On vuosi 1977, hyytävän höhmeä marraskuu, synkkä ja myrskyinen yö. 15v kundi kuuntelee uutta ostamaansa vinyyliä omassa huoneessa Möskärissä, Vantaalla. Musiikki on ollut hänelle aina tärkeää. Ensimmäinen C-kasetti oli 1972 julkaistu Osmondsien 'Crazy Horses'. Sitä seurasivat monet, monet artistit ja bändit mm. Slade, The Sweet, Gary Glitter, Juice Leskinen, Hurriganes, Bay City Rollers ja suurimpana kaikesta Deep Purple. Nyt oli kädessä ja korvissa jotain ihan uutta. Suuressa maailmassa sitä kutsuttiin punkiksi. Levy oli keltainen ja siinä luki 'Never Mind the Bollocks, Here's the Sex Pistols'. Nuori poika oli jo valmiiksi kapinallinen, joten paitsi punkin musa niin myös sen ideologia/sanoma/mesiz alkoi miellyttää. "Vittu, musta tulee punkkari", hän sanoi itselleen...ja kuinka väärässä hän olikaan.
Alku oli silti hyvä. Ostettiin uutta musaa, tilattiin punklehtiä ja muuta kamaa. Farkut revittiin, nahkarotsi hankittiin, kesällä farkkuliivi. Samoin pinssejä, niittejä, kettinkiä, buutseja alkoi löytyä garderoobista. Koulu kiinnosti yhä vähemmän ja viina, rööki, häsläys sekä härdelli sitäkin enemmän. Löytyi saman henkistä väkeä eri nuorisotaloilta ja skutseista. Suomessa alkoi olla yhä enemmän punkbändejä ja sitä myötä keikkoja. Pelle Miljoona oli ehdoton suosikki, mutta oli niitä muitakin. Suurin osa kavereiden tuntemattomia bändejä, mutta meno oli kova. Julkaistiin myös punkhenkistä matskua kopioimalla niitä milloin missäkin mm. koulussa, kun kopiohuoneen ovi oli jäänyt auki eikä rehtori ollut siellä sihteerin kanssa...
Kuten sanoin elämä oli hektistä ja elettiin suomipunkin nostoa marraskuussa 1979. Keikat olivat yhä rankempia ja meno sen mukainen. Seuraavaks oli ajatus lähteä porukalla punkin kotimaahan Englantiin, Lontooseen. Oltiin luettu hurjista bileistä, missä meno oli rankkaa, kosteaa, veristä ja kaoottista. Sitten tapahtui taas jotain odottamatonta: Kundi rakastuu gimmaan. Loppu oli niin sanotusti historiaa. Punk jäi, kaveripiiri jäi, pahin häsläys jäi, rakkaus tuli ja paljon muutakin, mutta se olisi sitten toinen tarina
Punkkia on tullut kuunneltua aina silloin tällöin, mutta heavy on ollu se mun juttu. Molemmissa on sitä primitiivistä, alkuräjähdyksenomaista rokkenrollia, joka menee syvälle sydämen sopukoihin. Eilen sitten tapahtui taas jotakin odottamatonta. Oltiin tyttären kaa Tavastiaklubilla diggailemassa punkkia. Hän oli kuullu norjalaiselta kaveriltaan, et Suomeen oli tulossa hänen suosikkibändinsä Honningbarna. Lämppärinä oli Tamperelainen Huora...siis bändi. Eiku keikalle vaan...
Jotain alkukantaista lähti taasen liikkeelle. Mä oon 55v, mutta sydän sykki ku 15v. Nuorennuin 40 vuotta hetkessä, koska molemmat bändit ja heidän musa oli raivoisaa, vaihdikasta, hyvää ja intohimoista. Siinä oli punkin kaikki ainekset ja musta tuli heti taas ja nyt punk- , Honninbarna- ja Huora-fani. Enää en kuitenkaan haaveile Lontoosta, punkklubeista, rankoista bileistä, vaan kuuntelen Spotista ko. bändejä, mut diggailen kybällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti