Anssi Kela laulaa biisissään 1972 varsin osuvasti siitä, mitä hänen ja luokkakavereidensa toiveet, haaveet ja unelmat olivat. "Meidän piti muuttaa maailma" laulaa Kela, mutta miten sitten kävikään. Mitä ajattelee nuori peruskoulun tai lukion päättyessä?
Kun me, 9b vm 1978, ensimmäisen kerran kokoonnuimme vuonna 1993 15 vuotta peruskoulun jälkeen, oli monella jo selkeät urasuunnitelmat ja kaikilla ammatti tai työ. Silti väitän, että suuri osa meistä ei ajatellut muuttaa maailmaa, vaan selviytyä siinä.
9b oli monella tapaa erikoinen. Suurinta osaa koulu ei kiinnostanut juuri ollenkaan. Se oli pakkopaikka, jossa tehtiin kaikkea muuta kuin opiskeltiin. Meillä oli kundijengi, joka oikein miettimällä mietti miten kiusata opettajia. Eikä vain kiusata, vaan tehdä opettajien työ mahdollisimman hankalaksi tunteja häiritsemällä. Menemättä yksityiskohtiin osa luokkamme pojista siirrettiin muille luokille, koska koulussamme ei ollut "tarkkista" tuolloin. Tämä tapahtui vajaa kolme kuukautta ennen kevään päättöjuhlaa.Taustalla oli Suomen ennätys nelosissa joulutodistuksissa, mikä määrä oli noin 60! Osa meistä sitten jäi luokalla, osa meni töihin, osa ammattikouluun, kauppikseen, lukioon. Jokainen kuitenkin löysi paikkansa.
Kokoonnuimme ensin viiden vuoden välein, sitten tahti tiivistyi ja nyt viimeisten vuosien ajan olemme tavanneet joka vuosi, viimeksi eilen yhden "häirikön" kotona, jolloin päätimme treffata syksyllä toisen "häirikön" kotona ja ensi vuoden 40v-juhlat järjestää kolmas "häirikkö". Vuosien vartella meidän jengistä on 2 kuollut, 8 ei ole käynyt kertaakaan tapaamisissa. Yhteensä meitä "valmistui" Vantaan Simonkylän koulusta 35 nuorta, joilla kaikilla oli joku ajatus tulevaisuudestaan.
Mikä meidät saa yhteen vaikka koulu ei kiinnostanut? Tähän varmaan pätee sanonta "any publicity is good publicity", sillä juuri nuo muut asiat meitä yhdisti. Vaikka kaikki eivät osallistuneet tyhmyyksiin, niin lähes kaikki olivat mukana jollakin tavalla. Monet nauroivat toisten toilailuille, jotkut varmasti jopa salaa ihailivat, että "miksen minäkin". Kekseliäisyydellämme ei ollut rajoja. Jos sen energian, mitä me käytimme hölmöilyyn olisimme kanavoineet opiskeluun, niin me todella olisimme voineet muuttaa maailman, Monesti kokeiden palautus oli yhtä juhlaa, kun joku meistä saikin nelosen sijaan vitosen tai jopa kutosen, puhumattakaan paremmasta! Ja häntä joskus haukuttiin hikipingoksi...
Joka tapauksessa me olemme 9b ja nautimme toistemme seurasta. Tavoitteena ensi vuoden 40v-juhliin olisi saada mahdollisimman moni. Nöyrin tavoite olisi saada edes yksi sellainen luokkakaveri, joka ei vielä ole syystä tai toisesta päässyt yhteiseen juhlaamme. Kaikesta menneestä huolimatta ja ehkä juuri siksi 9b rulez❤️
"Meidän piti muuttaa maailmaa. Meistä tuli muurareita, taksikuskeja, suutareita, yksinhuoltajaäitejä, autokauppiaita. Meistä tuli lääkäreitä, virkamiehiä, vääpeleitä ja tänään voidaan hetki olla kuninkaita".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti