Kävinpä katsomassa suomalaisen elokuvan. Mä haluaisin katsoa niitä enemmän, ja katsonkin telsusta, mutta petyn niihin uudestaan ja taas uudestaan...siis uusiin. Poikkeuksia silti välillä on kuten Antti J.Jokisen 'Puhdistus' tai Aku Louhimiehen 'Tuntematon sotilas'. Toista se oli ennen. Silti vääntäydyn aina välillä teatteriin, missä leffat ovat parhautta ja koska haluan tukea suomalaista elokuvaa sekä samalla tarkastelen missä mennään suomifilmin saralla. Kävin katsomassa Cheekin elämästä kertovan leffan 'Veljeni vartija'.
Seuraavaksi aioin kertoa miksi en tykännyt leffasta. Kerron myös mistä tykkäsin. Kerron myös mitä minä olisin tehnyt toisin. Voi olla et spoilauksia on luvassa, vaikka en tarkoituksella niitä tee. Lopeta siis lukeminen, jos niitä pelkäät. Lopeta myös, jos et halua pahoittaa mieltäsi kritiikin väkevyydestä. Cheekiä en kuitenkaan hauku, koska Cheek! Itse leffa saa multa 1,5/5 asteikon ollessa 1-5.
Ennen leffaa olin lukenut leffan kässärin, lukenut Cheekista kertovan kirjan ja kuunnellut läpi kaikki hänen biisinsä, myös sivuprojektit. Kässäri olikin lähes ainut hyvä juttu. Cheek on persoonana jotain Suomen musiikkigenressä ennen kokematonta, joten hänestä olisi voinut tehdä todella mielenkiintoisemman, rohkeamman ja syvemmän leffan.
Pahin moka oli laittaa Antti Holma näyttelemään kaksoisroolia. Mulla ainakin meni Jere ja Jare sekaisin...tai siis Jare ja Jere. Holman roolityö ei ole helppo varsinkaan näytellessä Jarea eli Cheekkiä. Cheekin habitus, kävelytyyli, eleet, puhetapa, koko olemus ovat vertaansa vailla. Häntä ei voi matkia. Cheek on Cheek. Lippiskin sopi Antti Holman päähän yhtä hyvin kuin Mauri Pekkariselle. Muutkaan roolit eivät nousseet esille, vaan näyttelijät olivat kuin puupökkelöitä ehkä poikien isää näytellyttä Kai Lehtistä lukuunottamatta.
Huonointa leffassa oli kuitenkin poukkoileva leikkaus. Enkä tarkoita niitä takaumien käyttöä, koska parhaimmillaan ne ovat kutkuttavia, vaan sitä, että kohtaus kestää muutaman sekunnin kertoen jotakin epäoleellista, jolloin ne ovat turhia, tai oleellista, jolloin ne ovat taas liian lyhyitä. Yksi suomalaisten elokuvien ongelma on saada purkkiin liian paljon asioita. Tässä elokuvassa myös se onnistuttiin tekemään. "Less is more" olisi hyväksi opiksi suomalaisille leffaheeboille.
Mietin miksi ohjaaja JP Siili ei saanut näyttelijöistään enemmän irti. Onko syy aina se raha eli kuvauspäivien vähyys? Huonot palkat? Koulutus? Intohimo? Kuvaus oli hyvää. Jotkut kohtaukset mainioita, mutta se Cheekin kaksisuuntainen mielialahäiriö olisi ansainnut paremman kohtelun. Siitä olis saanut syvemmän elokuvan. Voin sieluni silmin tunteä tämän miehen nerouden ja hulluuden samassa paketissa. Hänen raivoaminen, seksuaalinen turhautuminen, älykkyys ja musiikillinen taito näkyivät vain ajoittain ja hyvin kevyesti. Cheek olisi ansainnut enemmän.
En tunne miestä, vaikka olen tutustunut häneen aika lailla etänä. Uskon Jare Tiihosen olevan tosissaan, että hän on tappanut Cheekin eikä tule enää sillä nimellä esiintymään. Ei rahasta, ei maineesta, ei mistään. Toivon, että Jare ei jätä musiikkia kokonaan, sillä hänellä on paljon annettavaa rapille, hiphopille ja kenties jollekin muunlaiselle musatyylille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti