#metoo

Yhdistyneiden Kansakuntien ihmisoikeuksien julistus ja erityisesti sen toinen artikla on ollu mulle se elämän kulmakivi, major value: Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta.
Mä olen kasvanut ympäristössä, missä olen nähnyt mutsin duunin kautta lapsia, nuoria, joilla ei ole ollut helppoa. Heidän vanhempansa eivät ole huolehtineet lapsistaan, vaan ovat käyttäneet huumeita, alkoholia, diilasivat niitä holtittomasti. Toiset lapset olivat pahasti vammaisia tai sairaita. Heidän kanssaan olen ollut leireillä ja tekemisissä pienestä pitäen. Mä olen saanut kasvatuksen, jossa arvostetaan ihmistä. Yksi mun motoista on 'ihmisen koskemattomuus on ehdoton'. Mä en ole ikinä koskenut kehenkään, jos hän ei ole sitä halunnut.
Viime viikkoina on seksuaalinen häirintä noussut vahvasti esille. Amerikkalaisen elokuvateollisuuden moguli Harvey Weinsteinin törkeä käyttäytyminen naispuolisia näytteilijöitä kohtaan on noussut suureksi puheenaiheeksi koko maailmassa. Se on aiheuttanut globaalisen kampanjan #metoo ja  ketjureaktion, jolle en toivo loppua ennen kuin mahdollisimman moni törkeys tulee esille. Suomessakin on nostettu samanmoisia asioita, jotka ovat kohdistuneet nimenomaan naispuolisiin näyttelijöihin. Miksi vasta nyt?
Jos lähdetään siitä ajatuksesta, että molempia sukupuolia häiritään seksuaalisesti yhtä paljon (mikä ei siis ole totta), mutta leikitellään sillä ajatuksella näin. Jos lähtökohta on se, niin kysyn kuinka monta prosenttia molemmista sukupuolista kokevat häirinnän olevan epäasiallista? Kaikki seksuaalinen häirintä on väärin, oli se sitten henkistä tai fyysistä, mutta kyllä me miehet ollaan tässä se ykkönen ja lähes kokonaan se sukupuoli, joka sitä tekee. Miksi?
Onneksi tämä törkeä käyttäytymismalli, jonka kaikki ovat tietäneet, mutta lähes kukaan ei ole uskaltanut syystä tai toisesta tuoda sitä esille, tulee nyt näkyväksi, estetyksi ja tuomittavaksi. Mä en ymmärrä yhtään miestä, joka tätä tekee. Jätän tarkoituksella naiset tällaisesta käyttäytymisestä pois, koska se on heillä merginaalista ja vielä marginaalisempaa on se, että me miehet koemme sen olevan ahdistavaa tai pelottavaa.
Mies, katso siis peiliin ja kysy itseltäsi "olenko häirinnyt seksuaalisesti naista"? Jos et ole, niin jatka samalla tiellä. Jos olet, niin muuta tapasi, äläkä ikinä enää tee sitä. Mieti myös miksi teet sitä. Hae tarvittaessa apua. Sitä kyllä löytyy. Itse en ole koskaan kokenut naisten puolelta seksuaalista häirintää. Sen sijaan miesten puolelta kyllä...#metoo.

Hamilton - An American Musical

Meikä on kulttuurifriikki. En voisi kuvitella elämää ilman sitä. Mulle on tärkeää käydä elokuvissa, teatterissa, museoissa, lukea kirjoja, nauttia urheilusta, olla taiteen parissa. Joka viikko jotakin ja se tapahtuu rakkaudesta kaikenlaiseen kulttuuriin. Se on elämäntapa.
Vaikka olen kokenut kulttuurinkokija, niin aina silloin tällöin saan kokea jotakin, mikä on käänteentekevä, pysäyttää miettimään, jopa salpaa henkisesti hengen. Näin tapahtui viime keskiviikkona 11.10. New Yorkin Times Squarella Richard Rogers teatterissa. Siitä asti olen miettinyt miksi näin?
Sain tuolloin tilaisuuden mennä katsomaan huippusuosittua Hamilton-musikaalia. Liput ovat oikeastaan loppuunmyydyt jo koko kaudeksi ja tämä spektaakkeli kiertää nyt eri puolella Yhdysvaltoja. Varauksia tehdään jo vuodelle 2020 ja siitäkin eteenpäin. Lisäksi musikaalin Euroopan uusinta ensi-ilta on Lontoossa kuluvan vuoden joululukuussa. Mikään ei tunnu pysäyttävän Hamiltonia.
Musikaali kertoo 1700-luvun lopun Yhdysvaltojen itsenäisyyden syntyajasta ja maan ensimmäisen valtiovaraiministerin Alexander Haliltonin elämästä rap- ja hiphop-musiikin keinoin. Alkujaan kaikki näyttelijät olivat latinoja tai mustia. Lähtökohdat tälle upealle mestariteokselle olivat siis varsin rohkeat, jopa ristiriitaiset. Tie Broadwaylle olikin kivinen ja kesti jopa 10 vuotta. Silti musikaalin luoja, Lin-Manuel Miranda, piti päänsä, uskoi itseensä ja tuotteeseensa, vaikka häneen ei juuri kukaan muu uskonut. Nyt hän on kaikilla mittareilla yhden maailman kaikkien aikojen parhaimman musikaalin isä ja suosionsa huipulla.
Miranda kutsuttiin presidentti Barack Obaman toimesta Valkoiseen taloon vuonna 2009. Siellä Miranda kertoi musikaalin ideasta ja esitti Hamiltonin biisejä. Musiikista tykättiin, mutta hänelle myös kohteliaasti naurettiin. Keitä muka oikeasti voisi kiinnostaa tämän lähes tuntemattoma miehen, Alexander Hamiltonin, elämäntarina. Nyt Hamiltonista puhutaan jopa kansakunnan isänä! Obaman vaimo, Michelle Obama, sanoi ensi-illan aikoinaan nähtyään musikaalin olevan maailman paras kautta aikojen ja presidentti Obama itse sanoi osuvasti: "Who's laughing now."
Ja kyllähän tämä musikaali oli tajunnanräjäyttävä. Siinä on niis sanotusti kaikki kohdallaan. Miranda on suorastaan nero ja on aloittanut teatterisa uuden ajan. Rap- ja hiphopin sekoittaminen historialliseen tapahtumaan on ollut paitsi nerokasta niin myös onnistunut täydellisesti. Mukaantempaava musiikki, isot tanssikohtaukset, hyvät näyttelijät, rullaava käsikirjoitus ja käsittämättömän upea ohjaus luovat musikaalille sellaiset puitteet, että hyvin yksinkertainen lavastus ja puvustus vain korostavat tämän tuotannon erinomaisuutta. Jos joku pääsee näkemään tämän misikaalin, niin menkää, vaikka se maksaakin paljon. Kulttuuriminänne ei ole entisellään nähtyänne Hamilton-musikaalin. Ars longa vita brevis - taide pitkä, elämä lyhyt.

Amerikka, ihme maa...

Historia on mielenkiintoista. Historiaa tehdään, mutta sitä luetaan jälkikäteen. Eri tapahtumien syyt ja seuraukset on "helppo" todeta miksi ja miten kaikki tapahtui. Ongelma vaan on se, että tulkintoja on niin monta. Esimerkiksi WTC-tornien tuhoutuminen on yksi kaikkien salaliittojen äideistä. Varmaa on vain tornien tuhoutuminen.
Amerikan historia on mielenkiintoinen. Aivan käsittämätön miljoonien maahanmuutto, itsenäisyysjulistus, sisällissota. maan rakentaminen ja kaikki sodat sisältävät niin tutkijoille kuin myös meille muille paljon mielenkiintoa. Eikä pidä unohtaa alkuperäiskansaa, jota virheellisesti kutsutaan intiaaneiksi euroopalaisten valloittajien vuoksi.
Yksi niistä valloittajista oli italialainen Cristoforo Colombo, joka luuli kuolemaansa asti löytäneensä Intian! Tämä Espanjan kruunun alla purjehtinut konkistadori oli kieltämättä rohkea, mutta hänen saavutuksensa ovat vähintäänkin kiistanalaiset. Miltä tuntuisi se, että joku tuntematon tulisi kotiisi, ottaisi sen omistukseensa ja sanoisi vieraalla kielellä paikan olevan ihan jotain muuta kuin se oikeasti on? Lopuksi vielä kaikki asiaa vastustavat tapettaisiin...
Ensi viikon maanantaina eri puolilla Yhdysvaltoja juhlitaan maanosan "löytäjää" Kolumbusta. On paraateja ja erilaisia tilaisuuksia. New Yorkissa on ehkäpä Amerikan suurin paraati 5th Avenuella. Kaupungista löytyy myös katu ja alue, jotka ovat nimetty tämän "suuren" "tutkimusmatkailijan", löytöretkeilijän" mukaan. Tuolloin suurin osa amerikkalaisista juhlii tietämättä mitä 1400-luvun lopulla oikeastaan tapahtui. Kuitenkin ensimmäiset mantereella vierailijat lienevät viikingit Leif Eerikinpojan johdolla. Nimen manner on saanut todistetusti mantereella 1500-luvun alussa käyneen Amerigo Vespuccin mukaan, joka sanoi kuuluisat sanat: "One small step for man. One giant leap for mankind" ja loppu on historiaa...

"We're all living in Amerika, Amerika ist Wunderbar. We're all living in Amerika, Amerika, Amerika." -Rammstein-