sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Tule sellaisena kuin olet

Väitän, että kyläilyt, varsinkin spontaanit yht'äkkiä tehdyt, ovat vähentyneet radikaalisti viimeisten vuosikymmenten aikana. Oletteko huomanneet? Kun aikoinaan muutin vaimoni kanssa yhteen sosiaalinen elämäni oli varsin vilkasta ja kotimme oli kuin majatalo. Meilla sai tulla ja mennä.
Tänä päivänä kaikki tapaamiset on sovittava. Eikä sekään riitä, sillä voi tulla muita (tärkeämpiä?) menoja. Ollaanko me ihmiset muututtu ja onko maailma muuttunut ympärillämme?
Kun katsoin erästä ohjelmaa, jossa puhuttiin ihmisen ulkonäöstä, olin täysin ymmälläni. Torpan Maisa sanoi "mielummin jään rekan alle kuin olisin lihava". Mikä meihin ihmisiin on oikein mennyt? Mä ymmärrän terveyden kannalta liiallisen ylipainon olevan ei niin hyvä asia, mutta että mielummin kuolema kuin ylipaino???
Mä jotenkin uskon siihen, että ihmiset, jotka tuijottavat peiliin jatkuvasti tutkien omaa kehoaan ovat jollakin tasolla hukassa. Mitä sitten kun ikäännytään ja on yhä vaikeampaa saada itseään siihen kuuluisaan rantakuntoon. Kestääkö silloin pää?
Kun hyväksyy itsensä sellaisena kuin on juuri nyt, vapauttaa se paljosta ahdistuksesta ja paineista. Mitä sitten jos on ylipainoa, pituus ei täytä mittoja tai kehon kaikki kohdat ovat jotain ihan muuta mitä media meille tyrkyttää. So f...ing what!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti