Eletään vuotta 1994 16. lokakuuta. Suomessa on EU-kansanäänestys liittymisestä Euroopan Unioniin. Taustalla vaikuttimena olivat sekä 1991 eduskuntavaali että 1994 presidentinvaali. Molemmissa vaaleissa KYLLÄ-puoli voitti. Oli jotenkin selvää, että me suomalaiset emme halunneet jäädä pois junasta, jonka vauhti vaan kiihtyy. Jokainen kuitenkin tietää, että siinä ei ehdi paljon miettiä, kun hypätään liikkuvaan junaan. Ainakin pitäisi tietää mihin se on matkalla - tiesimmekö me?
EU on mennyt kriisistä kriisiin, mutta jotenkin ollaan aina selvitty...tai ainakin osa meistä. Suurin arvo on varmasti se mitä usein ei mietitä. Euroopassa on pystytty säilyttämään rauha tai ainakin suurimittainen sota. Mitä nyt vähän Jugoslaviassa sodittiin ja Ukrainassa soditaan terrorismista puhumattakaan.
Olen kiitollinen rauhasta mikä tällä hetkellä vallitsee. Se on tärkeintä. Sen rinnalla muut asiat eivät tunnu tärkeiltä. Kuitenkin on muistettava, että esimerkiksi Hitlerin valtaannousu alkoi myös pienistä tekijöistä. Itse nimeän kulminaatiopisteeksi paitsi Saksan silloisen taloustilanteen ja nöyryytetyn kansan niin myös Adolfin isän väkivaltaisen kasvatuksen sekä syrjäytymisen valtavirrasta. Katkeroituminen alkaa pienestä siemenestä.
Ennen viimeisintä EU-kriisiä, Brexitiä, eli Iso-Britannian irtautumista Euroopan Unionista, kaikki Euroopan johtavat poliitikot loivat hirvittäviä uhkakuvia siitä mitä tulisi tapahtumaan, kun Iso-Britannia lähtisi omille teilleen. Nyt kun lähtö on tosiasia, samat poliitikot sanavat, että "tämä on uusi alku EU:lle, olemme löytäneet toisemme uudella tavalla". Kysymykseni kuuluu: "Missä oikeasti mennään ja ketä on uskominen"?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti