Koska työskentelen kirkossa pappina, on minun myös kuuluttava siihen, sillä muutoin joutuisin jättämään työni. Työni, josta tykkään todella paljon. Parasta tässä työssä on ihmisten kohtaaminen. Ei ole väliä kuuluuko hän kirkoon tai muihin uskontoihin, ei väliä sukupuolella, iällä, rodulla, seksuaalisella tai poliittisella suuntautumisella, ei millään. Ihminen kohdataan sellaisena kuin hän on. Uskon onnistuneeni siinä varsin hyvin.
Mitä tällä jäsenmaksulla kukin seurakuntalainen sitten saa? Mielestäni paljonkin. Ennen kaikkea se on nähtävä eräänlaisena hyväntekeväisyytenä. Kirkkomme tekee sitä nimittäin paljon ja työntekijät suurella sydämellä. Kirkon diakonia auttaa vähempiosaisia, lastenohjaajat tekevät huikeaa työtä pienten lasten parissa ja nuorisotyönohjaajat toimivat kouluikäisten kanssa. Suntiot/vahtimestarit/kanslistit kohtaavat kirkolletulijan ensimmäisinä ja vaihtavat muutaman sanan kävijöiden kanssa. Kanttoreiden ammattitaito on vertaansa vailla ja he vastaavatkin seurakuntien musiikkitoiminnasta. Muitakin ammattiryhmiä riittää ja sydämellä tehdään töitä. Ja kyllä me papitkin parhaamme tehdään. Me kirkon ruohonjuuritason työntekijät auttamme vuosittain satojatuhansia ihmisiä, joista monet eivät edes kuulu kirkkoon. Tämä puoli on siis kunnossa.
Kirkkoa johtavat kirkolliskokous, kirkkohallitus, piispainkokous, tuomiokapitulit, seurakuntayhtymät ja kirkkoherrat. Mulla on sellainen olo, et tämä porukka ei oikein ota tosissaan mitä kirkossa juuri nyt tapahtuu. Muutenkin meillä on kirkossamme moniportainen systeemi, jossa oikea käsi ei tiedä mitä vasen käsi tekee. Korkealta näkee kauas, mutta ei lähelle. En syyllistä ja tietenkin tästä joukosta löytyy vastuunkantajia, mutta...
Vielä 30 vuotta siitä päätöksestä, jolloin nainen hyväksyttiin papiksi, näkyy ongelma vieläkin kirkossamme. Ihan turha väittää muuta. Samaa sukupuolta olevien siunaaminen ja vihkiminen repii kirkkoamme eri suuntiin. Edelleen ollaan sitä mieltä, että naiset ja homot vaietkoon seurakunnassa. Lisäksi vielä kaikki muu väärinkäyttö, josta ei tunnuta otettavan vastuuta.
Olen ensimmäistä kertaa alkanut vakavasti miettimään onko tämä sittenkään minun paikkani. Vaikka suorastaan rakastan työtäni pappina, en voi sille mitään, että ilmapiiri kokonaiskirkossa on välillä erittäin ahdistava. Tämä on tietysti vain ja ainoastaan minun oma, subjektiivinen kokemus. Pahoin pelkään, että jos/kun tämän lukee joku johtavassa asemassa oleva henkilö, hän ajattelee niin kuin eräs entinen kirkkoherra sanoi kollegalleni, joka tuli kertomaan pahasta olostaan työpaikalla "tuossa on ovi, jos ei kiinnosta". Ei muuta kuin EVVK ja silleen. Onneksi on Jeesus Kristus❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti