Katsoin telsusta dokumenttiprojektin 'Anteeksiantamaton'. Se oli monella tapaa pysäyttävä. Se kertoo Bosnian sodassa julmuuksiin syyllistyneen Esad Landzon matkasta kohti anteeksiantoa. Kärsittyään tuomionsa hän haluaisi sovitusta uhreiltaan ja päästä kiinni normaaliin elämään.
Kyseessä ei ole henkilö, joka on valehdellut muille, käyttänyt toisten ihmisten rahoja, käyttäytynyt sopimattomasti joitain kohtaan tai kiroillut julkisesti. Kyseessä ei ole ihmimen, jota ei ole tuomittu vääristä teoista. Kyseessä on henkilö, joka on pahoinpidellyt, raiskannut ja tappanut useita ihmisiä. Kyseessä on ihminen, joka on tuomittu yhdestä kaikkien aikojen kamalimmista rikoksista - rikoksesta ihmisyyttä vastaan. Käsittelin samaa teemaa 17.1.18. blogissani 'Anteeksiannosta ja anteeksipyytämisestä'. Haluaisin mennä nyt vieläkin syvemmälle.
Kun pahoja asioita tapahtuu on paikalla vain pahantekijä(t) ja muutama muu ihminen. Voi olla enemmänkin kuten sotien aikana oli, mutta silti joukko on usein varsin pieni. Asiasta tietävät siis harvat ja valitut. Itse teon kannalta sillä ei tietenkään ole merkitystä, mutta merkittäväksi se määrä muuttuu, kun pahantekoa aletaan käsittelemään. Usein käy myös niin, että pahantekijä kiistää jopa kaiken tekemänsä kunnes padot alkavat syystä tai toisesta murtua.
Ihminen, joka kuulee tarinoita pahanteosta ei helposti usko tai ainakin epäilee kuultuaan niitä. Kertojan tunnettuvuudella on luonnollisesti merkitystä. Ystävää uskotaan enemmän kun taas ystävistä ja tutuista ei helpolla uskota pahaa varsinkin, jos kertojaa ei niin hyvin tunneta. Mitä rankempi tarina, sitä vähemmän sitä uskotaan - ainakin ystävästä tai luotetusta henkilöstä. Ristiriita tulee siitä, kun tarina on täysin erilainen mitä itse oli kuullut tai luullut.
Me voimme aina valita mitä tehdä kun kuulemme kertomuksen jonkun tehneen jotain pahaa. Vaihtoehtoja on ainakin kolme: Voimme olla uskomatta koko tarinaa, voimme olla välinpitämättömiä tai voimme uskoa mitä kuulemme. Kun joku kertoo omakohtaisesti kuinka häntä on kohdeltu väärin, olisi kertojan kannalta kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa ahdistavia. Mitä me menetämme, jos lähdemme tukemaan kertojaa ja kulkemaan hänen rinnallaan. Mitä rankempi tarina, sitä ahdistavampi hänen elämänsä on ollut. Mitä useampi kertoo samanoloisia asioita, sitä uskottavammaksi kertomus muuttuu ja myös muut ihmiset lähtevät tarinaansa avautunutta tukemaan. Totuus tulee julki, paha saa palkkansa ja väärintehdylle saadaan oikeutta.
Niin Esad Landzo kuin myös muut väärää tai pahaa tehneet joutuvat elämään itsensä ja tekojensa kanssa loppuelämänsä. Katuvalle se on aina vaikeampaa, koska teko jäytää yhä uudelleen ja uudelleen, mutta silloin muutos on mahdollinen ja itseinho voi muuttua itsensä hyväksymiseksi. Katumaton jatkaa pahantekemistä, vaikka kuinka todistelisi muuta. Se, onko katuminen aitoa, tietää vain jokainen itse. Me muut voimme vain päätellä puhuuko tuo toinen totta ja samalla tutkiskella itseämme. Loppujen lopuksi on olemassa vai yksi totuus. Se on kyllä tai ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti