maanantai 24. lokakuuta 2016

Save Syria

YK eli Yhdistyneet Kansakunnat täyttää tänään 71 vuotta. Onnea!!! Eläkeläistä on kritisoitu monesta eri asiasta, mutta suhteellisen hyvin se on rauhan pystynyt pitämään. Tulipaloja syttyy joka puolella maailmaa, mutta roihuksi ne eivät vielä ole laajentuneet...anteeksi...eskaloituneet kuten 1910- ja 1930-luvuilla.
Rauha ja turvallisuus lienee tärkeimpiä asioita, mitä elämässämme voi olla, mutta osaammeko me arvostaa niitä. Monesti käy niin vasta kun itseämme tai lähipiiriämme uhataan, huomaamme miten tärkeää on saada elää rauhassa. Meidän pitäisi kiinnittää enemmän huomiota niihin asioihin, mitkä meillä on eikä niihin, joita meillä ei ole.
Suomessa ei olla koettu sotaa eikä tuhoa yli 70 vuoteen. Kaksi, kolme sukupolvea on saanut elää rauhassa. Täytyy siis olla reilusti yli 70-vuotias, jos pystyy muistelemaan sodan kauhuja. Kukaan sotaa kokenut ei glamourisoi tai romantisoi kokemuksia talvi- tai jatkosodasta. Käykääpä kysymässä...
Syyrialla on pitkä ja tikas historia. Aikoinaan se on ollut maailmanvalta. Syyria oli myös YK:n  perustajajäsen. Viimeisten 70 vuoden aikana maa on ollut enemmän tai vähemmän mukana konflikteissa. Tällä hetkellä Syyriassa on menossa sisällissota vuodesta 2011 alkaen. Sota saataisiin heti loppumaan, jos Venäjä ja Yhdysvallat pääsisivät sopimukseen. Tästä ei ole toivoa. Jos näin kävisi olisi seuraavien nobelin rauhanpalkintojen saajien nimet, niin kornilta kuin se kuulostaakin, Vladimir Putin ja Sergei Lavrov sekä Hillary Clinton ja John Kerry.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti