerikotkia, mustakondoreja, kyhmyjoutsenia, preeriamyyriä, jättiläisalbatrosseja, termiittejä, hietakurkia, vaikertajakyyhkyjä, harmaasusia, eurooppalaisia majavia ja Pomacanthus Paruja? Vastaus: Näillä lajeilla rakkaus on side, joka kestää ikuisesti.
Meillä ihmisillä olisi monessa asiassa oppimista luonnolta ja eläimiltä. Tämä on vain yksi asia. Muita voisivat olla lojaalisuus, epäitsekkyys, auttamisen tarve...you name it! Loppuiäkseen pariutuvat eläimet ovat hirveän söpöjä. Katsoitpa maalle, merelle tai taivaalle, maailma on täynnä luontokappaleita, jotka pysyvät uskollisina kumppaneilleen. Kutsuupa sitä rakkaudeksi tai biologiaksi - joka tapauksessa se on side, joka kestää näillä eläimillä koko eliniän.
Rakkaus on tunne, jota jokainen haluaisi kokea: olla kohteena mutta myös lähteenä. Rakkaus kumpuaa hyvästä ja hyväsydämisyydestä. Kateus, mustasukkaisuus ja väkivalta eivät kuulu aidon rakkauden sisään. Rakkautta edeltävät ihastuminen ja rakastuminen, kun puhutaan romanttisesta, kahden aikuisen välisestä rakkaudesta, jossa on mukana jollain tavalla myös seksuaalinen vetovoima. Ihastuminen, hullaantuminen tai rakastuminen voivat syventyä rakkaudeksi, jos henkilöt ja aika on sopiva.

Rakkautta tunnetaan myös sukulaisia ja ystäviä ja omia lapsia tai lemmikkieläimiä kohtaan. Heitä kohtaan koettu rakkaus on erilaista kuin kahden aikuisen välinen romanttinen rakkaus.

Vaikka pari rakastaisi toisiaan, koetut negatiiviset tunteet voivat säikäyttää. Joskus omasta henkilökohtaisesta viemäristä voi nousta sellaisia muistoja, että ihminen voi mennä tolaltaan. Miksi on vaikeaa olla toisen lähellä? Miksi sitoutuminen pelottaa, vaikka toista rakastaisi?  

Kiintymyssuhdeteoriaa pidetään rakkauden teoriana. Sen mukaan parisuhteen, rakkauden kriisi tuo näkyviin, miten turvallisena suhde koetaan. Toisiinsa turvallisesti kiintyneet parit kokevat vähemmän stressiä ja pitävät kumppaniaan tukea antavana.

Sanotaan, että rakkaus ja sen ylläpitäminen on sarja tekoja. Ihastuminen ja rakastuminen voivat vielä tapahtua viettien viemänä. Samalla tavalla rakkauden loppuminen on sarja tekoja ja tekemättä jättämisiä. Se ei tapahdu vahingossa, vaikka lopputulos voi olla yllätys, esimerkiksi ero.

Kutsutaanko teillä toista hellittelynimillä? Rakas ja kulta ovat yleisiä toisen hellittelynimiä. Sen lisäksi ihmisillä on toisilleen henkilökohtaisesti valittuja nimiä, jotka perustuvat usein sisäpiirin vitsiin tai intiimiin yhteyteen, joka parin välillä on.

Rakkaus on parisuhteen kivijalka, jossa on asioita, joiden varassa pari voi saada suhteensa jatkumaan riittävän tyydyttävänä joistakin eroavaisuuksista huolimatta. Samat arvot ovat kuitenkin se peruskallio, jolle on helpompi rakentaa rakkaudellista parisuhdetta ja jossa molemmat ovat tyytyväisiä ja onnellisia. Kaiken ytimessä on siis rakkaus, johon tarvitaan suhteeseen sitoutumista, tahtoa, uskoa ja toivoa. Sillä onkin syvempi, pysyvämpi rakastamisen merkitys kuin "vain" ihastuminen, hullaantuminen tai rakastuminen. Rakkaus toteutuu todellisessa läsnäolossa, jossa aidosti kuunnellaan ja ilmaistaan syvemmällä olevia tärkeitä perustunteita; esimerkiksi toisesta välittämistä, loukkaantumista ja surua. Aidossa kohtaamisessa opitaan todella tuntemaan toinen. Olemalla läsnä jaetaan molempien sisäistä maailmaa, ajatuksia, tunteita ja mielipiteitä. Mitä turvallisemmalta ja vakaammalta parisuhde tuntuu, sitä helpommin ihminen pystyy kohdistamaan toivonsa yhteiseen tulevaisuuteen.

Suhteen kivijalassa oleva toivo on tarpeen. On hyvä opetella pessimististä optimistiksi. Usein ajattelemme toisistamme myönteisemmin kuin ääneen ilmaisemme, mutta myös tekoja tarvitaan, jotta toinen saa kokea hyvän olon tunnetta. Sanat ja teot eivät kuitenkaan saa olla ristiriidassa, ei itsensä eikä toisen kanssa. 

Myös sitoutumista täytyy tahtoa, muuten se ei tapahdu. Toisen tietämättä, "salaa" sitoutuminen ei auta. Sitoutuminen on välttämätöntä, kuten myös luottamus, joka on yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein tekijä aidossa rakkaussuhteessa. Ilman näitä elementtejä suhteessa ei tapahdu kasvua eikä intiimiys  toteudu. Tämä johtuu siitä, että emme uskalla heittäytyä, avautua, ja jakaa kipeimpiä asioitamme sellaisen kumppanin kanssa, josta emme tiedä, onko hän olemassa minua varten pitkällä tähtäimellä. Hyvän parisuhderakkauden viisi perusprinsiippiä ovat kunnioitus, luottamus, rehellisyys, sitoutuminen ja tahto.
Kuka meistä haluaa olla kuin merihevonen, kyhmyjoutsen tai Pomacanthus Paru? Minä ainakin tahdon olla!

Tunneäly

Ihmisen mieltä lienee tutkittu jo ammoisista ajoista asti, mutta tieteellisesti ala on varsin nuori vasta 1800-luvulta, Kyse on tieteenalasta, joka tutkii ihmisen mielen sisäisiä tapahtumia kuten tunteita, muistia ja käyttäytymistä. Suoraan kreikan kielestä käännettynä psykologia tarkoittaa mielioppia ja alkujaan psykologiaa kutsuttiin sielutieteeksi. Sittemmin psykologiaan on tullut oseita eri osa-alueita  ja suuntauksia (mm. kehitys-, kasvatus-, havainto-, neuropsykologia).
Sanotaan, että ihminen on kokonaisuus jostakin, mitä se nyt sitten tarkoittaakaan. Kehitys- ja kasvatuspsykologia kulkevat käsi kädessä syntymästä asti. Ne tutkivat ikään liittyviä henkilökohtaisia muutoksia ihmisessä ja psykkiseen kehitykseen, kasvuun, oppimiseen sekä niiden ohjaukseen liittyviä kysymyksiä. Tällöin käydään myös kasvatustieteen puolella.
Huh, huh, onpa tieteellistä tekstiä tosin ilman ihmeellisiä koukeroita. Tahdomme tai emme joudumme kohtaamaan itsemme psykologisesti aina ja jatkuvasti. Kysymys kuuluu: Miksi toimin/tein/koin näin? Vastaus löytyy tai sitten ei. Kyse on tahdosta/halusta oppia uutta itsestä ja toisesta. Kyllähän sitä voi porskuttaa välittämättä itsestään tai kenestäkään. Mitäs väliä sillä on?
Tunteet tuovat sävyt ja värit elämään. Ne ovat mukana niin jokapäiväisessä arjessan kuin elämän suurissa ratkaisuissa. Ne antavat tietoa siitä, mikä on innostavaa, vastenmielistä, surullista ja lannistavaa, tärkeää tai vähemmän tärkeää. Niiden myötä saamme vaikutelmia ja teemme välittömiä tulkintoja toisista ihmisistä ja ympäristöstä. Minäkuvan ja itsetunnon perustana olevat käsitykset itsestä ovat tunnepitoisia. Tunteet ovat mukana sanattomassa ja sanallisessa vuorovaikutuksessa sekä kaikessa inhimillisessä toiminnassa. Tunteet ohjaavat meitä, halusimme tai emme.
Tiukkaan paikkaan me joudumme tunteiden puuttuessa peliin. Oli kysy sitten asiasta tai ihmisestä, emme voi välttyä tunteilta. Tunne on jonkin tuntemuksen kuten mielihyvän tai mielipahan sävyttämä tietoinen elämys. Tällöin puhumme esim. ilosta, inhosta tai ilosta. Emme varsinaisesti pysty vaikuttamaan tunteisiin kuin kokemamme eletyn elämän kautta, koska kohdatessamme jonkun asian tunteet ovat edistäneet meidän sopeutumista ympäristöön, kuten sosiaalisiin tai uhkaaviin tilateisiin.  Tunteet ovat mukana mm. kyvyssä toivoa, haaveilla, luottaa ja arvostaa. Jos asia on täysin uusi, heittävät aivot ns. häränpyllyä eli menevät monesti solmuun. Se miten toimimme uuden tilanteen kohdatessamme, ratkaisevassa osassa on tunneäly.
Tunneäly on joukko henkilökohtaisia, emotionaalisia ja sosiaalisia kykyjä ja taitoja jotka vaikuttavat yksilön kykyyn selviytyä onnistuneesti ympäristön vaatimuksista ja paineista. Tunneäly eli miten toimimme (aivot toimivat) kun se uusi, voimakas asia tulee eteen, riippuu siis eletystä. koetusta, opitusta elämästä. Jos esim. ihminen olisi 50 vuotta ollut täysin koomassa ja heräisi tähän päivään, olisi hän aivan hukassa tunteineen päivineen. Todennäköisesti hän poukkoilisi pelokkaana suuntaan ja toiseen ymmärtämättä yhtään mitään mistään. David Coleman on eritellyt tunneälyn tekijöitä viiteen osa-alueeseen:

1. Omien tunteiden tiedostaminen on tunneälyn kulmakivi. Ihmiset, jotka havaitsevat tunteensa ja osaavat ehkä nimetä ne, osaavat järjestää elämäänsä itselleen tärkeään suuntaan.

2. Tunteiden hallitseminen tarkoittaa tunteiden käsittelyä niin, että ne sopivat kulloiseenkin tilanteeseen. Tämä taito lisääntyy itsetuntemuksen myötä. Tästä puhutaan tarkemmin tässä luvussa, kun kerrotaan tunteiden muuttamisesta ja vihan tunteiden purkamisesta.

3. Motivaation löytäminen tarkoittaa taitoa valjastaa tunteensa jonkin päämäärän saavuttamiseen. Kun ihminen löytää motivaation, hän osaa siirtää mielihyvää tuonnemmaksi, pidätellä impulssejaan, keskittyä tiiviisti ja päästä näin FLOW–tilaan. (FLOW–tilassa keskitytään innostavaan ja mielenkiintoiseen asiaan niin, että aika menettää merkityksensä.)

4. Muiden tunteiden havaitseminen tarkoittaa empatiakykyä. Tässä taitavat ihmiset osaavat huomata pieniäkin viestejä muiden tarpeista ja ovat erityisen sopivia myyjiksi, opettajiksi tai johtajiksi.

5. Ihmissuhteiden hoito eli taito, jonka avulla saadaan aikaan yhteistyötä.

Suomessa tunneälyä on Suomessa tutkinut mm. Mikael Saarinen, jonka mukaan näistä viidestä osa-alueesta tärkeimpiä ovat 'Omien tunteiden tiedostaminen' ja 'Tunteiden, impulssien hallitseminen'. Näitä voi harjoitella ja oppia, jolloin itsetuntemus ja itsenäisyys kasvavat.

Mitä tästä kaikesta jää käteen? Ainakin se, että jos emme hallitse tunteitamme, joudumme helposti ongelmiin joko itsemme tai toistemme kanssa. Tärkeintä on olla tietoinen omista tunteistaan, jolloin voi valita toimintansa tietoisemmin hyvän moraalin ja mielikuvituksen avulla. Elämästä tulee näin helpompaa,

Hääblogi

Tasan kaksi viikkoa sitten kävin vihkimässä sukulaistyttöni Kaavilla (Kuavi paikallisella kielellä). Jos joku ei tiedä mikä on ja missä sijaitsee Kaavi, niin tässä heille wikipediaa: Kaavi on Suomen kunta, joka sijaitsee Pohjois-Savon maakunnan itäosassa. Kaavi kuuluu myös historialliseen Karjalaan. Kunnassa asuu 3 030 ihmistä ja sen pinta-ala on 789,59 km², josta 115,57 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 4,50 asukasta/km². Kaavilta on matkaa Kuopioon noin 60 ja Joensuuhun noin 90 kilometriä, ja sen  naapurikunnat ovat Kuopio, Juuka, Outokumpu, Polvijärvi ja Tuusniemi.
Olin erityisen otettu kun sain yhteydenoton Savosta, että tulisinko vihkivään serkkuni tyttären. Isän puolen sukulaisten kanssa ei olla pidetty samanlaista yhteyttä kuten esimerkiksi äidin puolelta, vaikka molemmat ovat savolaisia. Tottakai suostuin ja erittäin mielelläni.
Toinen serkkuni kävi hakemassa minut lentokentältä ja vaikka emme olleet nähneet 25 vuoteen, niin juttu luisti kuin hyvin voideltu suksi. Majoituin paikalliseen hotelliin (ainoa) Kaavinlinnaan. Semmonen kuriositeetti, et Metallican piti esiintyä Kaavin Iloharjulla vuonna 1984, mutta keikka peruuntui tai siirrettiin Nivalaan. Ei ihme ku paikalle ois tullu ehkä noin 100 dudea. Tosin ei kai silloin Nivalassakaan montaa metallipäätä ollu. Tän päivän Kaavinlinnassa on muuten kaksi huonetta, jotka olivat molemmat varatut. Hotelli oli siis fullbooked!
Vihkiminen oli luonteva, mukava ja sydämellinen, vaikka itse niin sanonkin. Lisäksi vihkimisen aikana tapahtui muutama odottamaton asia kuten virsikirjojen puuttuminen hääväeltä. Keskeytin virren ja eikun kanttori ja suntio hommiin hakemaan kirjat. Toisen hämmennyksen aiheutin kun aloitin taputtamaan vihkilaulun jälkeen. No, esitykselle pitää taputtaa. Näin se vaan on. Kuulemma eka kerta ku Kaavin kirkossa taputettiin. Ehkäpä puheenikaan ei ollut ihan perinteinen. Sitä saa mitä tilaa!
Hääjuhla oli minulle mitä mainioin. Tapasin sukuani, joista osaa olin nähnyt noin 45 vuotta sitten!? Olipa mukava jutella niitä näitä ja vähän enemmänkin. Todella syvällisiä keskusteluita käytiin ja rohkeasti mulle puhuttiin. Tunsin syvää luottamusta ja ylpeyttä, että kuulun tähän sukuun.
Juhlat jatkuivat aina pikkutunneilla asti. Viimeiset tunnit vietimme Kaavinlinnan alakerrassa olevassa pubissa, joka oli sympaattinen jäänne jostain menneeltä ajalta. Paikka ajoi kuitenkin asian ja tärkeintä ovat ihmiset, ei paikka. Karaoke oli kova juttu.
Seuraavana päivänä lentäessäni kotiin oli reppuuni jäänyt kiitollisuus sukulaisista ja muista tapaamistani ihmisistä. Erityisen onnellinen olin saadessani tutustua serkkuihini nyt uudestaan. Se sydämellisyys jota sain kokea oli ainutlaatuista. Kiitos hääväelle ja kiitos serkut, puolisot, eksät, ystävät, muut. Teitte viikonlopustani ikimuistoisen, unohtumattoman.

Rakkaudella,

Haka-pappi

Nainen kirkon johdossa

Muistan lapsena kuulleeni vastauksena kysymykseen 'Maailman ohuimmat kirjat' "Hitlerin hyvät teot ja Biafran keittokirja". Hauskalla vastauksella on kaamea kääntöpuoli. Hitlerin hirmuteot tuntevat kaikki, mutta Biafra lienee outo monelle. Biafra irtautui Nigeriasta 60-luvun lopulla ja siitä johtuneen sodan seurauksena maa kärsi kammottavasta nälänhädästä, kansanmurhasta ja maan täydellisestä tuhoutumisesta. Biafra 30.5.1967 - 15.1.1970. R.I.P.
Tähän listaan voisi lisätä uuden kirjan nimeltä 'Naiset kirkon johdossa'. Vaikka tänään valittiin Espoon hiippakunnan uudeksi piispaksi Kaisamari Hintikka, nainen, niin Suomessa toimivien kristillisten kirkkojen on turha pullistella tällä asialla. Tilanne vuodesta 1155 asti, jolloin kristinusko tuli Suomeen: luterilaiset 2, ortodoksit 0, katoliset 0, muut 0. Miesten vastaavat luvut...no, enpä edes viitsi laittaa niitä, mut ne ovat ne loput...
Tunnetuin kristillisen kirkon johtaja lienee paavi. Vaikka olisi ateisti tai kirkon kieltäjä, niin nimi ponnahtaa esille niin usein, että kaikki sen tietävät. Sitä sen sijaan moni ei tiedä, että paavina on historia saatossa todennäköisesti toiminut myös nainen! Legendan mukaan Johanna niminen nainen toimi paavina vuosina 814-855. Tätä ei luonnollisesti virallinen katolinen kirkko myönnä, vaan tuolle ajalle ovat paaveiksi merkityt Pyhä Leo III, Stefanus IV, Pyhä Paschalis I, Eugenius II, Valentinus, Gregorius IV, Sergius II ja Pyhä Leo IV. Monta papaa ja yksi nainen...
Joka tapauksessa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkon historiankirjassa on käännetty uusi sivu. Kirkkoon on valittu piispaksi nainen, toinen sellainen Irja Askolan (Helsingin hiippakunnan piispana 2010-2017) jälkeen. Nyt voi sanoa, että putki on päällä ja toivottavasti se jatkuu...
Pelkkä naiseus ei tuo sitä mitä kirkko ja yhteiskunta tarvitsee, Sen tuo pätevyys ja sopivuus. Yhteiskunta Suomessa on muuttunut myötämielisemmäksi naisten johtajuutta kohtaan, mutta kirkko on tullut jälkijunassa. Kun naispappeus lopultakin hyväksyttiin vuonna 1988, on se mahdollistanut naisten hakemisen myös kirkon johtotehtäviin. Näiden kolmenkymmenen vuoden aikana on siis valittu vain kaksi naispuolista piispaa, mutta myös lukuisia kirkkoherroja (ruotsiksi kyrkoherde, kirkkopaimen). Tanskassa naispappeus hyväksyttiin 1948, Ruotsissa 1958, Saksassa 1960, Norjassa 1961 Virossa 1967. Pikkuhiljaa siis...
Kaikkein suurin merkitys tämän päivän naisen valinnalle kirkon johtoon on symbolinen. Se antaa kirkollemme nykyajan kasvot. All-male-panel on 10.2.2019, jolloin Kaisamari Hintikka vihitään piispan virkaan ja tehtävään, historiaa ja toivottavasti lopullisesti. Uusi piispa on sen verran nuori, että hänen aikanaan jää moni piispa eläkkeelle eli eikun vaan naispuoliset papit kädet ristiin ja paikkoja hakemaan...stage is yours! Tästä on kiittäminen kaikkia niitä naisia ja miehiä, jotka ovat tasa-arvoasioita ajaneet niin kirkossa kuin myös yhteiskunnassa.
Wendla Matilda Salokas (o.s. Ivaska) 1.6.1889-22.11.1969 R.I.P.

Hän

Tunnustan, olen rakastunut.
Kirjoitin tästä samasta asiasta tasan vuosi sitten lokakuun 14. päivä. Silloin rakkauteni tuli julki, mutta vasta tänä syksynä se sai todellisen vahvistuksen. Olen liekeissä.
Kun ensimmäistä kertaa tapasimme, ne olivat sokkotreffit. En tiennyt hänestä mitään, vaan ystävi ehdotti minulle hänen tapaamistaan. Kun aloin ottaa hänestä asioita selville, olin pikku hiljaa vakuuttunut, että minun olisi hyvä tavata hänet. Kun treffi-ilta lähestyi, olin kuin tulisilla hiilillä. En vain tiennyt, että vaikutus tulisi olemaan suurin mun koko elämän aikana.
Lopulta hetki koitti ja ensikohtaamisesta asti tiesin, et tää on se mun juttu. Kaikki mitä hän teki oli niin valloittavaa. Sitten kun hän alkoi kertoa elämäntarinaansa, olin todella vaikuttunut ja liikuttunut. Kun hän liikkui ja puhui edessäni tiesin olevani rakastunut. En koskaan ollut tavannut vastaavaa kuin hän. Rakkaus oli saapunut sydämeeni.
Seuraavaan tapaamiseen meni noin vuosi. En kärvistellyt, sillä tiesin sen päivän tapahtuvan. Tämä päivä oli tasan kuukausi sitten. Olin ehken vieläkin hermostuneempi kuin vuotta aikaisemmin. Nythän tosin tiesin mitä odottaa. Kun kohtasimme oli se alusta alkaen kuin tykinlaukaus, kuin ilotulitus, kuin hole-in-one, kuin 10+ kokeista. Treffit kestivät yhtä pitkään kuin viimeksi. Silti olin yllättynyt, että uusi kohtaaminen oli jopa isompi tunnepiikki  kuin ensimmäinen. Tunsin pakahtuvani rakkaudesta.
Terve.fi sivusto kertoo rakkaudesta seuraavaa:  Rakkaus on tunne, jota jokainen haluaisi kokea: olla kohteena mutta myös lähteenä. Rakkautta edeltävät ihastuminen ja rakastuminen, kun puhutaan romanttisesta, kahden aikuisen välisestä rakkaudesta, jossa on mukana jollain tavalla myös seksuaalinen vetovoima. Ihastuminen, hullaantuminen tai rakastuminen voivat syventyä rakkaudeksi, jos henkilöt ja aika on sopiva. Rakkaus muodostuu pidemmän ajan, jopa vuosien saatossa. Rakkauteen kuuluu vahvasti kiintymys ja toveruus. Tunteet ovat henkilökohtaisia.
Juuri näin minulle kävi. En tiedä mitä minulle/meille tulee tapahtumaan jatkossa. Tiedän vain, että haluan tavata hänet uudestaan. Suunnittelen sitä ensi kevääksi. Voi rakkaani, näemmehän taas. Voi rakkaani, tulen luoksesi tuulispäänä, sydän täynnä rakkautta, tulen ja saamme taas olla yhdessä. Olethan minun, Alexarder Hamilton <3

Maapallo lämpenee

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC:n tuore raportti paljastaa ilmastonmuutoksen kauhistuttavimmat skenaariot.

Ilmastoraportti maalaa järkyttävän kuvan maapallon tulevaisuudesta - WWF Suomen asiantuntija: ”Ensi keväänä Suomessa tarvitaan ilmastovaalit”

Tällaista luvataan meille tulevaisuudessa. Ei hyvävältä näytä. Mitä ihmettä meidän pitäis tehdä? Mitä ihmettä yksi ihminen voi tehdä? Kun avaa telsun, radion, netin tai jonkun muun härpäkkeen on sanoma sama: "Maapallo on katastrofin partaalla", "Olemme menossa kohti tuhoa", "Nyt viimeistään on tehtävä jotakin"...

Meikä innostui biologiasta ja maantiedosta jo oppikoulussa ku oli opena niin mainio ja innostava tyyppi, Olavi Thuneberg, Simonkylän koulun rehtori. Hänen tapansa opettaa oli mulle mieleen ja koulun häröilijänä ei tullut mieleenkään hölmöillä hänen tunneillaan. Sen verran myös jämy äijä oli. Eli vuodesta 1973 asti erityisesti maantieto on ollu mulle ihan lemppariaihe.

Ilmastonmuutoksesta kiinnostuin jo 80-luvulla ja kävin ko. aiheen koulutuksissa ja seminaareissa. Naituani bilsan ja mantsan open tietotaitoni vain syveni. Aloimme perheenä kierrättämään, syömään enemmän kasvisruokia ja kiinnittämään huomioita hiilijalanjälkeemme. Olimme siis esimerkillisiä luonnonsuojelijoita. Tämä toiminta jatkuu edelleen, vaikka emme ole mitään friikkejä.

Olen ajatusmaailmaltani hetkessäeläjä, mutta myös pitkässäjuoksussapohdiskelija. Nyt väitän, että pitkässä juoksussa maapallo ei lämpenekään. On totta, että 1900-luvun alusta asti maapallon keskilämpötila on noussut, mutta jos tarkastellaan hieman pidempää ajanjaksoa, niin mitenkä on. Tässä faktaa Suomen Ilmatieteenlaitoksen Ilmasto-oppaasta:

Nykykäsityksen mukaan maapallon ilmasto on n. 4,6 miljardin vuoden historiansa aikana ollut etupäässä lämmin. Maapallolla on ollut kuitenkin useita kuuman ilmastovaiheen kausia ja ainakin kuusi miljoonia vuosia kestänyttä kylmää jäätiköitysmisvaihetta. Parhaillaan elämme viimeisimmän kylmän jäätiköitymisvaiheen aikakautta, joka alkoi runsaat 30 miljoonaa vuotta sitten Etelämantereen jäätyä eristyksiin eteläiselle napa-alueelle.

Kysynkin nyt alan ammattilaisilta miten tämä edellinen tieto suhtautuu tämän päivän uhkaskenaarioihin? En väitä etteikö maapallon keskilämpötilan nousu aiheuttaisi ongelmia...ja isojakin sellaisia, mutta se kuuluisa mutta...

Vertaisin maapallon tämän päivän tilaa tavallisen ihmisen ylipainoon. Liika on liikaa ja se voi aiheuttaa sairauksia suhteessa mitä lihavampi sitä suurempi todennäköisyys saada joku sairaus, mutta ei pakolta. Sairauksiin vaikuttavat myls monet muut tekijöt kuten liikunta, psyyke, ruokavalio, geenit yms. Lihava ihminen voi hyvinkin elää yhtä kauan kuin normaalipainoinen.

Luonto kestää paljon, luonto elää omaa elämäänsä. Tottakai me ihmiset tuhoamme sitä koko ajan oman itsekkyytemme takia, mutta itse uskon ettemme tosiasiassa voi tuhota sitä kokonaan, vaikka kuinka yrittäisimme. On kuitenkin hyvästä kaikki ennaltaehkäisy niin oman kuin myös maapallon terveyden kannalla. Otetaan koppi, muutetaan yhdessä maailmaa ja luotetaan luontoon.

Parempaa kuin seksi

Mä olen intohimoinen golfari. Oon ollu sitä vuodesta 1980 alkaen, jolloin Japanissa ollessani miehet opettivat mua pelaamaan. 17-vuotiaan psyyke ei ollut ihan rakennettu siihen, että viisi japanilaista miestä katsoi viereltä, kun suomalaispoika iskee palloa verkkoon. Positiivisia neuvoja tuli suunnasta ja toisesta, mutta vaikka se oli ahdistavaa, niin se oli myös opettavaa. Tuo parituntinen opetti minulle paljon. Oli myös pakko oppia, jotta pääsisin pois tuosta piinasta.
Golfista tuli sittemmin rakkain harrastukseni. Kun oma poikani alkoi pelata tätä ehkäpä kaikkein vaikeinta palloilulajia, rakkauteni golfiin vain kasvoi. On vaikea selittää sellaiselle, joka ei ole kokenut golfin ihanuutta, miksi laji on niin kiehtova. Yritän kuitenkin...
Jos on intohimoinen golfari, niin lähestyttäessä golfkenttää alkaa tulla vibaa punttiin tai jonnekin. Vaikka en pelaisikaan, niin ainakin täytyy käydä fiilistelemässä joitakin kenttiä. Tunne on kuin esileikkiä. Kohta pääsisi käsiksi oleelliseen.

Golfin parhaat puolet ovat:
1. Sosiaalisuus. Kaikki ovat kavereita keskenään. Kaikki tietävät kuinka vaikea laji golf on.
2. Tavat. Aina tervehditään, ollaan ystävällisiä ja hymyillään. Pukeudutaan myös siististi, hyvä käyttäytyminen on kunniassa.
3. Esteettisyys. Kentät ovat kauniita. Usein myös paljon vettä ja puita sekä eläimiä.
4. Ulkoilu. Yksi kierros kestää hyvinkin 4-5 tuntia ja käveltyä tulee n. 10km.
5. Ajattelu. Parhaimmillaan golf kehittää kärsivällisyyttä ja mielenhallintaa. Keskittyminen yhteen lyöntiin vie ajatukset kaikesta muusta.
6. 19.reikä eli klubitalo. Pelin jälkeen yksi olut on melkein must ja klubileivän tms. kanssa. Klubitalolla kierroksen jälkipuheet ovat parhautta. Kaikilla on vähintään yksi upea lyönti ja mokille naureskellaan. Golf ei saa olla vakava harrastus.

Suosittelen siis kaikille tätä niin ihanaa lajia. Se on parempaa kuin mitä ajattelet. Se on parempaa kuin seksi.

 

Syntymä ja kuolema

Elimme melko rauhallista elämää Kuopion keskustassa, Vuorikatu 25, tasan 21 vuotta sitten. Kuuma kesä oli tuolloinkin ja Tarja joutui vilvoittelemaan vähän väliä ison mahansa kanssa. Siellä sisällä oli rakkautemme ensi hedelmä, joka oli saanut kokea jo monta monenlaista mm. Michael Jacksonin ja U2:n konsertit. Tänään oli laskettu aika, mutta aamulla joimme kaffetta ilman sen kummenpia. Omat 35v-synttärit menivät (25.8.), jota olimme jännittäneet osuisikohan samalle päivälle, vaan ei. Ehkä hyvä niin.
Kun mietin esikoisemme syntymän alkua, tulee pakostakin kyyneleet silmiin. Olimme avoimia raskaaksitulolle ja tehneet jo pari kertaa raskaustestin, joista ensimmäinen oli juuri tasan 22v sitten. No, silloin ei vielä tärpännyt, mutta muistan ostaneeni tuolloin Jamiroquain tuoreen levyn 'Travelling Without Moving', jota fanitin kovasti. Muutama kuukausi vierähti ja sitten joulukuussa 1997 olimme "varmoja", että tärppäsi. Menkoista ei ollut tietoakaan ja Tarja sanoi, että masussa nipsuttaa. Ensimmäisessä yhteisessä kodissamme teimme raskaustestin jouluaattona kuunnellen samalla Radiomafiaa, jossa keskustelun aiheena oli 'Miten joulu sujuu'? Onnesta sekaisin olimme kun huomasimme kaksi viivaa. Itkimme onnestamme valtoimenaan halaten ja syleillen. Soitin lähetykseen ja kerroin miten meillä joulu sujuu. No, pääpalkintohan sieltä tuli ja se oli yllätykseksemme Jamiroquai-paketti, joka sisälsi levyjen lisäksi muuta Jay-kamaa. Puhelusta en muista mitään.
Huomattiin, että kaikki voi muuttua hetkessä, päiväkaffet jäi juomatta. Tasan 21 vuotta sitten Tarja ja mä mentiin Kuopion keskussairaalaan synnyttämään esikoistamme tasan laskettuna aikana ja päivänä. Täsmällinen kaveri ajateltiin. Lapsi oli tulossa nopeasti ja kaikki merkit olivat olemassa mittojen suhteen. Tätä päivää olimme odottaneet todella paljon. Lääkärin tutkimuksen jälkeen valmistuimme synnytykseen. Kätilökin sanoi et vielä vähän aikaa ja sitten mennään. Tutkimusten mukaan poika olisi melko potra, jopa 4,5kg. Olimme jo odotustilassa nauttimassa erilaisista laitteista pomppupallosta vesialtaaseen, mutta ykkönen oli ilokaasu. Meillä oli hauskaa, rakkauden hedelmä olisi kohta sylissämme, mutta sitten taas kaikki muuttui.
Yht'äkkiä kohdunsuu pysyi ennallaan ja mitään ei tapahtunut. Lääkäri ja kätilöt totesivat tilanteen ja sanoivat, ettei mitään voi nyt tehdä muuta kuin odotella. Tasan kello 20.00 oli päivän viimeinen tutkimus ja sanoivat vaan samaa, että "odotellaan, menkää nukkumaan". Helpommin sanottu kuin tehty. Vedimme parisängyn mahdollisimman lähelle ilokaasulaitetta. Mitään muuta helpotusta ei Tarjalla ollut, mutta kaasua meni ihan mukavasti. Minäkin kokeilin ja olimme kuin kaksi onnellista huppelissa olevaa rakastunutta teiniä. Tarja sai lopulta unta ja lauloin hänelle ja syntymättömälle lapsellemme hömppälauluja. Mähän en osaa mitään ulkoa, mutta sanoja osaan laittaa sanojen perään ja jonkinlainen melodiakin aina löytyy. Viimeinen muistikuvani ennen nukahtamista oli sivellessäni lusikka-asennossa Tarjan masua ja puhuneeni kaikkea mitä tulisin lapsemme kanssa tekemään. Sanoin, että lupaan ja lupaukseni minä aina pidän. Sitä en tiennyt, että lääkärit ja kätilöt olivat tehneet jo omat päätöksensä synnytyksen suhteen.
Tasan 21 vuotta sitten, melko hyvin nukutun yön jälkeen, tuli tieto muutoksesta synnytykseen Olivat viisaammat päättäneet suorittaa keisarileikkauksen tämän päivän aikana, jos kohdunsuu ei alkaisi elää. Pääsyy oli se 4,5kg poika, joka ei kuitenkaan mahtuisi alateitse. Aloitimme heti valmistelun ajatuksen tasolla keisarileikkauksesta. Jotenkin meitä harmitti tämä päätös, mutta minkäs teet, sairaalahenkilökuntaan on luottaminen. Mietimme myös hyviä puolia kuten pojan terveys, nopea synnytys, vaikka tuloksena olisi myös se, että emme pääsisi yhdessä omaan huoneeseemme. Mutta...taas kaikki muuttui hetkessä. Kätilön ja lääkäritarkastuksen jälkeen alettiin puhua hätäsektiosta. Tarkkaan ei kerrottu syytä, mutta meitä vietiin ja kovaa. Mulle sanottiin, et isä ei pääse mukaan hätäsektioon. No, arvatkaa mun reaktio. Sanoin, et "mähän tuun ja piste". Kätilö ja leikkaava lekuri yrittivät vielä estellä, mutta anestesialekuri nähtyään minun päättäväisyyteni ja ilmeeni sanoi "antaa miehen tulla kun noin kovasti haluaa".
Olimme "teatterissa" ja kaikki oli viiltoa vaille valmiina. Hoitohenkilökunnan tarkistaessa Tarjan toimintoja ehdimme vaihtaa pari sanaa ja katsetta. Ne kertoivat ilosta, onnesta ja luottamuksesta - suuresta rakkaudesta. Kohta se tapahtuisi.Tasan 21v sitten klo kymmenen jälkeen Tarjan masu avattiin ja kohtu nostettiin sen päälle. Toinen viilto avasi kohdun ja vettä tuli valtavasti. Näin kaiken tämän noin metrin päästä. Kohdusta nostettiin poika, joka näytti niin kauniilta. Huusin Tarjalle "meillä on yhteinen lapsi, poika se on". Menin heti pusittamaan ja halaamaan Tarjaa itkien onnesta ja rakkaudesta.Päivystävä lekuri tuli tutkimaan pojan ja hänelle merkattiin 10p, syntymäaika klo 10.10. Tarjan saatua koskettaa poikaa, vietiin hänet  lepäämään heräämöön ja minä sain pestä pienen poikani ensimmäisenä. Olin niin ylpeä kuin vaan voi olla.Olimme päättäneet jo keväällä Jokereiden mestaruuden varmistuttua, että pojan nimeksi tulisi Otto. Toinen nimi tuli syntymäpäivän mukaan Eemeli. Tänään on siis sekä pojan syntymä- että nimipäivä. Onnea <3 PS. Poika oli 3,3kg. Nyt kun pojan syntymästä on kulunut tää 21 vuotta, voi sanoa, et olen pitänyt lupaukseni varsin hyvin. Olen siis edelleen ylpeä sekä pojastani että itsestäni...äitikin olisi. Paljon on ehtinyt tapahtua näiden kuluneiden vuosien aikana, surua ja murheita, iloa ja onnea, mutta mikä tärkeintä, olemme pysyneet toisillemme rakkaina. Otossa on paljon mun piirteitä, mutta onneksi vaan ne parhaat. Juhlimme tänään synttäreitä Tammisaaren golfkentällä. Mukana menossa myös Oton sisko Sara. Olemme kolmikko vailla vertaa.
Tarjakin pääsi huoneeseemme ja saimme olla kolmisteen: äiti, isä ja lapsi. Vaikka Tarja oli tokkurainen, hän pystyi pitämään Ottoa sylissään. Yhdessä ihmettelimme mitä olimme saaneet aikaan. Rakkauden hedelmä oli keskellämme. Hän oli terve, puhtoinen ja kaunis. Kaikki sujui ensimmäisenä syntymäpäivänä muuten hyvin, mutta rintaruokinta ei sujunut. Maitoa ei tullut, mutta olihan Tarja melko väsynyt iso viilto vatsassa. Kävin hakemassa korviketta vähän väliä jutellen muiden isien ja hoitajien kanssa. Ennen yötä ajateltiin käydä vielä kerran hakemassa äidinmaitokorviketta, mutta se oli loppu jääkaapista enkä löytänyt yhtään hoitajaa mistään. Missä he olivat? Kiertelin aikani ja löysin kaikki yhdestä huoneesta, jossa oli telkkari auki ylimääräisen uutislähetyksen vuoksi ja radio pauhasi täysillä. Prinsessa Diana oli kuolemankielissä Pariisissa tapahtuneen kolarin takia. Aamuyöllä hänet todettiin kuoliaaksi.
30.8.1997, aamu, päivä, iltä ja yö, jotka muistan koko ikäni.

Kirjoitettu 29.-30.8.2018

Cheekend

Meille suomalaisille on opetettu, että "kell' onni on, se onnen kätkeköön" tai "kynttilä pidetään vakan alla". Jos joku suomalainen on menestynyt, niin hänen toivotaan olevan hiljaa tai ainakin ei saa kehua itseään. Liiallisena helposti pidetään, jos tämä menestyjä sanoo itseään hyväksi jossakin "mä osaan tän jutun", vaikka siihen oppimiseen ois menny vuosikausia.
Kaiken urheilusankarien jälkeen tulee musasceneen Suomeenkin Hip Hop ja Rap. Tämä tapahtuu 80-luvulla. Pääkköset, Raptori ja MC Nikke T tulivat tietoisuuteen, olivat ns. yhden levyn ihmeitä, mutta he olivat juuret tulevalle, kallio, johon rakennettiin myöhemmin suomiraptalo.
Vasta 90-luvun puolivälin jälkeen syntyi Suomen nykyrapin ja hiphopin kulmakivi Fintelligens. Kaksikko Kimmo "Elastinen" Laiho ja Henrik "Iso H" Rosenberg tuskin tiesivät mihin kaikki uhoaminen johtaa, vaikka juuri heidän asenne oli se mikä nosti suomirapin kansan tietoisuuteen kaikesta shaibasta välittämättä.
Rappareita on haukuttu ylimielisiksi, mutta miksi? Cheek lienee kaikkein haukutuin suomalainen artisti, mutta myös kenties myös kaikkein menestynein. Mihin perustuu se kaikki haukkuminen? Sanoisin suurimman syyn olevan kateus. Jare "Cheek" Tiihonen on pystynyt tekemään urallaan kaiken sen minkä kaikki muut mainstream-artistit ovat halunneet. Kyllähän se vituttaa...kuka muu muka...mutta tärkeämpää on kysyä peilin edessä miksi en minä? Kaikilla on siihen mahdollisuus. Cheek on omalla ajallaan ja työllään tehnyt kaiken itselleen mahdolliseksi. Hänen omia sanoja käyttäen "miksi tyytyä keskinkertaiseen, aina voi kehittyä, jos tyytyy hyvään loppuu kehitys".
Mä arvostan henkilöitä, jotka ovat tehneet sitä mitä haluavat ja siinä vielä onnistuvat ilman, että paiskovat tieltään muita ihmisiä. Cheek avasi tien ja mahdollisuuden monille muille artisteille tehdä asioita isosti. Cheek pitäisi nostaa siihen arvoon mihin hän musascenessä kuuluu. Meidän muiden pitäisi myöntää, et hän oli todellinen stara, nero ja äijä. Oikeasti!
Olen tavannut hänet vain kerran ja silloinkin juteltiin koirista. Tapaaminen kesti noin 3 minuuttia. Minulle jäi kuva miehestä, joka on hiljainen, arka, nöyrä, mukava, aito, lempeä, ahdistunut, välittävä. Tapasin siis Tiihosen Jaren. Kaikkea hyvää Jare elämääsi❤️

Avoin kirje Aino Pennaselle ja muille kansalaisaktivisteille

Sana 'aktivisti' herättää kovasti tunteita. Sanan alkuperä tarkoittaa, että on aktiivinen jotakin asiaa kohtaan. Ei siis passivisti. Yhdyssanan 'kansalaisaktivisti' pitäisi siis kuulostaa varsin positiiviselta, mutta syvissä kansan rivissä siitä on muodostunut pahempi kuin kirosana. Miksi näin?
Kun Suomessa alkoi ajatus nousta sortovaltaa kohtaan, se lähti tietysti yksittäisistä ihmisistä ja heidän palostaan vääryyttä vastaan. Kun Suomessa alkoi ajatus itsenäisyydestä, se lähti tietysti yksittäisistä ihmisistä ja heidän palostaan oikeutta kohtaan. Kun Suomessa alkoi sodat, se lähti yksittäisistä ihmisistä ja heidän palostaan itsenäisyyttä kohtaan. Kun Suomessa on alkanut taistelu vääryyttä vastaan, se on aina alkanut yksittäisen ihmisen palosuta oikeudenmukaisuuden puolesta.
Nyt on noussut mediaan 'Tapaus Pennanen'. Vihreiden eduskuntaryhmän lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen oli perheensä kanssa matkalla Berliiniin ja nousi seisomaan lentokoneessa eikä ruvennut pyynnöistä huolimatta istumaan. Syyksi hän ilmoitti samassa koneessa olleen turvapaikanhakijan pakkopalautuksen, johon hänen oli jotenkin reagoitava. Pennanen olisi halunnut palautuksen keskeytettävän tavalla tai toisella, johon hän myös pyysi kanssamatkustajia osallistumaan siinä kuitenkaan onnistumatta. Lopputulema oli, että Pennanen poistettiin lentokoneesta. Asiasta voi seurata Pennaselle poliisin antaman huomautuksen lisäksi syyte liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä vahingonkorvauksia Finnairin taholta lennon myöhästymisestä johtuen. Aikamoinen sotku siis, vai...?
Laineet ovat lyöneet ja ovat ainaski 50 metriä korkeat tai pitäisikö sanoa turbulenssin olevan Boussinesq-approksimaation mukaan erittäin huomattava. Pahin minkä löysin on, että Aino Pennasta vaaditaan karkoitettavaksi Suomesta (todennäköisesti hän on saanu tappouhkauksia). Polarisaation toisesta suunnasta löytyy kunniamitalin myöntäminen rohkeudesta. Monesti on, että totuus löytyy siltä ja väliltä.
Kysyn enemmänkin "Mitä Aino Pennanen haluaa saavuttaa tällä mielenilmauksella"? Hänen täytyy tajuta mitä tuleman pitää. Jo ihan nobodykin pääsee tuolla tavalla julkisuuteen. Kun kyseessä on semijulkisuuden henkilö, joka toimii virkamiesmäisessä tehtävässä, on meduajulkisuus varmaa puhumattakaan, jos kyseessä olisi ollut kansanedustaja, ison firman pomo tahi muu julkkis. Erona vaan on se, että pomo olisi saanut kenkää ja julkkis mainetta ja lisää keikkoja. Kansanedustajalle sanottaisiin "hyi, hyi" esimiehen taholta ja homma jatkuisi vanhaan malliin.
Lähdetään liikkeelle myönteisistä asioista. Pennanen nosti tempauksellaan tärkeän asian esille. Nyt puhutaan pakolaispolitiikasta ja pakkopalautuksista. Tärkeä asia nyt ja tulevaisuudessa. Voisiko siis näitä asioita hoitaa jotenkin toisin? Keskustelua pitää olla, se ei saa loppua.
Entäs negatiiviset asiat? Kun halutaan muutosta johonkin vallitsevaan tilaan, niin se ei ole demokratian kannalta hyvä toimia sitä vastaan. Vaikka kuinka ymmärrän Pennasen toimet, en voi hyväksyä niitä. Vaikka kuinka ottaa päähän demokratian kankeus, hidastempoisuus ja epäoikeudenmukaisuus, me emme voi elää niin kuin meitä huvittaa. Laki ja säädökset estävät demokratian luisumista diktatuuriksi. Kun on olemassa yksi hallitsija, niin olemme täysin riippuvaisia hänen tahdostaan, mielialastaan ja päätösistään. Kun diktaattori vaihtuu, vaihtuvat taas tavat...tai vaihdat tai kuolet. Tätä ei kukaan halua!
Pennasen ja muiden vastaavien toimet jäävät tulevaisuuden tarkasteltavaksi onko niillä ollut mitään merkitystä. Siksi ei pidä kokonaan tuomita niitä. Niissä voi itää siemen, jota me emme nyt tuomitsemiseltamme ja glorifioinniltamme huomaa. Tulee mieleen eräskin Koijärvi-liike, joka aikoinaan tuomittiin tuhoon tuomituksi viherpiipertäjien toimiksi. Paras (lue:pahin) kommentti luonnonsuojelun puolesta taistelevia ihmisiä kohtaan oli "saunan taa vaan". Nyttemmin kaikki Suomen puolueet ja varteenotettavimmat firmat ovat ottaneet agendalle juuri Koijärvi-liikkeen ajamat luonnonsuojelulliset asiat eikä tapahtumasta ole kuin vajaat 40 vuotta. On siis kiitäminen niitä aktivisteja, jotka köyttivät itsensä kettingeillä kiinni puskutraktoreihin. Asiasta virisi keskustelu ja lopunhan me jo tiedämmekin. Jäitä hattuun ja kohtuus kaikessa.

Avoin kirje Kai Telanteelle ja muille toimitusjohtajille

Syrjintä työpaikalla: Kiellettyjä syrjintäperusteita ovat ikä, alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, poliittinen toiminta, ammattiyhdistystoiminta, perhesuhteet, terveydentila, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen tai muu henkilöön liittyvä syy. (tyosuojelu.fi)
2010-luvulla luulisi olevan selvää, että patruunoiden aika on ohi. Enää ei vain käskytetä, eikä varsinkaan syrjitä...tai ei pitäisi. 'Tapaus Telanne' on vain jäävuoren huippu, sillä moni syrjiminen jää näkymättömäksi, koska syrjitty ei uskalla nostaa omaa tapaustaan esille. Pelko esimiehen tai muiden johtajien kostosta estää oikeudenmukaisen kohtelun. Suurin osa syrjityistä siis joko on hiljaa tai äänestää jaloillaan, mutta on myös poikkeuksia.
Päivi Anttikoski ei saanut hänelle jo vahvasti luvattua Aamulehden päätoimittajan paikkaa, mutta hänet valittiin myöhemmin valtioneuvoston viestintäjohtajaksi, Kyseinen titteli osoittaa melko korkeasta pätevyydestä. Kyse ei kuitenkaan ole itse valinnasta, vaan valintamenettelystä, jossa Anttikoskea on kohdeltu syrjintäpykälän mukaisesti.
Jos tämä olisi ensimmäinen tapaus AlmaMedian toimitusjohtajalta, niin en ehkä kirjoittaisi tätä blogia...siis ehkä? Jo vuonna 2008 ko. tj oli tehnyt sopparin ja valinnut Johanna Korhosen Lapin Kansan päätoimittajaksi. Saatuaan tiedon, että Korhonen on naimisissa naisen kanssa.työsuhde peruttiin ja alkoi selittely, joka kuulostaa kovin samanoloiselta kuin nyt kymmenen vuotta myöhemmin. Sittemmin Telanne sai tuomion työsyrjinnästä aina korkeinta oikeusastetta myöten. Se ei kuitenkaan vaikuttanut tj:n työhön. Nähtävästi hän on pätevä työssään, mutta tavat ovat unohtuneet.
Sitä, mitä on tapahtunut kymmenessä vuodessa ei ole tullut tietoon, joten on luottaminen Telanteen oppineen 'Tapaus Korhosesta'. Hyvä niin, mutta nyt ei kelvannut päteväksi todettu Anttikoski, joka sanoi ettei halua muuttaa pysyvästi Tampereelle päätoimittajan pestin takia. Tämä ei sitten kelvannut Telanteelle, koska hänen mukaansa Anttikosken 10-vuotias poika ei tule toimeen ilman äitiään pitkää aikaa. Ei, vaikka perheessä on isä. Näin ollen Anttikoski jäi ilman paikkaa, joka hänelle oli jo luvattu. Isä dissattiin tässä täysin.
Päivi Anttikoski teki suuren palveluksen, kun hän toi tämän asian esille. Hänkään ei voinut tuoda tätä heti, koska varmaan pelkäsi "kostoa" tai välinpitämättömyyttä tai #metoo-kortin käyttöä. Olemme saaneet lukea nyttemmin, että poliisi tutkii onko Anttikoskea syrjitty työnhakutilanteessa. Nähtäväksi jää, jos tulee tuomio, onka Telanne vieläkin niin kova jätkä, että pitää pallinsa...tarkoitan siis toimitusjohtajan paikkansa. Sanonta "Absolut power corrupts absolutely" on niin osuva ja se näkyy monella työpaikalla - valitettavasti...

Fanitus

Eiköhän me kaikki oomme fanittanut jotakin kohdetta. On se sitten henkilö, joukkue, laji, tapahtuma tai oikeastaan ihan mikä vaan. Jostakin sitä vaan alkaa tykkäämään fanitusmielessä. Joskus se voi ampua yli, mutta useimmiten se pysyy terveellä pohjalla ja antaa voimaa elämään.
Mä olen tavannu faneja, jotka esim. käyvät joka pelissä, jopa vierasmatseissa. Faneja, jotka kiertävät bändin jokaisella keikalla, jopa ulkomailla. Faneja, jotka vuodesta toiseen tulevat tapahtumaan säästä riippumatta. Faneja, jotka ovat keränneet idolistaan materiaalia pilvin pimein. Faneja, jotka haluavat pukeutua kuten idolinsa.
Mikä sitten on sairasta fanitusta? En tiedä. Ehkäpä sellainen mikä ottaa enemmän kuin antaa, kun siihen väsyy, eikä osaa lopettaa tai pitää ottaa koko ajan lainaa pystyäkseen fanittamaan. Kuitenkin varsinkin nuorena olisi hyvä olla idoleita, terveitä sellaisia, jotka antavat turvallisia arvoja nuoren elämään. Vanhemmista ei valitettavasti ole idoleiksi, vaikka kuinka upeita tyyppejä olisimmekin. Terve nuori tietää, että idoli on tavoittanaton, mutta mielessä ja sydämessä. Tunne ja järki toimii silloin parhaiten.
Itselläni kohteet ovat olleet lähinnä joitakin ryhmiä. Tottakai oon digannu yksilöitä kuten Winston Churchill, Victoria Principal, Hannu Kapanen, Atik Ismail, Ritchie Blackmore, Zlatan Ibrahimovic...mutta se ei ole mennyt todellisen fanituksen tasolle. Tai ehkäpä Hannu Kapanen oli sellainen, koska tein niin monta leikekirjaa hänestä ja seurasin monta vuotta hänen tekemisiään.
Bay City Rollers oli mun oikea fanituksen kohde parisen vuotta 70-luvulla. Mikään HC en ollu, mutta Suomen keikat tuli koettua, ostin kaikki levyt, tilasin matskua Skotlannista, pukeuduin skottiruutuihin ja vuorasin huoneeni bändin kuvilla. Sittemmin vastaavaa ei ole ollut. Lähemmäksi on päässyt Jokerit, jota olenkin fanittanut sen perustamisesta lähtien vuodesta 1967.
Tänään koen erittäin todennäköisesti erään aikakauden lopun. Musta tuli hevari jo pikkupoikana. Kuulin isojen poikien soittavan jotain eriskummallista musiikkia, joka teki muhun lähtemättömän vaikutuksen. Sittemmin luokkakaverini soitti hienolla levysoittimella samaista bändiä ja olin fani ikuisesti.
Kyseinen bändi perustettiin tasan 50 vuotta sitten. Kun olin 14-vuotias bändi laittoi pillit pussiin ja olin todella lohduton. Onneksi fanitukseni oli terveellä pohjalla, koska tuollainen voi traumatisoida nuoren. Kahdeksan vuotta myöhemin bändi teki comebackin, joka on kestänyt näihin päiviin asti. Nyt bändi on sanojensa mukaan viimeisellä kiertueella - surullista, mutta totta!
Kun tänään koen, näen ja kuulen Deep Purplen soundin Tammisaaressa, on oloni varmasti haikea, mutta myös kiitollinen. Erittäin todennäköisesti tää on vika keikka Suomessa. Onko se mun viimeinen DP-keikka jää nähtäväksi. Tänään fanitetaan, tänään nautitaan, tänään eletään...

Trump vs Putin vai Putin & Trump

Meikä on elämäni aikana boikotoinut yhtä jos toista. Ensimmäinen boikotti lienee eka luokalla, jolloin en suostunut avaamaan suutani hammaslääkärissä ennen kuin mutsi tulee paikalle - enkä muuten avannut. Sittemmin boikotissa ovat olleet koulu, Nestle, McDonalds, Shell, ranskalaiset tuotteet...näitä riittää. Myös monessa mielenosoituksessa, -ilmauksessa oon ollu. Ehkä kiihkeimmin aikoinaan vastustin Makasiinien purkua.
Mitä hyötyä näistä on ollu? Viime vuosina oon alkanu miettimään tätä kysymystä. Kun lähtee boikotoimaan tai osoittamaan mieltään, on kuunneltava omaa sydäntä. Näin minä tein, mutta silti kysyn "mitä hyötyä"?
Sananvapaus ja oikeus ilmoittaa mielensä on kansalaisoikeus, jossakin tapauksessa myös velvollisuus. On hyvä kuitenkin miettiä miksi boikotoi, miksi osoittaa mieltään. Jotkut boikotit ovat olleen varsin tehokkaita ja saaneet aikaan paljon hyvää. Esimerkiksi kun Ranska aloitti ydinkokeet Mururoan atolleilla, ei vastustuksella ja mielenosoituksilla ollut mitään vaikutusta. Vasta kun globaalisti alettiin vastustamaan ja boikotoimaan ranskalaisia tuotteita, loppuivat ydinkokeet kuin seinään 90-luvulla.
Kysyn nyt meiltä kaikilta: Mitä hyödyttää osoittaa mieltään Trumpia ja Putinia vastaan? Mitä hyödyttää tehdä hyvinkin vihamielisiä plakaateja näitä miehhiä kohtaan? Mitä sinä saat siitä, että protestoit Yhdysvaltojen ja Venäjän preaidenttien tapaamista? Mikä on sun tavoite? Saatko sen aikaan menemällä huutelemaan jotain törkeää tai kirjoittamalla jotain törkeämpää? Puhummeko me nyt vihapuheesta, joka koskee kaikkia. Sitä ei saa suvaita.
Mä oon tehny koulukiusaamista vastaan duunia jo yli kolmekymmentä vuotta, joten voi sanoa, et mulla on kokemuata, tietoa ja taitoa ko. asiasta. Mulla on omanlainen kaava, jota olen menestyksellä toteuttanut. Pääasia siinä on, etten syyllistä ketään kiusaamiseen osallistunutta ja viime kädessä sovin kiusaajan ja kiusatun kanssa niin sanotusti kättä päälle, ja tämä systeemi todellakin toimii.
Pahaa ja huonoa ei voiteta pahalla tai huonolla. Siihen tarvitaan oikeanlaista diplomatiaa, psykologiaa, oikeudentuntoisuutta, nöyryyttä. Se ei tarkoita nöyristelyä. Kuinka moni meistä on saanut jotain parannusta vallitsevaan tilaan haukkumalla, kiusaamalla tai väkivallalla...

Pride

Koko maailma on polarisoitunut, ääripäistynyt, monessa asiassa. Mielipiteitä riittää joka lähtöön eikä se jää valitettavasti puhumiseen. Eriävää mielipidettä osoittavaa kohtaan otetaan usein myös väkivalta käyttöön. Toisen tappaminen on arkipäivää, ei Suomessa, mutta maailmalla kylläkin. Onko tilanne pahempi nyt kuin ennen?
Yksi Suomessa paljon puhetta ja ääripäisyyttä aiheittanut aihe on sukupuolisuus. Perinteisesti ollaan ajateltu, että on kaksi sukupuolta, nainen ja mies. Muistan kun olin teini 70-luvulla oli homoseksuaalisuus syntiä tai sairautta ja muut, jotka pukeutuivat esim. naisiksi tai muuten vaan erikoisella tavalla, heitä kutsuttiin friikeiksi. Näitä ryhmiä halveksittiin, niille naureskeltiin, joten ei ihme, että ne olivat alakulttuuria; pois silmistä, pois mielistä. Tämä sukupuoliasia on noudattanut samaa kaavaa kuin kaikki muutkin muutokset maailman historiassa. Sitä kutsutaan ketsuppipulloilmiöksi. Kun jonkun asian paine kasvaa tarpeeksi, lähtee tapahtumat etenemään vauhdilla, mutta mihin suuntaan, sitä ei kukaan osaa aavistaa.
Kaikki vallankumoukset ovat syntyneet epäoikeudenmukaisuudesta. Vallanpitäjät eivät ymmärrä höllentää otettaan tarpeeksi ajoissa, tehdä kompromisseja. Kun kansaa on tarpeeksi siirtynyt vallitsevaa tilaa vastaan, on tie kuljettu loppuun. Sitä ei saa pysäytettyä puheilla, ei lupauksilla, ei rangaistuksilla, ei väkivallalla. Kansanvalta on juuri sitä, että valta on kansalla.
Seksuaalisuutta ei ole kieltäminen. Me, jotka olemme suurin piirtein sinut oman seksuaalisuutemme kanssa tiedämme, miten vaikeaa se voi olla pysyä raameissa, jotka olemme luoneet osin yhteiskunnan lakien, osin oman mielemme mukaan. Miten vaikeaa se on hänelle, joka ei voi toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan tai heille, jotka eivät tiedä omaa sukupuoltaan? Nämä ihmiset tarvitsevat kaiken tuen ja ymmärryksen, jotta heidän elämä, tämä ainut, helpottuisi. Kaikki lähtee lopulta asenteista, hyväksynnästä. Kukaan ei pakota heteroa kääntymään miksikään muuksi.
Juuri äsken marssittu Pride-kulkue herätti monenlaisia tuntoja. Polarisoituna väkivaltaisista ajatuksista ja eleistä aina iloon ja riemuun asti. Oltiin kulkueesta, homoseksuaalisuudesta, translaista, sateenkaariväestä tai HLBTIQ-jengistä mitä mieltä tahansa, niin olisi hyvä muistaa, että ymmärryksessä ja hyväksynnässä on kyse ihmisoikeuksista, rakkaudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Vinkki: Kun ketsuppipulloon laittaa tilkan vettä ja ravistaa pulloa, sujuu valuttaminen kuin leikki😊

Mikä susta tulee isona?

Tätä kysymystä kysytään lapsilta heti kun he oppivat vastaamaan. Vanhemmiltakin kysytään "mikä piiperosta tulee isona"? Me vanhemmat vastaamme helposti omien mieltymystymme mukaan, monesti ylimitoitetusti. Kaikkihan me haluamme lapsillemme kaikkea hyvää. Mä sanoin mun lapsille ja muille kysyjille "toivottavasti onnellinen"!
Nyt on taas tullut se aika, jolloin julkistetaan ne nimet, jotka ovat saaneet opiskelupaikan jostain opinahjosta. Samoin Facebook täyttyy niistä, kun itse paikansaaneet ja heidän vanhemmat postaavat tiedon. So on ihan ok. Täytyyhän sitä iloita paikasta. Tottakai😊 Monet ovat lukeneet pääsykokeisiin hurjasti, kenties pyrkineet useasti, ja nyt se palkitaan. Onnea!
Mutta mites he, jotka eivät saaneet paikkaa, jäivät rannalle, kaikesta uurastuksesta huolimatta? Heitä on huomattavasti paljon enemmän. Joka vuosi noin 70% uusista ylioppilaista jää ilman jatko-opiskelupaikkaa. Tähän on vielä laskettava he, jotka hakevat uudestaan ja heitä on paljon. Miten näiden nuorten psyyke kestää? Miten heitä pitäisi, voisi tukea? Vai onko maailma vain sellainen, että "otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi" tai "koko elämä on kärsimystä" tai "paistaa se päivä vielä risukasaankin".
Nuorelle pääseminen tai pääsemättömyys voi olla taivas ja/tai helvetti. Meidän vanhempien/huoltajien tehtävä on auttaa nuorta pääsemään yli pahimmasta. Meidän tehtävä on huolehtia heistä, ohjata turvalliseen suuntaan ja miettiä mikä on nuorelle parasta. Peiliin katsominen usein auttaa. Haukkumalla ei saa mitään hyvää aikaan. Monesti me sälytämme hirvittäviä paineita nuorten niskaan omien pettymyksien kustannuksella...tottakai myös toteutumattomien toiveiden ja nuorten omien unelmien kautta. Molempi huono. Nappasin Kodin Kuvalehdestä mainion artikkelin "Miten lohdutan nuorta, joka jäi ilman unelmiensa opiskelupaikkaa? Lue psykologin neuvot." Linkki alla viimeisenä. 
Mulla on neljä tenavaa ja olen yksinhuoltaja. Vaimoni kuoli 10 vuotta sitten, kun kolme lapsista olivat vielä pieniä (8, 10, 11, 18). Vanhin tyttö opiskelee nyt taiteen maisteriksi Aalto-yliopistossa (pyrki haluamaansa paikkaan 6 kertaa ja ei päässyt, mutta löysi toisen paikan), toiseksi vanhin tyttö aloittaa syksyllä lääkiksen Kuopiossa (pääsi kolmannella yrittämällä ja luki pääsykokeisiin nyt yli puoli vuotta), kolmanneksi vanhin, poika, aloittaa syksyllä restonomin opinnot Laurean ammattikorkeakoulussa (piti pari välivuotta, kun ei päässyt opiskelemaan haluamiinsa paikkoihin, mutta nyt tämä tuntuu natsaavan), nuorin tyttöreni jatkaa lukiossa ja suunnittelee kirjoittavansa ensi vuonna (jatkosta en kysele, toivon koko sydämestäni, että hän on onnellinen). Tottakai mä olen ylpeä ja onnellinen. Kaikkien kanssa on käyty läpi elämän (opiskelun) kirjo. Heiltä tosin täytyy kysyä miten...
Tsemppiä kaikki nuoret❤️

https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/voi-hyvin/psykologia/miten-lohdutan-nuorta-joka-jai-ilman-unelmiensa-opiskelupaikkaa-lue

Maailman suurin urheilutapahtuma

Heti alkuun pahoitan jonkun (monen?) mielen. Mä en nimittäin voi mitenkään ymmärtää sitä, että jotakuta ei kiinnosta jalkapallon MM-kisat. Jotenkin sen vielä ymmärrän, että joku ei ole kiinnostunut jalkapallosta, mutta itse kisoissa tapahtuu paljon muutakin kun "22 miestä juoksee pallon perässä" tai "tylsää katottavaa" tai "mitään ei tapahdu".

Tässä muutamia napattuja kommentteja:

- Urheilen mieluummin itse kuin seuraisin telkkarista muiden urheilua.

- Tuskin tulee katsottua minuuttiakaan.

- Mua ei vaan jaksa kiinnostaa.

- Ei ole telkkaria.

- Mä en todella aio seurata.

- Onko tuo se laji, jossa parikymmentä miestä juoksee täytetyn nahan perässä?

- EVVK eli en seuraa ollenkaan.

- Ei vois jalkapallo vähempää kiinnostaa.

-Liian tylsää ja vähämaalista mun temperamentille.

- Vaikka on kuningaslajinakin tituleerattu ni täytyy kyl sanoo et ei oo koskaan tullu seurattuu ni tuskin nytkään.

- En aio seurata periaatteesta.

- Jostain syystä en oo oikein innostunut kun omien poikien fudiksesta.

- Meillä ei onneksi kukaan huudata jalkapalloa sen enempää kuin jääkiekkoakaan.

- Mua ei mitkään urheilukisat kiinnosta.

- En seuraa, en ole koskaan seurannut, koska en pidä koko lajista.

- En aio katsoa yhtäkään matsia, koska en ymmärrä säännöistä hölkäsen pölähdystä.

- Ei tule luultavasti katsottua minuuttiakaan, vaikka kiinnostusta rutkasti lajiin onkin.

- Eipä ole tähän päivään asti tullu seurattua, joten taidan edelleen jätää väliin.

- Miksi niitä pitäisi seurata?

- Onko ny jotkut kisat?

- Voin sanoo ihan varmasti etten aio katsoa yhtään matsia.

Faktahan on se, et osa näistä valehtelee tai sitten kääntää takkinsa, mutta mua kiinnostaa heidän sielunelämä, jotka oikeasti eivät seuraa maailman suurinta urheilutapahtumaa. Lähes joka matsissa on jotain draamaa varsinkin nyt, kun videojärjestelmä on otettu kokonaisuudessaan käyttöön. Lisäksi kolmannen kierroksen ottelut ratkaisevat jatkoonpääsijät. Jatkopelissä kaikki on yhdestä pelistä kiinni...semifinaali,,,finaali. Sitten vielä fanit. Vau!!!

Oli miten oli, Suomi on vapaa maa. Kaikki tehkööt miten haluaa. Itse otin loman tähän kohtaa, jotta duunit eivät häiritse mun suurta nautintoa. Argentiina voittaa maailmanmestaruuden, vaikka toivoisin Belgiaa ja sit viel et Egypti on mun suosikki, koska MO SALAH!!!

Avoin kirje virassa oleville ja näkyvällä paikalla oleville toimitus- yms. johtajille

Lause "minä en hyväksy __________ "(laita haluamasi ryhmä tyhjälle viivalle) on joko mitääntekemätön tai turmiollinen riippuen siitä, missä tehtävässä tai asemassa olet. Tietysti lopputulemaan vaikuttaa myös kuka sen sanoo, minkä ikäinen olet tai mistä ryhmästä on kyse. Vähän niin kuin se kuuluisa veteen piirretty viiva...vai onko?

Suomessa on menty vuosi vuodelta suvaitsevaisuuden suuntaan. Alamme lähestyä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 1., 2. ja 3. artiklaa, jossa sanotaan:

1. artikla. Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä. 2. artikla. Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta. Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen. 3. artikla. Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.

Kun toimimme virkatehtävissä tai yksityisellä puolella näkyvällä paikalla, kuuluu siihen tietty vastuu sanomisistamme. Me emme voi möläytellä mitä sattuu, vaan ne mölyt on pidettävävä siellä mahassa. Jos sanomme jotain, on meidän myös otettava siitä vastuu. Emme esimerkiksi voi haukkua työnantajaamme, vaikka kuinka mieli tekisi. Emme voi ottaa jotain ryhmää hampaisiimme tai se tuntuu varmasti firman kukkarossa. Pahimmassa tapauksessa saamme potkut.

Paljon on silti tekemistä, mutta hyvällä tiellä ollaan. Miten tämä kaikki suhtautuu sananvapauteen, johon monet tuntuvat viittaavan sanoessaan johonkin ryhmään liityviä mielipiteitään? Hyvä kysymys, vaikka sen itse esitänkin! Sanoisin tähän, että kannattaa kokeilla tai sitten ei. Sen verran pitäisi meillä olla järkeä päässä lainatakseni Simo Salmista "Taitais olla parempi vähä ajatella enste"...

Hullunkuriset perheet

Olen ollut yksinhuoltajana jo 10 vuotta. Vaimoni kuoltua jäi minun perheeseeni yksi juuri 18 vuotta täyttänyt nuori neitokainen ja kolme alaikäistä lasta. Pikkuhiljaa elämä lähti rullaamaan eteenpäin ja arki löysi itsensä perheessämme. Sittemmin perhetilanne on muuttunut melko radikaalisti. Kaksi vanhinta lasta ovat muuttaneet jo omilleen ja ”tilalle” ovat tulleet mun omat vanhemmat ja kaksi koiraa, Páco ja Tòve.
Mulla on ollut jo pitkään sellainen ajatus, että haluan huolehtia omista vanhemmistani, kun heidän mittariin tulee tarpeeksi ikää tai sitten heidän terveytensä heikkenee. Tämän ole heille velkaa, koska he ovat minusta huolehtineet ja auttaneet aikoinaan. nyt on siis minun vuoroni. Kun minulla on pappina ajaton työaika, kaikenlainen auttaminen pikku asioissa onnistuu varsin helposti kuten esimerkiksi sairaalakäynnit tai vaikkapa kyläreissut. Isälläni (83v) on vielä ajokortti, mutta hän ei kovin mielellään enää aja varsinkaan pimeällä.
Vuonna 2011 ostin niin ison omakotitalon, että siihen mahtuisivat kaikki ja vähän enemmänkin. Ensin tuli Pacó 2012, sitten samana vuonna mun vanhemmat ja seuraavana Tòve 2015. Eli meitä on nyt sitten ollut jo kolme vuotta 5 ihmistä ja kaksi koiraa. Kaksi nuorintakin ovat jo täysikäisiä.
Kun vanhempani muuttivat kotiimme, niin ajattelin heidän ikänsä perusteella kohta tarvitsevan enemmänkin mun apua. Kissan viikset! Tuntuu, et he voivat jopa paremmin nyt kuin kuusi vuotta sitten. Se on tietysti hyvä asia, että pystyvät hoitamaan omat asiat ja vähän muutakin. Luulen yhdeksi tärkeimmistä syistä olevan juuri koirat, joista vanhempani tuntuvat kovasti tykkäävän. Tietysti myös se, et heidän ei tarvitse huolehtia esimerkiksi ruuanlaitosta (tai siis mutsin, koska faija on vanhan liiton miehiä) ja kodin muista askareista enää niin paljon kuin ennen, auttaa heitä jaksamaan enemmän.
Eniten ihmettelen mun kahta mukeloa. he olivat 12- ja 14-vuotiaita, kun vanhempani muuttivat meille. Nuoreni tulevat toimeen hyvin heidän kanssaan, vaikka paljon yhteisiä juttuja ei olekaan. Mä en ois ikinä voinu kuvitella asuvani omien isovanhempieni kanssa. No way, ei ikinä! Heidän välillään ei mitään suurempia konflikteja ole tullut. Jotenkin pienet mussukkani kunnioittavat mummia ja ukkia niin paljon, että pitävät mölyt mahassaan. Samaa ei voi sanoa mun suhteesta mutsin ja faijaan. Vaikka kuinka he ovat mulle rakkaita ja illalla ajattelen, et huomenna olet kärsivällisempi, rauhallisempi ja ystävällisempi, niin se ei vaan onnistu niin hyvin kuin haluaisin.
Normipäivä alkaa mulla koirien ulkoiluttamisella, telkkarilla ja sähköpostien sekä somen merkeissä, Seuraavaksi laitan aamupalan lapsille, jos heräävät rientoihinsa. Faija tulee jossain vaiheessa keittämään kahvia ja puuroa. Sitten herää mutsi, jolle faija on laittanut kaiken valmiiksi. Itse syön kuha tekee mieli. Siinä aamutelkkaria katsellessa lähes joka aamu mutsi alkaa kritisoida jotakuta poliitikkoa, julkkista tai ihanketävaan. Mutsi on vieläkin 85-vuotiaana todella skarppi ja usein kritiikissä on ihan järkeäkin, mutta jostain syystä mä en osaa pitää suutani kiinni vaikka pitäisi. varsinkin kun mutsin kritiikistä kumpuaa jonkinlainen rasismi tai epäoikeudenmukaisuus, niin karvani nousevat pystyyn.
Taannoin keskustelimme aluksi rauhallisesti aktiivimallista, kunnes mielipiteemme erosivat toisistamme ääripäihin. Seurauksen oli jonkinlainen riita, paha mieli ja faijan päänpyöritys. Faija ei juurikaan osallistu ”keskusteluumme”, mikä lienee loppujen lopuksi hyvä juttu, vaikka mutsia se häiritsee ”sano sinä nyt jotakin, äläkä ole hiljaa koko ajan”-tyyliin. Useimmiten kuitenkin sovimme kiistamme viimeistään seuraavana päivänä. Mä oon sanonu mutsille, et kiistamme pitää dementian loitolla.
Loppujen lopuksi arki sujuu ihan OK. Jokainen tekee omia juttujaan ja jonkin verran yhteisiäkin. Maassa on rauha ja kaikilla hyvä tahto. Olen onnellinen saadessani elää tällaisen perheen kanssa kaikkine iloineen ja suruineen. Kuka tulee tai lähtee seuraavana jää nähtäväksi.

Julkaistu Akiliittojen ammattilehdessä 31.5.2018 (Crux 2/2018)

Avoin kirje Suomen urheilutoimittajille (lähinnä miehille)

Suomessa(kin) urheilu on tärkeä asia. Sanotaan, että me suomalaiset olemme urheiluhullukansaa, mutta olemmeko me myös paljon voittajahullukansaa. Urheilukisoissa on yleensä vain yksi voittaja ja osallistujia voi olla aina kahdesta tuhansiin asti. Peli on siis raakaa. Väitän, että tosi fanin tuntee tappion hetkellä. Se ei tarkoita sitä ettei saisi kritisoida, vaan sitä, että tosi fani ei jätä joukkuettaan, vaikka mikä ois.
Mulla on ollu pikkupojasta alkaen muutama joukkue, jota olen seurannut ja fanittanut hooceesti. Ne ovat aikajärjestyksessä Jokerit, HJK,  Liverpool ja Los Angeles Lakers. Lisäksi muutamia yksilöurheilijoita löytyy kuten Karl Honz, Hans-Georg Aschenbach, Kareem Abdul-Jabbar, Hannu Kapanen, Veli-Pekka Ketola, Ian Rush, Karl-Heinz Rummenigge ja Nooralotta Neziri mainitakseni. Tottakai olen useastikin pettynyt näihin joukkueisiin ja urheilijoihin, mutta en ole koskaan hylännyt heitä, vaan ennemminkin mielessäni tukenut vaikeilla hetkillä.
Kun mulle tehtiin lapsena legendaarinen kysymys, "mikä sinusta tulee isona?", oli vastaukseni aina "urheilutoimittaja". Mä olen siis rakastanut ja seurannut eri urheilulajeja jo ennen kouluaikaa. Iän myötä urheilun merkitys vaan kasvoi. Urheilutoimittajan ura jäi jonnekin, mutta itse urheilu ei. Olen myös fanittamut urheilutoimittajia, mutta tänä päivänä saa kolmen Aan urheilutoimittajia etsiä. Missä ovat aikuismaiset, asialliset, asiantuntevat urheilutoimittajat?
Tämän päivän urheilutoimittajat ovat lähes aina voitajien puolella, häviäjiä vastaan ja tämä haisee keltaiselta. Missä on teidän vastuu puheistanne?  Hyvä esimerkki on vielä parhaillaan pelattavat jääkiekon MM-kisat. Suomen joukkuetta hehkutettiin maailmanmestariksi ensimmäisten rökälevoittojen jälkeen ja pudotuspeleihin lähdettiin rinta rottingilla...siis urheilutoimittajat lähtivät. Kun Suomi sitten eilen hävisi Sveitsille ja tippui kisoista, meni noin sekunti kun ensimmäinen negatiivinen kirjoitus oli netissä. "Fiasko", "Nöyryytys", "Katastrofi" jne. kirjoitettiin. Valmentaja Marjamäkeä haukuttiin antaumuksella, vaikka häntä oli kehuttu koko kisojen ajan. Myös pelaajat saivat osansa, vaikka hehkutus heitä kohtaan oli megalomaanista verrattuna edellisiin kisoihin...ja aiheesta kehuttiin. Nyt vaan sitten kävi näin. Kysyn teiltä arvon urheilutoimittajat: "Miten te niin nopeasti pystyitte kirjoittamaan raporttinne heti pelin jälkeen?" Onpa ammattitaitoa...
Olen ottanut tavoitteekseni löytää suomalaisen urheilutoimittajan, joka osaa aikuismaisesti, asiallisesti ja asiantuntevasti kommentoida urheilua. Kaipaan sellaista kritiikkiä mistä ei paista päteminen, kiihkoilu ja "mitä minä sanoin"-asenne. Tiedän, että se on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta, mutta en luovuta. Vielä se päivä paistaa risukasaankin.

Maailman onnellisin kansa

YLE uutisoi maaliskuussa 2018 näin: "Suomi on maailman onnellisin maa YK:n tuoreen onnellisuusraportin mukaan, kertoo uutistoimisto AP. Tänään keskiviikkona julkaistu kansainvälinen The World Happiness Report -tutkimus listasi kaikkiaan 156 maata niiden onnellisuuden mukaan, perustuen muun muassa elinajanodotteeseen, sosiaaliseen tukeen ja korruptioon. Näitä tekijöitä ei kuitenkaan käytetty varsinaisesti onnellisuuden mittaamiseen, vaan tutkimuksen tulokset perustuvat yksilöiden omiin arvioihin omakohtaisesta hyvinvoinnista.

Tänä vuonna onnellisuusraporttiin on ensimmäistä kertaa sisällytetty myös maahanmuuttajat. Maahanmuuttajien onnellisuutta arvioitiin 117 maassa.Suomalaisten jälkeen onnellisuusraportissa sijoittuivat muun muassa norjalaiset, tanskalaiset, islantilaiset ja sveitsiläiset.Pohjoismaat ovat sijoittuneet onnellisuusraportissa kärkisijoille siitä lähtien, kun se julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012.Viime vuonna Suomi sijoittui YK:n vertailussa viidennelle sijalle, Norjan ollessa ensimmäinen.  Tutkimuksen tulokset perustuvat yksilöiden omiin arvioihin omakohtaisesta hyvinvoinnista"  

Onko siis näin? Olemmeko maailman onnellisin kansa? Asuuko Suomessa maailman onnellisimmat ihmiset? Miten tähän tulokseen on päästy? Keitä tähän tutkimukseen on haastateltu? Näitä kysymyksiä on syytä hieman pohdiskella.

Suomessa on moni asia todella hyvin. Kun ajattelee meidän terveydenhuoltojärjestelmää tai  päiväkoteja tai koko koulutusputkea ja sitä ilmaista ruokailua kouluissa, ei voi todellakaan valittaa. Me emme monesti tajua sitä hyvää, mikä on ympärillämme. Ennemminkin pidämme itsestäänselvyytenä näitä asioita.

Samoin tasa-arvo sukupuolten välillä on korkeaa luokkaa. Suomessa tytöt voivat opiskella ja naiset tehdä työtä siinä missä pojat ja miehet. Kun ajattelee YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta, voimme syystä Suomessa röyhistää rintaa. Tällä mittarilla Suomessa asiat ovat todella hyvin. Tällä mittarilla olemme se maailman onnellisin kansa.

Nostan tähän mietittäväksi muutaman asian, jotka kyseenalaistavat tutkimustuloksen: leipäjonot, masennus, itsemurhaluvut, yksinäisyys, koulu- ja työpaikkakiusaaminen, perheväkivalta, alkoholismi, syrjäytyminen, (piilo)rasismi, työttömyys, kateus...lisää loput itse.

Yksi kansanluonteemme on valitus, toinen kateus ja kolmas pessimismi. Näihin kolmeen meillä ei oikeasti olisi mitään syytä. Näitä kolmea käyttämällä me menetämme monta asiaa, monta tilaisuutta jää käyttämättä, monta harmia tulee turhaan lisää. Suhtautumisemme esim. terapiaan, konkurssiin tai epäonnistumiseen on niin negatiivinen, että se ei tuota mitään hyvää. Mitä jospa ottaisimme kaikesta opiksemme ja kääntäisimme siihen näkyyn, että lasi on puoliksi täynnä eikä puoliksi tyhjä.

En ole lukenut ko. raporttia, mutta en usko siihen kokonaisuutena. Se ei voi pitää paikkaansa. Se, että meillä asiat on näinkin hyvin, kun tuossa aikaisemmin kirjoitin, johtuu hyvinvointivaltion luonteesta, ei yksilöistä. Yhdessä olemme (tai siis edelliset sukupolvet) rakentaneet maan, jossa on hyvä elää ja olla kuha vaan oikeasti tajuaisimme sen...

Sateenkaaren tuolla puolen

Tuskin olen maailmanhistoriassa ainut, joka diggaa sateenkaaresta. Se vaan on jotenkin niin kiehtovan kaunis ja samalla hämmentävä. Sateenkaaren seitsemän väriä lumoaa sekä kehon että mielen.
Raamatussa mainitaan sateenkaari merkkinä siitä, että Jumala ei tuhoa enää maapalloa kuten Nooan aikaan teki. Se on siis hyvä juttu. Monet yritykset, yhteisöt ja järjestöt, sekä myös yksityishenkilöt, ovat käyttäneet sateenkaarta tunnuksenaan. Tuottaahan se mielihyvää katsojalleen, joten on loogista käyttää sitä. Tunnetuimpia lienee Greenpeace, Rainbow-tuotteet tai vaikkapa Rainbow-yhtye.
Moni varmaan tuntee jo sateenkaarimessut. Niitä on Suomessakin järjestetty jo jonkin aikaa, mutta niiden juuret juontuvat aina 1800-luvun lopulle saakka, jolloin perustettiin ensimmäinen Pride-tapahtuma. Sittemmin 60-luvulla liike aktivoitui uudestaan Yhdysvalloissa ja on nyttemmin levinnyt jo moneen maailman kolkkaan. Voisi sanoa, että ns. sivistysvaltioissa on itsestäänselvyys pitää kaikenlaisia seksuaalisuuden muotoja normaaleina...vai onko?
En lähde tässä spekuloimaan Suomessa 1.3.2017 hyväksttyä tasa-arvolakia, jossa samaa sukupuolta olevat henkilöt saavat mennä naimisiin keskenään. En puutu tässä kirkojen kielteiseen kantaan ko. lakiin, jolloin myös siunaaminen on kielletty. En myöskään puutu rangaistuksiin, joita Ev.lut. kirkon tuomiokapitulit jakelevat eri puolella Suomea joillekin papeille ja toisille ei. En mieti puheiden ja tekojen kohtaamista, enkä sitä epäloogisuutta mikä meidän valtakirkossa on yllä. Sen sijaan kommentoin viimeisintä uutista tähän aiheeseen liittyen.
YLE kertoi, että 'Joukkokantelu sateenkaaripapeista ei tuttanut tulosta - Pappi saa ilmoittaa halunsa vihkiä homopareja'. Suomessa on tahty joukkokanteluita niitä pappeja kohtaan, jotka ovat ilmoittaneet halunsa ja aikeensa vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja. He eivät, siis ainakaan kantelun ajankohdan aikaan, ollet vielä vihkineet tai siunanneet homopareja. Tämä ei siis ainakaan Turun tuomiokapitulin mukaan ole tuomittavaa. Se onkin hyvä, koska seuraava porras olisi todennäköisesti ollut ajatukset. Kantelun voi tehdä mistä vaan. "Kaikki papit, jotka ovat ajatelleet vihkivän tai siunaavan samaa sukupuolta olevia pareja tuomittakoon vakavalla moitteella tahi vatoituksella. Jos ei tokene, niin sitten mietittäköön virasta pidättämistä."
Aika monesti mietin omaa itseäni tällaisessa maailmassa, millaisessa yhteisössä olen työssä, millaisia ihmisiä on tuomiokapituleissa, kirkolliskokouksessa, ja kuinka kaukana me kaikki olemme reaalimaailmasta? Se ei ole pahuus, joka jyllää, vaan valipitämättömyys ja kapeakatseisuus. Ajatuksin, sanoin, teoin ja laiminlyönnein...näin se menee...

Avoin kirje Lauri Marjamäelle

Heti alkuun tuon tiedoksi, jonka moni jo tietää, että mä en diggaa sua ollenkaan. Syyt ovat syvällä. Osa niistä on perusteltuja ja osa eivät, puhutaan tunnetasosta. Olen lätkäfani henkeen ja vereen, est 1967, jolloin Jokereista tuli mun joukkue. Olin tuolloin 5-vuotias. Olen myös leijonafani. Katson aina MM-kisat ja olympialaiset. Ekat kisat mitkä muistan on vuoden 1970, jotka pelattiin Ruotsissa. Oon muuten pelannu itteki vuosina 1969-99.
Muistan ku olit Espoon Bluesissa. Sait siellä paljon hyvää aikaan ja nousit nuorten valmennuksesta miesten joukkueen apuvalmentajaksi ja lopulta päävalmentajaksi. Ensimmäinen kupru tuli kun Blues erotti sinut päävalmentajan tehtävistä 2013 alussa. Blues oli jo tuolloin niiin sekaisin, että se meni sen piikkiin. Siirto Kärppiin oli looginen ratkaisu urakehityksen kannalta. Siellä tulikin sitten kaksi mestaruutta. Olit myös voittamassa leijonien apuvalmentajana olympia- ja MM-hopeaa vuonna 2014. Hyvältä näytti, vaikka pesti Kärpissä päättyikin odotetun kullan sijasta pronssiin keväällä 2016.
Mä ihmettelin jo elokuussa 2015, et mitä ihmettä Suomen Jääkiekkoliiton johto ajatteli palkatessaan sut päävalmentajaksi kausille 2016-2018. Tottakai sä otit sen mielelläsi vastaan, mutta tajusitko silloin mitä on edessä. Sinuthan heitettiin suoraan sellaiseen paikkaan, jossa ei voi kun sankari tai petturi ja jälkimmäisen leiman sait. Mission:Impossible.
Olin itse paikalla Torontossa ja juttelin monen lätkäseuraajan kanssa Suomen menestyksestä. Lähes kaikki olivat sitä mieltä, et et osannut olla megakvintetin (Koivu, Lehtinen, Nummelin, Selänne, Timonen) kanssa tai sit he eivät osanneet olla sun kanssa. Joka tapauksessa nöyryys on se juttu, joka kantaa monesti pitkälle. Jos korvantaustat ovat vielä märät maajoukkueen päävalmentajana, niin silloin kannattais staroja kuunnella. World Cup of Hockey oli totaalinen katastrofi. Tajuksä? Siitä alkoi kaikki mitä nyt on nähtävillä ja mikä loppuu sun osalta tän kevään MM-kisoihin. Kannattiko kaikki?
Päävalkkuna sun rekordi lienee heikoin sitten Neuvostoliiton hajoamisen. Turha selittää viime vuoden välieräpaikkaa. Sekin tuli nollapelillä maalivahdin ansiosta. Maajoukkueemme on ollut sekaisin koko sun päävalmentajakauden ajan. Näin fanina homma näyttää ihan perseilyltä. Kaiken lisäksi NHL-pelaajat kieltäytyvät pelaamasta sun alaisuudessa. Tajutko tosiaan miltä tää kaikki näyttää? Potkuja et saanut viime kevään tai olympialaisten surkeuden jälkeen. Nähtävästi sulla on kavereita jääkiekkoliitossa.
Nyt loppuu kritiikki. Menneet ovat menneitä.  Mä toivon koko sydämestäni leijonille menestystä kahden viikon päästä alkavista kisoista. Itse valmentajana tiedän, et ei haikailla heitä keitä ei ole paikalla, vaan keskitytään niihin, jotka ovat rosterissa. Henk'koht' toivon, et sun lopetus olisi mitalin värinen, mahdollisesti kultainen. Kaikki on urheilussa ja erityisesti turnauksessa mahdollista. Sä tarviit kaiken tuen koko Suomelta ja mä lupaan, ehken sun suurimpana kritisoijana, tukea sua tästäedes kisojen loppuun asti. Voin myös luvata, etten teilaa sua, vaik lopputulos olis mikä. Täytyy muistaa, et tää on vain lätkää ja itse elämä on niin paljon suurempaa ja tärkeämpää. Late ja leijonat: Kaikki peliin, puhaltakaa yhteen hiileen. Pelaajat luottakaa valmennusryhmään, sillä se on ainut keino menestykseen. I know what I'm talkin' about! Go for it! Nyt huudetaan! Poika saunoo! Capiche!

Rainbow the Gig

Well, I was pretty exciting to see, hear and catch the Rainbow for the first time and maybe the last in my life. Few years ago I had L.A.Connection and visited zero one, Rainbow Bar and Grill which gave name to this great band, I thought it's pity I couldn't see Rainbow. But I couldn't see the future even though wasn't lost in Hollywood like Blackmore was.
When I arrived to the Arena, the temple hall of the mountain king, I felt power and magic. "Tonight is mine, bring on the night, not only Blackmore's night, 'cause I want to enjoy this marvellous music all night long", I said to myself. I took self portrait with my friends and went to my seat.
Gig started pretty lame but soon there was a light in the black. I really fancy 70's songs, so it's no time to lose. I'm a bit stargazer, you know. I want to makin' love with you with my rainbow eyes, so make your move Ritchie, hunting humans you guitar wizard. Well, I also know it's too late for tears.
My desperate heart got what it wanted and then I didn't miss mistreated. Old, wonderful songs hit straight between my eyes. I could see and hear man on the silver mountain with a glorious guitar: If you don't like rock 'n' roll don't come here. Rock fever came to the Arena. In air we all felt Ariel around us.
Blackmore has been kind of black sheep of the family when he played in Deep Purple. I don't care less, careless. For me in music love's no friend. In music, tite squeeze in music is the most important thing. It's like call of the wild, survival of the fittest or midtown tunnel vision. Of course, you may say "do you close your eyes", but I say "long live rock 'n' roll".
Very often there's a moment during the gig when eyes of fire changes sensitive to light. Even the hardest bands play some ballads like yesterday we dropped from heaven down the earth. Rising back isn't always easy 'cause silence sometimes kill the king and then it's difficult to cure back. Then happened somethin' that can't happened here...
Baseplayer wanted to surprise Mr Blackmore and sing "happy birthday" for him. We all know that Ritchie Blackmore doesn't like surprises. What the hell you were thinking to go danger zone? Is there anybody there up yours brains? Do you want to be fool for the night? We fans knew that somethin' will happen but what we didn't know that the guy opened gates of babylon. Blackmore walked to the shadows and looked pretty pissed off. I don't know how long he was somewhere but he was even more stone cold than before. Everything changed in that moment. I could feel the silence and pleasure was tearin' out my heart. We didn't see fire dance anymore.
Me, myself, I, the whole attendance and he singer decided to save somethin' and he started to sing with us but it was too late: no release. The band missed one song somehow and the rest was history: no encore...can' let you go. Of course encore is not obligatory but advisable. Many people stand and fight for 15 minutes but nothin' happened. I said to myself 10 minutes earlier "I surrender". Since you been gone, Ritchie Blackmore, do you feel any shame? In your best you can run with the wolf to the moon and to be real snake charmer or death alley driver. Very often you're like the shed snowman with black masquerade on your face. Then you're stranger in us all. Your fans needed more than you gave us.
Still I'm sad and stranded ten hours after the gig: from street of dreams to cold hearted woman. I'm freedom fighter bent out of shape. I can't understand what you did for us. Some of us waited all of our life you and Rainbow to come. Tarot woman, lady of the lake, tell us what really happened, please. Even though the gig was great, not awesome but great. We didn't hear any shit from sixteeth centuty greensleeves, only rock and roll. In a way I'm a bit starstruck. Thank you for that you came to Finland. Somehow I can taste the shit in my mouth even though my ears feel fine and my heart is greatful. Maybe next time you behave like an adult, not like a spotlight kid.

Doubt thou the stars are fire;
Doubt the sun doth move;
Doubt truth to be a liar;
But never doubt I love.

- William Shakespeare -