Varoitus! Tämä blogi sisältää arkaluontoista poliittista ironiaa, sarkasmia, ilkeilyä ja höpötystä. Jos aiot pahoittaa mielesi, niin lopeta lukeminen heti. Jos sinulla on poliittinen koti, niin älä missään tapauksessa lue, koska lukeminen ei todellakaan kannata aina...varsinkaan nyt.
Googletan sanan 'poliittinen uskottavuus' ja saan tulokseksi paljon erilaisia keskusteluja. Kuvagooglaus tuo esille monia tuttuja mm. Matti Vanhanen, Silvio Berlusconi, Timo Soini, Dr. Phil?, Atte Jääskeläinen, Ruben Stiller ja Juha Sipilä, all-male-panel. Yksi nainenkin löytyy kärkikymmeniköstä ja hän on Tarja Halonen. Nää miehet ymmärrän, mut en noita naisia. Tässäkin he ovat meitä miehiä huonompia.
Mä olen ollut politiikassa mukana tavalla tai toisella siitä asti ku täytin 18v. Olen tutustunut jokaiseen tämän hetken puolueeseen joko ehdokkaana tai taustahenkilönä. Olen siis jokapaikan höylä...khrhm...siis aktiivinen politiikan tuntija, tutkija ja seuraaja. Olen nähnyt ja kokenut paljon sisä- ja ulkopiirissä, keskellä, oikealla ja vasemmalla. Poliittinen uskottavuus on sana, jota ei ole. Tai se on enemmänkin tauti, joka iskee nuoreen tai uuteen ehdokkaaseen, poliittiseen peliin astujaan. Se siis on monella veressä, se poliittinen uskottavuus, mutta sieltä se lähtee. Vain harvalla poliitikolla se säilyy. Poliittinen peli syö sen enemmin tai myöhemmin.
Viimeisin käänne tästä poliittisen uskottavuuden tuhoutumisesta oli tietysti näytelmä 'Älä tuu mun hiekkalaatikolle'; ohjaus/käsikirjoitus Timo Soini, päänäyttelijät Soini/Petteri Orpo/Juha Sipilä, sivuroolissa Jussi Halla-aho, lavastus Soini/Orpo/Sipilä, tuotanto Sipilä, höpläytys oppositio, kusetus Suomen kansa. Pahoin pelkään, että luvassa on kakkososa. Tästä saatiin jo pientä esimakua tarinalla 'Kike Elomaan kolmiloikka ja kuinka se tehtiin'. Viikonloppu on nyt pyhitetty Jussille. Kuka kirjoittaa kakkososan jää nähtäväksi.
Mistä me voimme enää luottaa johonkin poliittiseen päättäjään, että hän nöyrästi, lojaalisti, aidosti ja pyyteettömästi hoitaisi tehtäväänsä sekä äänestäjän että kansan hyväksi. Onko meidän vaan löydettävä se vähiten pahaa tehnyt? Pitkään politiikassa mukana olleet ja uudelleenvalitut pysyvät norsunluutornissaan ja huutelevat sieltä miten asiat hoidetaan. Uudet pyrkivät sinne hinnalla millä hyvänsä. Yksikään puolue ei saa puhtaita jauhoja. Joidenkin pussi on enemmän ryvettynyt kuin toisten. Yleisesti ottaen se tarkoittaa "mitä vanhempi puolue, sitä likaisemmat jauhot" .Laitetaan kilpailu pystyyn "Etsi rehellinen poliitikko".
Mä todella toivon (en usko), että tulevassa juhannussaunassa jokainen poliittinen päättäjä vihmoisi itsestään pois itsekkyyden, ahneuden, paskanpuhumisen, mammonan- ja vallanhaluisuuden sekä omaan napaan tuijottamisen. Joisi päälle simaa, joka sisältäisi uskottavuutta, toisesta välittämistä, rakkautta, heikoimmista huolehtimista, rehellisyyttä ja luotettavuutta. Kyllä kansa tietää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti