Hevireissu

Mun hevireissu on kestänyt jo melkeen 40 vuotta...and still goin' on! Se oli 70-luvun alkua ku mun kaveri soitteli kotonaan meille isosiskonsa levyjä, jota hän oli kehunut kovasti koulussa. Kyseessä olivat yhtyeet Black Sabbath ja Deep Purple, josta jälkimmäisestä tuli mulle se The Bändi. Black Sabbath oli hyvä, mutta aluksi liian raskasta ja pelottavaa 8-vuotiaalle kollille. Siksi Deep Purple oli sopivampaa, melodisempaa, mutta silti heviä sen ajan mittapuun mukaan.

Heavymusa on sittemmin kulkenut mun mukana sen kaikissa muodoissa. On olemassa vain enemmän tai vähemmän hyvää heavyä. Keikoilla on tultu käytyä satoja kertoja. Metallican olen nähnyt ja kuullut useimmiten: 18 kertaa. Nykyään en enää löydä uusia kiksejä antavia heavybändejä tai ainakin se on vaikeaa. Voi siis sanoa, et vanhassa vara parempi. Onneksi Suomi on heavymaa ja meillä on loistavia metallibändejä.

Mun toinen (tosin niit on kyl aika monta) friikkeys on leffat ja niitten kattominen teattereissa, missä ne ovat parhautta. Mä oon karsastanut suomifilmejä, koska useimmiten olen pettynyt johonkin osa-alueeseen. Meillä ei noin osamoilleen vaan osata tehdä kokonaisvaltaisesti hyviä leffoja. Joskus, todella harvoin, törmää sellaiseen suomalaiseen leffaan, joka ei suoraan sanoen wituta. Kuvaus meillä on hyvää, ohjaus kohtalaista, ja muut useimmiten välttävää tai heikkoa. Mut nyt täytyy sanoa, et näin todellisen helmen.

'Hevi reissu' niminen leffa tuli tänään katottua ja mua ei ottanu päähän mikään. Ei edes pari pientä leikkausvirhettä, joita nähtävästi ei kuvauksessa huomattu. Niillä ei ollu mitään merkitystä kokonaisuuden kanssa. Ihan parasta oli se, et tuotannossa on käytetty ammattilaisia, jota tuntevat tämän armoitetun raskaan genren. Se todella näkyy ja vaikuttaa lopputuloksessa niin silmissä kuin korvissakin.

Oon ennenkin sanonut, vai oliko se joku muu, et kalliolle on hyvä rakentaa. Kaikki lähtee käsikirjoituksesta ja tässä leffassa se on loistava. Trio Jukka Vidgren (myös ohjaaja), Juuso Laatio (myös ohjaaja) ja Aleksi Puranen ovat parsineet kasaan koko ajan letkeästi ja rouheasti seurattavan
elokuvan. Mut leffan, ja mun mielenterveyden, kannalta oli ihan mieletöntä, et näyttelijäsuoritukset olivat aidon oloisia. Ei liioiteltuja, vaan ihan helvetin aitoja!

Jopa sivuroolit, jotka vetivät Minka Kuustonen, Ville Tiihonen ja Kai Lehtinen toimivat helvetin hyvin. Mut toi bändi, jonka nimeä en halua paljastaa, koska se on helvetin hyvä, oli mieletön. Kaikki karäktäärit toimivat. Rumpali Jynkky (Antti Heikkinen), basisti Pasi (Max Ovaska), kitaristi Lotvonen (Samuli Jaskio) ja solisti Turo (Johannes Holopainen) vetivät niin helvetin kybällä, et nuppi tutisi ja eturivi sulas. Jokainen rooli oli helvetin loistavasti toteutettu. Kaikista löytyi monia puolia ja riittävästi erilaisuuta. Kaikki bändin jäsenet olivat helvetin hellyyttäviä.

Oon vieläkin helvetin hämmästynyt reaktiostani, koska en ois muuten menny kattoo, mut leffan nimi ja konsepti pakotti mut teatteriin. En kadu sitä, en todellakaan. Toimii...helvetin hyvin🤘🏻🤘🏼🤘🏽🤘🏾🤘🏿 Stay heavy!