sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Adventus

'Jeesus tulee, oletko valmis'-julisteita ja pamfletteja julkaistiin ja liimailtiin moneen paikkaan lapsuudessani 60- ja 70-luvuilla. Itse en ymmärtänyt niistä hölkäsen pöläystä, mitä nyt naureskeltiin hieman niille tyyliin "uskovaisten juttuja".
Seuraavan kerran törmäsin samaiseen tekstinparteen Hassisen Koneen kappaleessa 'Jeesus tulee' vuodelta 1991. Siinä lauletaan "Jeesus tulee, oletko valmis? Viritä virtes, osaatko psalmis?" Varsin nerokasta tekstiä. En tiedä mitä liene on Ismo Alanko ajatellut kappaletta tehdessään, mutta osui ja upposi, sekä teksti että melodia.
Vuosia kului ja meikäläinen alkoi lähestyä Jeesusta tai päinvastoin. Kun tulin uskoon marraskuussa 1997 aloin tosissani miettimään mitä toi yksinkertainen slogan 'Jeesus tulee, oletko valmis?' tarkoittaa. Vielä enemmän mietin sitä, kun minut vihittiin papiksi jälleen marraskuussa 2002. Mitä minun pitäisi tehdä?
Vuonna 2012 PMMP lauloi 'Jeesus ei tule oletko valmis'. En tiedä mitä liene ovat Paula Vesala ja Mira Luoti ajatelleet kappaletta tehdessään, mutta osui ja upposi, sekä teksti että melodia.
Viimeisin juttu tämän vuoden marraskuulta on se, että kyseiset julisteet ovat luvattomia Keski-Suomalaisen mukaan. Teiden varsilla oleviin mainoksiin tarvitaan aina lupa. Ainoastaan tapahtumailmoituksia saa laittaa tilapäisesti teiden varsille ilman Ely-keskuksen hyväksyntää.
Lehden mukaan Jeesus-kylttiä ei voi pitää tapahtumailmoituksena, vaan kyseessä on kannanotto. Siksi lupakin vaaditaan. Varmaan näin on, mutta kuulostaa melko kornilta. Jos käännetään asia toisin päin, niin jos Jeesus ilmoittaisi tulemisestaan ja pyytäisi luvan Ely-keskukselta, niin se olisi OK. Heh!!!
No, nyt tiedän mitä se 'Jeesus tulee, oletko valmis?" tarkoittaa, mutta sitä en tiedä olenko valmis. Yksi suuri ristiriita on se, ettei teoilla olisi merkitystä pelastukseen. Se ei voi olla näin. Tai jos on, niin teoilla on varmasti merkitystä sekä itselle että muille ihmisille. Olen edelleen sillä samalla tiellä ja toivon olevani valmis. Adventti tarkoittaa tulemista. Ootellaan siis...ja ollaan valmiita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti