perjantai 16. joulukuuta 2016

Vuonna 2016

HUOM! Allaoleva on kopioitu suotåraan Wikipediasta. Vain nimet ovat muutettu.

Olipa kerran...

Ruben työskentelee Totuusministeriössä. Hän inhoaa Isoveljeä, vaikkei sitä ulospäin näytä, koska se olisi ajatusrikos. Hän on kiinnostunut Jussista, jota pidetään valtion vihollisena, koska uskoo hänen yhdessä työväenluokan kanssa olevan avain vallankumoukseen. Hän on myös kiinnostunut kaikesta vanhasta, jonka johdosta hän käy usein syrjäisessä käytetyn tavaran kaupassa. Ruben epäilee työtoverinsa Aten olevan Jussin kannattaja.
Eräänä päivänä Ruben saa lapun toiselta työtoveriltaan Sallalta, jossa Salla kertoo rakastavansa Rubenia. Ennen tätä Ruben piti Sallaa Isoveljen uskollisena tukijana, mutta päätyy tapaamaan tätä salaa, jolloin hän huomaa, että Salla on Isoveljen vastustaja. He tapaavat toisiaan salaa ja päätyvät yhdessä kertomaan Atelle olevansa "valtion vihollisia", jolloin Atte kertoo olevansa Jussin tukija. Ruben saa Aten kautta kirjan, jossa kerrotaan valtioiden poliittisesta sekä väestöllisestä rakenteesta.
Pian tämän jälkeen ajatuspoliisi saa Rubenin ja Sallan kiinni ja he joutuvat Rakkausministeriöön, jossa heitä kidutetaan ja aivopestään. Rubenille selviää, että Atte on uskollinen valtiolle, sillä tämä toimii Rubenin kiduttajana. Atte kertoo, että Rubenia kidutetaan niin kauan, että hän rakastaa Isoveljeä, minkä jälkeen hänet tapetaan. Rubenia kidutetaan fyysisesti ja henkisesti, kunnes tämä pyytää kiduttajaa kiduttamaan Sallaa hänen sijaansa. Hänet päästetään pois Rakkausministeriöstä. Viimeisessä luvussa hän tapaa Sallan, muttei ole enää kiinnostunut hänestä. Kirjan lopussa hän huomaa rakastavansa Isoveljeä Sallan sijaan.
Sen pituinen se...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti