perjantai 1. joulukuuta 2017

#menot

Mä olen niin helvetin kyllästynyt epäoikeudenmukaiseen kohteluun. Mun tekis tunteen tasolla vetää turpaan kusipäisiä ihmisiä, jotka kohtelevat toisia miten sattuu. Väkivalta ei kuitenkaan ole koskaan ratkaisu -päinvastoin.
Kun #metoo kampanja lähti liikkeelle, olin enemmän kuin tyytyväinen. Naiset ympäri maailman alkoivat avautua heitä kohtaamasta seksuaalisesta häirinnästä. Kaikki taisi alkaa Yhdysvalloista ja se levisi myös Eurooppaan. Nyt Ruotsi on etunenässä viemässä tätä tärkeää asiaa eteenpäin. Me olemme monesti seuranneet monessa asiassa Ruotsia. Käykö nyt näin? Sitä toivon koko sydämestäni.
Eduskuntamme on ollut kovin hiljaa. Syytä en tiedä, voin vain arvella. Tämä koko keissi seksuaalisesta häirinnästä on ollut liian suuri tabu, vallitseva käytöntö. Jokainen meistä voi miettiä mitä olemme tehneet tai olleet tekemättä. SDP on nostanut Salla Marinin johdolla seksuaalisen häirinnän tikunnokkkaan. Nyt myös muut politiikan naiset ovat rohkaistuneet. Hyvä näin.
Nyt me kaikki voimme tehdä parannuksen. Voimme lopettaa seksuaalisen häirinnän, mitä olemme tehneet enemmän tai vähemmän. Jos joku tietää, ettei ole sitä tehnyt, niin älköön aloittako. Kiitos siitä😊 Lopeta siis nyt tai voit joutua siitä vastuuseen. Jos olet mennyt rajan yli, niin varaudu rangaistukseen, ota se vastaan nöyrästi ja paranna tapasi. Selviät vähemmällä. Tärkeää on se mitä tulet tekemään, ei se mitä olet tehnyt. Näin maailma puuttuu paremmaksi.
Mä aloitan tästä hetkestä kampanjan #menot, joka osoittaa, että meissä miehissä on myös selkärankaa osoittaa seksuaalinen häirinnän nollatoleranssi. Haastan siis kaikki miehet laittamaan faceen, twitteriin, instaan, wherever #menot osoittaakseen, että me emme hyväksy seksuaalista häirintää. Myös sinä, joka olet sitä tehnyt, lopeta ja ota osaa. Älä enää jatka tätä törkeää toimintaa. Laitetaan siis hyvä kiertämään #menot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti