Jumalanpalveluksia on pidetty varmasti niin pitkään kuin on ollut ihmisiäkin. Ensimmäiset jumalat ovat löytyneet luonnosta kunnes kehityksen, sivistymisen ja ajan myötä jumalat ovat saaneet inhimillisiä piirteitä. Kysymys kuuluu: Onko jumalia tai Jumalaa olemassa?
Uskonnot ovat kaikkinensa varsin nuoria, jos ei oteta huomioon luonnon uskontoja. Vanhin vielä esillä oleva tunnettu uskonto, jonka palvomissa jumalissa on inhmillisiä piirteitä, lienee Intian vedalaisuus (nykyään hindulaisuus), joka sekin on "vain" noin 4000 vuotta vanha. Tuhat vuotta aikaisemmin varsin viisas kansa, sumerilaiset, palvoivat myös, mutta sitä uskuntoa ei ainakaan julkisesti esiinny. Sittemmin uskontoja on syntynyt kuin sieniä sateella.
Kun me ihmiset "keksimme" uskonnon, niin tuli tarve kokoontua yhteen - syntyi jumalanpalvelus. Pikku hiljaa jumalanpalveluksen ympärille alkoi kehittyä erilaisia piirteitä, joista puhe, äänet, musiikki lienevät niitä ensimmäisiä. Varsinkin musiikin kehittymisen myötä jumalanpalvelus sai mielenkiintoisia piirteitä. Kristillinen kirkko tosin suhtautui alussa varsin kielteisesti musiikkiin, koska se liitettiin niin oleellisesti roomalaisiin epäpalvontamenoihin ja orgioihin. Nyttemmin se on luonnollisesti tärkeä osa jumalanpalveluselämäämme...siis musiikki!
Kun olin pieni poika niin messu oli katolisen kirkon omaisuutta. Ehtoollistakin jaettiin varsin kitsaasti. Nyt Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa jaetaan ehtoollista vähintään kerran viikossa ja joka sunnuntai messussa. Messukävijöistä suurin osa käy ehtollisella, joten muutos on ollut merkittävä.
Itselleni jumalanpalvelukset, varsinkin ennen vuotta 1986, jolloin minusta tuli uskonnonopettaja, olivat varsin puuduttavia. Pikku hiljaa aloin työni myötä löytää jotakin miellyttävää näistä pitkäveteisistä tilaisuuksista, jossa joku puhuu jotakin mitä en ymmärrä, musiikkikin oli ihan karseaa. Tultuani uskoon 1997 alkoi jumalanpalvelukset ja messut saada sanan muodossa uusia ulottuvuuksia, musiikki oli silti edelleen karseaa. Klassinen musiikki kirkoissa oli ok, mutta virret eivät. Edes opiskelu papiksi ei tuonut asennemuutosta.
Varsinainen läpimurto tapahtui 2005, jolloin aloin kehitellä ystävieni kanssa MetalliMessua. Halusimme tehdä messun, jossa virret on sovitettu metallimusiikkiin. Ensimmäinen MetalliMessu oli 2006 ja sitä myötä minusta tuli kertaheitolla virsifani.
Messuista on muodostunut minulle viimeisen kymmenen vuoden aikana yksi hengellisen elämäni kulmakivistä. Ei pelkästään virret, vaan se kokonaisuus, jossa olemme yhdessä pitkän perinteen jatkona tekemässä jotain ihmistä suurempaa, suuremmalle kuin ihminen. Kaikki messut, jumalanpalvelukset ja hartaushetket ovat tänään minulle tärkeitä, mutta eniten sydämeni sykkii erityismessuille, joista se rakkain on MetalliMessu❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti