Suomessa on menty vuosi vuodelta suvaitsevaisuuden suuntaan. Alamme lähestyä YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 1., 2. ja 3. artiklaa, jossa sanotaan:
1. artikla. Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä. 2. artikla. Jokainen on oikeutettu kaikkiin tässä julistuksessa esitettyihin oikeuksiin ja vapauksiin ilman minkäänlaista rotuun, väriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun tekijään perustuvaa erotusta. Mitään erotusta ei myöskään pidä tehdä sen maan tai alueen valtiollisen, hallinnollisen tai kansainvälisen aseman perusteella, johon henkilö kuuluu, olipa tämä alue itsenäinen, huoltohallinnossa, itsehallintoa vailla tai täysivaltaisuudeltaan minkä tahansa muun rajoituksen alainen. 3. artikla. Kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen.
Kun toimimme virkatehtävissä tai yksityisellä puolella näkyvällä paikalla, kuuluu siihen tietty vastuu sanomisistamme. Me emme voi möläytellä mitä sattuu, vaan ne mölyt on pidettävävä siellä mahassa. Jos sanomme jotain, on meidän myös otettava siitä vastuu. Emme esimerkiksi voi haukkua työnantajaamme, vaikka kuinka mieli tekisi. Emme voi ottaa jotain ryhmää hampaisiimme tai se tuntuu varmasti firman kukkarossa. Pahimmassa tapauksessa saamme potkut.
Paljon on silti tekemistä, mutta hyvällä tiellä ollaan. Miten tämä kaikki suhtautuu sananvapauteen, johon monet tuntuvat viittaavan sanoessaan johonkin ryhmään liityviä mielipiteitään? Hyvä kysymys, vaikka sen itse esitänkin! Sanoisin tähän, että kannattaa kokeilla tai sitten ei. Sen verran pitäisi meillä olla järkeä päässä lainatakseni Simo Salmista "Taitais olla parempi vähä ajatella enste"...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti