maanantai 21. marraskuuta 2016

Gugge tulee, olenko valmis?

Pitkään aikaan ei olla Helsingissä väännetty peistä samalla tavalla kuin nyt mahdollisesta Guggenheim-museosta Etelärantaan. Viimeiset viisi vuotta ollaan menty eipäs/juupas-linjalla, vaan nyt taitaa olla finaalin aika.
Viimeksi taisteltiin makasiinien puolesta, Pro Makasiinit, purkamista vastaan. Nuo 1800-luvun lopulla rakennetut rakkaat ja monipuolisesti käytössä olleet VR:n makasiinit näkivät reilun satavuotisen historiansa aikana monenlaista. Parhaimmillaan makasiinit olivat juuri kansalaisten käytössä kirpputoreineen, konsertteineen ja muiden tapahtumien ydinpaikkana. Lopulta ne haluttiin Kaupungin toimesta purkaa. Mikään ei auttanut, vaikka oltiin joukolla osoittamassa mieltä purkamista vastaan. Lopullinen kuolinisku tapahtuu toukokuussa 2006, jolloin makasiinit, "tsaarin tallit", paloivat tuhkaksi.
Nyt taistelen rakentamisen puolesta, Pro Guggenheim. Mielestäni tuo hanke on taistelemisen arvoinen. "Gugge" toisi sen mahtavan sysäyksen Helsingin turismiin ja taide-elämään. Tottakai mietityttää ne arviot kävijämääristä ja erityisesti rakennusbudjetista sekä lisenssimaksuista. Niissä pitääkin olla tiukkana ennen kuin nimet paperiin laitetaan. Kaikesta huolimatta uskon, että tämä hillitty riskinotto on kannattava hanke.
"Lisäksi hyväksyessään Guggenheim Helsinki taidemuseohankkeen toteuttamisen kaupunginvaltuusto päättää käynnistää myös "Helsinki kuvataidekaupunkina" -esityksen valmistelun. Esityksessä Helsinki selvittää keinoja edistää kaupunkimme kuvataidekentän kehittämistä kokonaisuutena muiltakin osin kuin Guggenheim-hankkeen kautta. Näitä keinoja voivat olla mm. galleriakenttää, työtiloja, taideapurahoja, taidekasvatusta ja kokoelmapoliitiikkaa koskevat toimenpiteet kuten aikalaistaiteen hankintoja museoiden kokoelmiin. Mittaluokaltaan noin 2-4 miljoonan esitys keinoista tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi helmikuussa 2017."
 -Vihreät-
Välierä voitettiin 8-7, finaali on 30.11.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti