sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Maailman onnellisin kansa

YLE uutisoi maaliskuussa 2018 näin: "Suomi on maailman onnellisin maa YK:n tuoreen onnellisuusraportin mukaan, kertoo uutistoimisto AP. Tänään keskiviikkona julkaistu kansainvälinen The World Happiness Report -tutkimus listasi kaikkiaan 156 maata niiden onnellisuuden mukaan, perustuen muun muassa elinajanodotteeseen, sosiaaliseen tukeen ja korruptioon. Näitä tekijöitä ei kuitenkaan käytetty varsinaisesti onnellisuuden mittaamiseen, vaan tutkimuksen tulokset perustuvat yksilöiden omiin arvioihin omakohtaisesta hyvinvoinnista.
Tänä vuonna onnellisuusraporttiin on ensimmäistä kertaa sisällytetty myös maahanmuuttajat. Maahanmuuttajien onnellisuutta arvioitiin 117 maassa.Suomalaisten jälkeen onnellisuusraportissa sijoittuivat muun muassa norjalaiset, tanskalaiset, islantilaiset ja sveitsiläiset.Pohjoismaat ovat sijoittuneet onnellisuusraportissa kärkisijoille siitä lähtien, kun se julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 2012.Viime vuonna Suomi sijoittui YK:n vertailussa viidennelle sijalle, Norjan ollessa ensimmäinen.  Tutkimuksen tulokset perustuvat yksilöiden omiin arvioihin omakohtaisesta hyvinvoinnista"  
Onko siis näin? Olemmeko maailman onnellisin kansa? Asuuko Suomessa maailman onnellisimmat ihmiset? Miten tähän tulokseen on päästy? Keitä tähän tutkimukseen on haastateltu? Näitä kysymyksiä on syytä hieman pohdiskella.
Suomessa on moni asia todella hyvin. Kun ajattelee meidän terveydenhuoltojärjestelmää tai  päiväkoteja tai koko koulutusputkea ja sitä ilmaista ruokailua kouluissa, ei voi todellakaan valittaa. Me emme monesti tajua sitä hyvää, mikä on ympärillämme. Ennemminkin pidämme itsestäänselvyytenä näitä asioita.
Samoin tasa-arvo sukupuolten välillä on korkeaa luokkaa. Suomessa tytöt voivat opiskella ja naiset tehdä työtä siinä missä pojat ja miehet. Kun ajattelee YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta, voimme syystä Suomessa röyhistää rintaa. Tällä mittarilla Suomessa asiat ovat todella hyvin. Tällä mittarilla olemme se maailman onnellisin kansa.
Nostan tähän mietittäväksi muutaman asian, jotka kyseenalaistavat tutkimustuloksen: leipäjonot, masennus, itsemurhaluvut, yksinäisyys, koulu- ja työpaikkakiusaaminen, perheväkivalta, alkoholismi, syrjäytyminen, (piilo)rasismi, työttömyys, kateus...lisää loput itse.
Yksi kansanluonteemme on valitus, toinen kateus ja kolmas pessimismi. Näihin kolmeen meillä ei oikeasti olisi mitään syytä. Näitä kolmea käyttämällä me menetämme monta asiaa, monta tilaisuutta jää käyttämättä, monta harmia tulee turhaan lisää. Suhtautumisemme esim. terapiaan, konkurssiin tai epäonnistumiseen on niin negatiivinen, että se ei tuota mitään hyvää. Mitä jospa ottaisimme kaikesta opiksemme ja kääntäisimme siihen näkyyn, että lasi on puoliksi täynnä eikä puoliksi tyhjä.
En ole lukenut ko. raporttia, mutta en usko siihen kokonaisuutena. Se ei voi pitää paikkaansa. Se, että meillä asiat on näinkin hyvin, kun tuossa aikaisemmin kirjoitin, johtuu hyvinvointivaltion luonteesta, ei yksilöistä. Yhdessä olemme (tai siis edelliset sukupolvet) rakentaneet maan, jossa on hyvä elää ja olla kuha vaan oikeasti tajuaisimme sen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti