Suomessa(kin) urheilu on tärkeä asia. Sanotaan, että me suomalaiset olemme urheiluhullukansaa, mutta olemmeko me myös paljon voittajahullukansaa. Urheilukisoissa on yleensä vain yksi voittaja ja osallistujia voi olla aina kahdesta tuhansiin asti. Peli on siis raakaa. Väitän, että tosi fanin tuntee tappion hetkellä. Se ei tarkoita sitä ettei saisi kritisoida, vaan sitä, että tosi fani ei jätä joukkuettaan, vaikka mikä ois.
Mulla on ollu pikkupojasta alkaen muutama joukkue, jota olen seurannut ja fanittanut hooceesti. Ne ovat aikajärjestyksessä Jokerit, HJK, Liverpool ja Los Angeles Lakers. Lisäksi muutamia yksilöurheilijoita löytyy kuten Karl Honz, Hans-Georg Aschenbach, Kareem Abdul-Jabbar, Hannu Kapanen, Veli-Pekka Ketola, Ian Rush, Karl-Heinz Rummenigge ja Nooralotta Neziri mainitakseni. Tottakai olen useastikin pettynyt näihin joukkueisiin ja urheilijoihin, mutta en ole koskaan hylännyt heitä, vaan ennemminkin mielessäni tukenut vaikeilla hetkillä.
Kun mulle tehtiin lapsena legendaarinen kysymys, "mikä sinusta tulee isona?", oli vastaukseni aina "urheilutoimittaja". Mä olen siis rakastanut ja seurannut eri urheilulajeja jo ennen kouluaikaa. Iän myötä urheilun merkitys vaan kasvoi. Urheilutoimittajan ura jäi jonnekin, mutta itse urheilu ei. Olen myös fanittamut urheilutoimittajia, mutta tänä päivänä saa kolmen Aan urheilutoimittajia etsiä. Missä ovat aikuismaiset, asialliset, asiantuntevat urheilutoimittajat?
Tämän päivän urheilutoimittajat ovat lähes aina voitajien puolella, häviäjiä vastaan ja tämä haisee keltaiselta. Missä on teidän vastuu puheistanne? Hyvä esimerkki on vielä parhaillaan pelattavat jääkiekon MM-kisat. Suomen joukkuetta hehkutettiin maailmanmestariksi ensimmäisten rökälevoittojen jälkeen ja pudotuspeleihin lähdettiin rinta rottingilla...siis urheilutoimittajat lähtivät. Kun Suomi sitten eilen hävisi Sveitsille ja tippui kisoista, meni noin sekunti kun ensimmäinen negatiivinen kirjoitus oli netissä. "Fiasko", "Nöyryytys", "Katastrofi" jne. kirjoitettiin. Valmentaja Marjamäkeä haukuttiin antaumuksella, vaikka häntä oli kehuttu koko kisojen ajan. Myös pelaajat saivat osansa, vaikka hehkutus heitä kohtaan oli megalomaanista verrattuna edellisiin kisoihin...ja aiheesta kehuttiin. Nyt vaan sitten kävi näin. Kysyn teiltä arvon urheilutoimittajat: "Miten te niin nopeasti pystyitte kirjoittamaan raporttinne heti pelin jälkeen?" Onpa ammattitaitoa...
Olen ottanut tavoitteekseni löytää suomalaisen urheilutoimittajan, joka osaa aikuismaisesti, asiallisesti ja asiantuntevasti kommentoida urheilua. Kaipaan sellaista kritiikkiä mistä ei paista päteminen, kiihkoilu ja "mitä minä sanoin"-asenne. Tiedän, että se on kuin etsisi neulaa heinäsuovasta, mutta en luovuta. Vielä se päivä paistaa risukasaankin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti