Elimme melko rauhallista elämää Kuopion keskustassa, Vuorikatu 25, tasan 21 vuotta sitten. Kuuma kesä oli tuolloinkin ja Tarja joutui vilvoittelemaan vähän väliä ison mahansa kanssa. Siellä sisällä oli rakkautemme ensi hedelmä, joka oli saanut kokea jo monta monenlaista mm. Michael Jacksonin ja U2:n konsertit. Tänään oli laskettu aika, mutta aamulla joimme kaffetta ilman sen kummenpia. Omat 35v-synttärit menivät (25.8.), jota olimme jännittäneet osuisikohan samalle päivälle, vaan ei. Ehkä hyvä niin.
Kun mietin esikoisemme syntymän alkua, tulee pakostakin kyyneleet silmiin. Olimme avoimia raskaaksitulolle ja tehneet jo pari kertaa raskaustestin, joista ensimmäinen oli juuri tasan 22v sitten. No, silloin ei vielä tärpännyt, mutta muistan ostaneeni tuolloin Jamiroquain tuoreen levyn 'Travelling Without Moving', jota fanitin kovasti. Muutama kuukausi vierähti ja sitten joulukuussa 1997 olimme "varmoja", että tärppäsi. Menkoista ei ollut tietoakaan ja Tarja sanoi, että masussa nipsuttaa. Ensimmäisessä yhteisessä kodissamme teimme raskaustestin jouluaattona kuunnellen samalla Radiomafiaa, jossa keskustelun aiheena oli 'Miten joulu sujuu'? Onnesta sekaisin olimme kun huomasimme kaksi viivaa. Itkimme onnestamme valtoimenaan halaten ja syleillen. Soitin lähetykseen ja kerroin miten meillä joulu sujuu. No, pääpalkintohan sieltä tuli ja se oli yllätykseksemme Jamiroquai-paketti, joka sisälsi levyjen lisäksi muuta Jay-kamaa. Puhelusta en muista mitään.
Huomattiin, että kaikki voi muuttua hetkessä, päiväkaffet jäi juomatta. Tasan 21 vuotta sitten Tarja ja mä mentiin Kuopion keskussairaalaan synnyttämään esikoistamme tasan laskettuna aikana ja päivänä. Täsmällinen kaveri ajateltiin. Lapsi oli tulossa nopeasti ja kaikki merkit olivat olemassa mittojen suhteen. Tätä päivää olimme odottaneet todella paljon. Lääkärin tutkimuksen jälkeen valmistuimme synnytykseen. Kätilökin sanoi et vielä vähän aikaa ja sitten mennään. Tutkimusten mukaan poika olisi melko potra, jopa 4,5kg. Olimme jo odotustilassa nauttimassa erilaisista laitteista pomppupallosta vesialtaaseen, mutta ykkönen oli ilokaasu. Meillä oli hauskaa, rakkauden hedelmä olisi kohta sylissämme, mutta sitten taas kaikki muuttui.
Yht'äkkiä kohdunsuu pysyi ennallaan ja mitään ei tapahtunut. Lääkäri ja kätilöt totesivat tilanteen ja sanoivat, ettei mitään voi nyt tehdä muuta kuin odotella. Tasan kello 20.00 oli päivän viimeinen tutkimus ja sanoivat vaan samaa, että "odotellaan, menkää nukkumaan". Helpommin sanottu kuin tehty. Vedimme parisängyn mahdollisimman lähelle ilokaasulaitetta. Mitään muuta helpotusta ei Tarjalla ollut, mutta kaasua meni ihan mukavasti. Minäkin kokeilin ja olimme kuin kaksi onnellista huppelissa olevaa rakastunutta teiniä. Tarja sai lopulta unta ja lauloin hänelle ja syntymättömälle lapsellemme hömppälauluja. Mähän en osaa mitään ulkoa, mutta sanoja osaan laittaa sanojen perään ja jonkinlainen melodiakin aina löytyy. Viimeinen muistikuvani ennen nukahtamista oli sivellessäni lusikka-asennossa Tarjan masua ja puhuneeni kaikkea mitä tulisin lapsemme kanssa tekemään. Sanoin, että lupaan ja lupaukseni minä aina pidän. Sitä en tiennyt, että lääkärit ja kätilöt olivat tehneet jo omat päätöksensä synnytyksen suhteen.
Tasan 21 vuotta sitten, melko hyvin nukutun yön jälkeen, tuli tieto muutoksesta synnytykseen Olivat viisaammat päättäneet suorittaa keisarileikkauksen tämän päivän aikana, jos kohdunsuu ei alkaisi elää. Pääsyy oli se 4,5kg poika, joka ei kuitenkaan mahtuisi alateitse. Aloitimme heti valmistelun ajatuksen tasolla keisarileikkauksesta. Jotenkin meitä harmitti tämä päätös, mutta minkäs teet, sairaalahenkilökuntaan on luottaminen. Mietimme myös hyviä puolia kuten pojan terveys, nopea synnytys, vaikka tuloksena olisi myös se, että emme pääsisi yhdessä omaan huoneeseemme. Mutta...taas kaikki muuttui hetkessä. Kätilön ja lääkäritarkastuksen jälkeen alettiin puhua hätäsektiosta. Tarkkaan ei kerrottu syytä, mutta meitä vietiin ja kovaa. Mulle sanottiin, et isä ei pääse mukaan hätäsektioon. No, arvatkaa mun reaktio. Sanoin, et "mähän tuun ja piste". Kätilö ja leikkaava lekuri yrittivät vielä estellä, mutta anestesialekuri nähtyään minun päättäväisyyteni ja ilmeeni sanoi "antaa miehen tulla kun noin kovasti haluaa".
Olimme "teatterissa" ja kaikki oli viiltoa vaille valmiina. Hoitohenkilökunnan tarkistaessa Tarjan toimintoja ehdimme vaihtaa pari sanaa ja katsetta. Ne kertoivat ilosta, onnesta ja luottamuksesta - suuresta rakkaudesta. Kohta se tapahtuisi.Tasan 21v sitten klo kymmenen jälkeen Tarjan masu avattiin ja kohtu nostettiin sen päälle. Toinen viilto avasi kohdun ja vettä tuli valtavasti. Näin kaiken tämän noin metrin päästä. Kohdusta nostettiin poika, joka näytti niin kauniilta. Huusin Tarjalle "meillä on yhteinen lapsi, poika se on". Menin heti pusittamaan ja halaamaan Tarjaa itkien onnesta ja rakkaudesta.Päivystävä lekuri tuli tutkimaan pojan ja hänelle merkattiin 10p, syntymäaika klo 10.10. Tarjan saatua koskettaa poikaa, vietiin hänet lepäämään heräämöön ja minä sain pestä pienen poikani ensimmäisenä. Olin niin ylpeä kuin vaan voi olla.Olimme päättäneet jo keväällä Jokereiden mestaruuden varmistuttua, että pojan nimeksi tulisi Otto. Toinen nimi tuli syntymäpäivän mukaan Eemeli. Tänään on siis sekä pojan syntymä- että nimipäivä. Onnea <3 PS. Poika oli 3,3kg. Nyt kun pojan syntymästä on kulunut tää 21 vuotta, voi sanoa, et olen pitänyt lupaukseni varsin hyvin. Olen siis edelleen ylpeä sekä pojastani että itsestäni...äitikin olisi. Paljon on ehtinyt tapahtua näiden kuluneiden vuosien aikana, surua ja murheita, iloa ja onnea, mutta mikä tärkeintä, olemme pysyneet toisillemme rakkaina. Otossa on paljon mun piirteitä, mutta onneksi vaan ne parhaat. Juhlimme tänään synttäreitä Tammisaaren golfkentällä. Mukana menossa myös Oton sisko Sara. Olemme kolmikko vailla vertaa.
Tarjakin pääsi huoneeseemme ja saimme olla kolmisteen: äiti, isä ja lapsi. Vaikka Tarja oli tokkurainen, hän pystyi pitämään Ottoa sylissään. Yhdessä ihmettelimme mitä olimme saaneet aikaan. Rakkauden hedelmä oli keskellämme. Hän oli terve, puhtoinen ja kaunis. Kaikki sujui ensimmäisenä syntymäpäivänä muuten hyvin, mutta rintaruokinta ei sujunut. Maitoa ei tullut, mutta olihan Tarja melko väsynyt iso viilto vatsassa. Kävin hakemassa korviketta vähän väliä jutellen muiden isien ja hoitajien kanssa. Ennen yötä ajateltiin käydä vielä kerran hakemassa äidinmaitokorviketta, mutta se oli loppu jääkaapista enkä löytänyt yhtään hoitajaa mistään. Missä he olivat? Kiertelin aikani ja löysin kaikki yhdestä huoneesta, jossa oli telkkari auki ylimääräisen uutislähetyksen vuoksi ja radio pauhasi täysillä. Prinsessa Diana oli kuolemankielissä Pariisissa tapahtuneen kolarin takia. Aamuyöllä hänet todettiin kuoliaaksi.
30.8.1997, aamu, päivä, iltä ja yö, jotka muistan koko ikäni.
Kirjoitettu 29.-30.8.2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti