Tasan kaksi viikkoa sitten kävin vihkimässä sukulaistyttöni Kaavilla (Kuavi paikallisella kielellä). Jos joku ei tiedä mikä on ja missä sijaitsee Kaavi, niin tässä heille wikipediaa: Kaavi on Suomen kunta, joka sijaitsee Pohjois-Savon maakunnan itäosassa. Kaavi kuuluu myös historialliseen Karjalaan. Kunnassa asuu 3 030 ihmistä ja sen pinta-ala on 789,59 km², josta 115,57 km² on vesistöjä. Väestötiheys on 4,50 asukasta/km². Kaavilta on matkaa Kuopioon noin 60 ja Joensuuhun noin 90 kilometriä, ja sen naapurikunnat ovat Kuopio, Juuka, Outokumpu, Polvijärvi ja Tuusniemi.
Olin erityisen otettu kun sain yhteydenoton Savosta, että tulisinko vihkivään serkkuni tyttären. Isän puolen sukulaisten kanssa ei olla pidetty samanlaista yhteyttä kuten esimerkiksi äidin puolelta, vaikka molemmat ovat savolaisia. Tottakai suostuin ja erittäin mielelläni.
Toinen serkkuni kävi hakemassa minut lentokentältä ja vaikka emme olleet nähneet 25 vuoteen, niin juttu luisti kuin hyvin voideltu suksi. Majoituin paikalliseen hotelliin (ainoa) Kaavinlinnaan. Semmonen kuriositeetti, et Metallican piti esiintyä Kaavin Iloharjulla vuonna 1984, mutta keikka peruuntui tai siirrettiin Nivalaan. Ei ihme ku paikalle ois tullu ehkä noin 100 dudea. Tosin ei kai silloin Nivalassakaan montaa metallipäätä ollu. Tän päivän Kaavinlinnassa on muuten kaksi huonetta, jotka olivat molemmat varatut. Hotelli oli siis fullbooked!
Vihkiminen oli luonteva, mukava ja sydämellinen, vaikka itse niin sanonkin. Lisäksi vihkimisen aikana tapahtui muutama odottamaton asia kuten virsikirjojen puuttuminen hääväeltä. Keskeytin virren ja eikun kanttori ja suntio hommiin hakemaan kirjat. Toisen hämmennyksen aiheutin kun aloitin taputtamaan vihkilaulun jälkeen. No, esitykselle pitää taputtaa. Näin se vaan on. Kuulemma eka kerta ku Kaavin kirkossa taputettiin. Ehkäpä puheenikaan ei ollut ihan perinteinen. Sitä saa mitä tilaa!
Hääjuhla oli minulle mitä mainioin. Tapasin sukuani, joista osaa olin nähnyt noin 45 vuotta sitten!? Olipa mukava jutella niitä näitä ja vähän enemmänkin. Todella syvällisiä keskusteluita käytiin ja rohkeasti mulle puhuttiin. Tunsin syvää luottamusta ja ylpeyttä, että kuulun tähän sukuun.
Juhlat jatkuivat aina pikkutunneilla asti. Viimeiset tunnit vietimme Kaavinlinnan alakerrassa olevassa pubissa, joka oli sympaattinen jäänne jostain menneeltä ajalta. Paikka ajoi kuitenkin asian ja tärkeintä ovat ihmiset, ei paikka. Karaoke oli kova juttu.
Seuraavana päivänä lentäessäni kotiin oli reppuuni jäänyt kiitollisuus sukulaisista ja muista tapaamistani ihmisistä. Erityisen onnellinen olin saadessani tutustua serkkuihini nyt uudestaan. Se sydämellisyys jota sain kokea oli ainutlaatuista. Kiitos hääväelle ja kiitos serkut, puolisot, eksät, ystävät, muut. Teitte viikonlopustani ikimuistoisen, unohtumattoman.
Rakkaudella,
Haka-pappi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti